Katrine ja Joakim Westin ostavat ison Åluddenin tilan Öölannista. Talo on ollut autiona vuosikausia ja remontoimista on paljon. He ovat kuitenkin kokeneita remontoijia joten he päättävät muuttaa kahden lapsensa kanssa kartanoon.
Åluddenista liikkuu paljon tarinoita, joista kaikki eivät todellakaan ole iloisia. Kerrotaan, että kartano on rakennettu haaksirikkoutuneen laivan tukeista ja, että vainajat kokoontuvat joulun aikaan Åluddeniin.
Pian westinien muuton jälkeen tapahtuu ikävä onnettomuus, eikä ilo tunnu enää palaavan kartanoon. Lähipoliisina juuri aloittanut Dilda aloittaa tutkimukset. Apuna tutkimuksissa on Dildan sukulainen, vanha merikapteeni Gerlof Davidsson.
Yömyrsky on ensimmäinen Johan theorinin kirja jonka olen lukenut. Kirja kuulosti täydelliseltä pimeiden talvi-iltojen luettavaksi.
Kirja teki vaikutuksen. Pimeät yöt, raivoisat myrskyt, salaperäiset paikat ja kummitusjutut herättivät mielenkiintoni koko kirjan ajaksi alusta loppuun. Åluddenin kartano kuvailtiin jännittävästi ja vaikka kirjassa oli jonkinverran kummitusjuttuja, ei se kuulostanut missään vaiheessa liian uskomattomalta, vaan välillä selkäpiitä karmi ajatus suosta kurkottelevista käsistä, kun ruumiit haluavat ylös tai itse avautuvasta navetan ovesta, joka kutsuu selvittämään navetan salaisuuksia.
Kirja kertoi välillä vanhemmasta ajasta Mirja Ramben kirjoittaman myrskykirjan kautta ja välillä nykyhetkestä. En edes osaa päättää kummasta pidin enemmän, sillä molemmat olivat todella loistavasti ja jännittävästi kirjoitettu.
Yömyrsky on mukavaa vaihtelua tavallisille dekareille ja minun makuuni tämä sopi erinomaisesti. Nämä talviset pimeät illat sopi myös loistavasti kirjan lukemis ajankohdaksi ja tarinaan oli entistäkin helpompi uppoutua.
Haluan ehdottomasti palata vielä muihinkin Johan Theorinin kirjoittamiin kirjoihin ja toivon, että ne tekevät yhtä suuren vaikutuksen, kuin tämä. Suosittelen kirjaa kaikille!
Osallistun kirjalla Kirjallinen retki pohjoismaissa -haasteeseen.
Yömyrsky, (Nattfåk, 2008)
Tammi, 2009
Suom. Outi Menna
s. 432
Kansi: Anders Carpelan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti