Herra Scrooge on hyvin rikas liikemies, mutta hän on saita ja kärttyinen, eikä tee juuri muuta kuin töitä. Vapaa-ajallaan hän menee kylmään kotiinsa ja syö vaatimatonta ruokaa. Iloja ei Scroogen elämässä siis juuri ole, eikä hän suostu viettämään edes joulua, sillä sehän vasta on turhaa. Iloisille joulutervehdyksillekin mies vain tuhahtelee, ja sihteerikin saa vain vaivoin pitää yhden vapaapäivän joulun kunniaksi.
Yöllä ennen joulua Scrooge kokee jotakin käsittämätöntä. Hänen luokseen saapuu haamu, joka ilmoittaa, että Scrooge tulee tapaamaan kolme haamua, joilla on hänelle jotakin näytettävää. Niimpä kaikki kolme haamua vuorotellen näyttävät Scroogelle haluamansa. Ensimmäisenä hän näkee menneiden joulujen haamun, sitten nykyisen joulun haamun ja lopuksi tulevien joulujen haamun. Kokemuksensa jälkeen Scrooge ei voi muuta, kuin muuttaa asennettaan.
Jouluaatto on klassikkoteos, jonka juonen moni tietää, vaikka ei olisi kirjaa lukenutkaan. Itsellenikin tarina on tuttu elokuvien muodossa, mutta nyt luin tämän kirjan ensimmäistä kertaa.
Jouluaatto on upea pieni kertomus, jolla on paljon sanottavaa. Jouluinen tunnelma leijailee läpi kirjan, vaikka Scrooge ei aluksi ole lainkaan jouluihminen. Scroogen luona on kylmää ja ankeaa, mutta tunnelma lämpenee mitä pidemmälle kirja etenee. Lopuksi palataan jälleen synkkiin tunnelmiin viimeisen haamun kanssa, mutta toki joulun kunniaksi Scrooge pääsee tuosta synkkyydestä vielä eroon ja saa mahdollisuuden muuttua.
Jouluaatto on kirja jota lukemalla on helppo päästä jouluisiin tunnelmiin. Se muistuttaa hyvästä tahdosta ja antamisen riemusta. Se kertoo täysistä ruokapöydistä, mutta muistuttaa myös heistä, joilla ei ole mahdollisuutta ostaa edes ruokaa, tai nukkua lämpimässä.
Mielestäni tämä oli kaunis tarina ja pidin tästä vanhasta suomennoksesta, joka tässä minun kirjassani on. Se toi mukaan vanhanajan tunnelmaa entisestään.
Jouluaatto, (A Christmas Carol, 1843)
Perhekirjat Oy
Suom. Waldemar Churberg
Ensimmäisen kerran julkaistu Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1878
s. 200
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti