maanantai 24. helmikuuta 2020

Seita Rönkä: Loitsun voima


Kesä on ohi ja normaalia lämpimämpi syksy alkanut. Lonen syksy on kiireinen. Uusi kouluvuosi on alkanut, mutta samalla hän myös opettelee noituutta Katariinan kanssa. Vapaa-ajallaan hän haluaa olla Mustan kanssa. Noitaopinnot tuntuvat edistyvän mukavasti, mutta kun kalmanväkeä alkaa liikkua alueella runsaasti, haluaa Lone vauhdittaa opintojaan. Kalmanväki on tullut hakemaan jonkun aliseen, eikä Lone ole valmis luopumaan kenestäkään tutustaan.
Ongelmia tuottaa myös kyläläiset, jotka ovat hyvin uteliaita ja haluavat tietää enemmän kummallisesta Katariinasta ja tämän hevosesta.

"Kun oli käynyt läpi sellaisen elämää ja maailmankatsomusta ravistelevan mylläkän, mitä minä olin kokenut menneenä kesänä, ei oikeastaan yllättynyt oudoista näyistä. Kalmanväki ei ollut pelottanut minua ensimmäisellä kerralla, eikä se pelottanut minua nytkään." s.9

Loitsun voima jatkaa Koutamäen noidasta tutun Lonen tarinaa.
Yllätyin iloisesti kun kuulin, että Lonen tarina saa jatkoa. Ihastuin sarjan ensimmäiseen osaan, sillä se oli mukava sekoitus heppa- ja fantasiakirjaa. Sama tyyli jatkui myös tässä toisessa osassa. Tällä kertaa noitajuttuja, ja muuta yliluonnollista esiteltiin enemmän, ja ensimmäisestä osasta tuttu nuoren tytön tavallinen arki jäi paljon pienempään osaan.

Loitsun voima etenee vauhdilla. Luvut ovat lyhyitä, ja nuoremmillekin lukioille sopivan helppoja. Kirja on aika lyhyt, ja tapahtumia on monta, joten vauhtia on pakko olla. Runsaat ja vauhdikkaat tapahtumat alkavatkin heti ensimmäisessä luvussa. Onneksi myös kaunista pikkukylän luontoa, syksyn kauniita värejä, ja sumuisia syysaamuja mahtui mukaan.

Ensimmäisessä osan luettuani harmittelin kuinka etäiseksi kylään kesätöihin saapunut Oliver jäi, mutta tässä kirjassa häneen tutustuttiin paremmin. Nyt hän vaikuttaa kiinnostavalta, hieman mystiseltä tyypiltä, jolla saattaa olla monta salaisuutta. Vieläkin siis jäi salaisuuksia ratkomatta ja noitajuttuja oppimatta, joten toivottavasti sarja Lonen seurassa vielä jatkuu, vaikka jollakin ihanan lumisella talvikirjalla.

Lue myös: Koutamäen noita.


Loitsun voima
Haamu, 2020
Kannen kuvitus: Marjo Nygård
s.191
Arvostelukappale

2 kommenttia:

  1. Ihanaa Ruusa, että tykkäsit kirjastani! Tämä oli eka blogikirjoitus tästä uusimmasta ja jännitinkin jo, millaisen ensivastaanoton se saa. Ja täytyy ehdottomasti miettiä tuota lumista talvinäkymää, kun alan muhitella Lonen, Oliverin ja Mustan tarinalle jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että jatkoa on joskus tarkoitus tulla, odotan innolla miten näiden henkilöiden elämä jatkuu! :)

      Poista