perjantai 4. elokuuta 2017

Michael Zadoorian: Viimeinen loma


Ella ja John on vanha pariskunta. Yhteiselämää on takana jo yli kuusikymmentä vuotta. John sairastaa alzheimeriä, eikä enää pysty muistamaan, kuin muutamia asioita hyvinä päivinään. Ella taas sairastaa syöpää ja tietää ajan olevan loppumassa. Ella päättää, että pariskunnan on aika lähteä vielä viimeiselle yhteiselle lomalle, vaikka lapset kieltävät ja lääkärit kauhistelevat. Heidän on karattava pienellä asuntoautollaan, jotta lapset eivät voi estää heitä tekemästä retkeään.
Ella ja John ajavat Detroitista kohti määränpäätään Disneylandia Route 66:a pitkin. He muistelevat menneitä, niin paljon kun John voi ja yrittävät viettää mahtavan viimeisen loman ilman sääntöjä.

Viimeinen loma on nopealukuinen kirja, mutta ei aiheeltaan kevyt. Minusta pariskunnan matka oli surullinen. Se oli kaukana mukavasta ja hauskasta roadtripistä. Minua jopa ärsytti Ellan käytös. Miksi ihmeessä huonokuntoisen naisen pitää raahata täysin muistisairas mies ajamaan valtavan pitkä matka. Ella, kun ei omassa lääketokkurassaan aina pysty huolehtimaan miehestään.

Pidin kirjan ideasta kuitenkin siksi, että myös vanhoilla ja sairailla ihmisillä pitäisi olla oikeus itse valita viimeisinä vuosinaan mitä tekee ja missä. Ellan kohdalla ymmärrän hyvin halun lähteä viimeiselle lomalle, kun pää toimii ja haluaa nähdä vielä kaikkea kaunista. Johnin raahaaminen stressaavalle matkalle vaan häiritsi.

Vaikka kirja oli mielestäni surullinen, oli varsinkin loppu kaunis. Oli myös mahtavaa, että pariskunnan matkaa ei oltu kirjoitettu liian helpoksi. Matka oli vaikea ja raskas ja kaikki tunteet tulevat loistavasti esiin Zadoorianin kuvailemana.



Viimeinen loma, (The Leisure Seeker, 2009)
HarperCollins Nordic, 2017
Suom. Virpi Kuusela
s. 288
Arvostelukappale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti