maanantai 28. elokuuta 2017

Enrique Moriel: Ajattoman kaupungin varjot


Keskiajan Barcelonassa syntyy poikalapsi. Lapsi on jo pienenä aikuisen miehen näköinen ja vanhetessaan hänen kasvot pysyvät ennallaan. Hän joutuu näkemään Barcelonan koko historian kaikkine kauheuksineen ja veren vuodatuksineen, sillä hän on kuolematon. Hän janoaa verta ruuakseen ja joutuu pakenemaan usein.
Kun nykypäivän Barcelonassa löydetään kuollut mies täysin verettömänä, herää paljon kysymyksiä.

Kuinka ihanalta tämä kirja näytti ja kuulostikaan, kun sen ostin ja aloin lähes heti lukemaan. Salaperäinen kansi, Barcelona ja historia ovat varsin lupaavia asioita kirjassa, mutta tässä kokonaisuudessa ne eivät valitettavasti toimineet.

Kirja ei tarjonnut yllätyksellisiä juonenkäänteitä. Salaperäinen kirjan hahmo Toinen, jonka oli tarkoitus ilmeisesti pysyä salassa kirjan loppuun asti, oli erityisen helppo päätellä jo alkuvaiheessa. Naisista puhuttaessa raiskaus oli avainsana. On tietenkin ajatuksia herättävää lukea ihmisten huonoista oloista keskiajalla ja sen jälkeen, mutta liika on liikaa. Varsinkin, kun kaikki nämä tapaukset tuntuvat niin kovin irrallisilta. Osa tapahtumista ei tuntunut kuuluvan kirjaan millään tavalla, enkä ymmärrä miksi ne sinne oli jätetty.

Barcelona oli suurimmassa roolissa kirjan sivuilla, mutta kaupungin kadut esiteltiin liian tietokirjamaisesti, eikä kuvaus sulautunut tarinaan osana sitä. Tähän kirjaan oli erittäin vaikea uppoutua ja ensimmäinen ja viimeinen mielenkiintoinen tapahtuma kirjassa oli Antoni Gaudin esittely ja Sagrada Familiasta puhuminen. Hahmojen joukosta löytyi sentään ihan mielenkiintoinen hahmo Marta, mutta loppujen lopuksi hän jäi aika pieneen rooliin kirjassa.


Ajattoman kaupungin varjot, (La ciudad sin tiempo, 2007)
Bazar, 2010
Suom. Satu Ekman
s. 415

2 kommenttia:

  1. Minusta tuntui kirjan luettuani, että takakannen kuvaus antoi hieman väärän kuvan kirjasta. Se ei ollut niin jännittävä ja mystinen kuin olisi voinut luulla. Eli pieni pettymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama tunne täällä. Kirjan kerronta oli kaukana mystisestä. :/

      Poista