Runoilija Jesper Humlinin elämä on tilanteessa, jossa kaikki vaativat häneltä jotakin, jota hän ei halua tehdä. Tyttöystävä haluaa lapsen, kustantaja haluaa rikosromaanin ja vanha tuttu haluaa hänen pitävän kirjoituskurssia maahanmuuttajille. Humlinin äitikään ei helpota poikansa tilannetta omalaatuisella käytöksellään.
Hiukkasen pinnallista elämää elävä Humlin saa kokea suurimman seikkailunsa, kun hän tutustuu kirjoituskurssinsa pakolaisiin. Kolme hyvin erilaista naista. Jokaisella oma surullinen tarina kerrottavanaan.
Nimeltään Tea-Bag etenee sujuvasti. Se on kirja pakolaisista, jotka joutuvat elämään maan alla pysyäkseen turvassa. Kirjassa kerrotaan kolmen pakolaisnaisen tarinat, Tea-Bagin, Tanjan ja Leylan. Kaikkien tarinat kulkevat Jesper Humlinin tarinan ohella ja vaikka kaikkien näiden kolmen tytön tarinat ovat surullia ja synkkiä, ei ikävillä tapahtumilla mässäillä liiaksi. Uskon lukijoiden ymmärtävän ilman rautalangasta vääntämistäkin mitä kirjan päähenkilöt pakomatkoillaan joutuvat kokemaan ja millaista elämää he sitä ennen joutuivat elämään.
Jesper Humlin on hahmona mielestäni aika saamaton. Hän ei saa kirjassa ääntään kuuluviin ketään vastaan. Mies ajelehtii elämässään eteenpäin ja yrittää sanoa vastaan monelle, mutta kukaan ei tunnu kuuntelevan. Kirjan päätyttyä jäin pohtimaan, saisiko mies otettua itseään niskasta kiinni ja kirjoitettua haluamansa kirjan.
Nimeltään Tea-Bagia lukiessa huomaa, että Mankellilla oli kirjoittaminen hallussaan ja pidin tästä kirjasta juurikin tuon loistavasti etenevän kirjoituksen takia. On myös mukava lukea kirjaa maahanmuuttajista, ilman että kirjailija saarnaa lukijalle liiaksi. Välillä tässäkin kirjassa repsahdettiin kehumaan maahanmuuttajia omien kansalaisten kustannuksella, mistä en erityisemmin pidä, mutta tätä ei onneksi oltu viljelty kirjan täydeltä. Olen sitä mieltä, että muita voi kehua muutenkin kuin muita haukkumalla. Esimerkiksi tässä kirjassa monesti kehuttiin kuinka maahanmuuttaja löytää taksikuskina heti perille, kun taas ruotsalaiskuski ei sitten millään, tai kuinka maahanmuuttajat arvostavat ruotsalaista runoutta, kun taas ruotsalaiset lähinnä uhoavat vetävänsä turpaan, jos ei heti runoa ymmärrä. Jos tälläiset asiat unohdetaan niin kirja oli oikein hyvä ja antoi ajattelemisen aihetta.
Nimeltään Tea-Bag, (Tea-Bag, 2001)
Otava, 2004
Suom. Laura Jänisniemi
s. 379
Kansi: Timo Numminen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti