Linnea palaa kotiin Ruotsista, jossa on asunut tätinsä kanssa jo vuosia. Linnean lupaavasti alkanut balettiura on loppunut, sillä hänen polvensa ei enää kestä. Unelmat romuttuneina Linnea palaa perheensä luo. Perheen, joka ei tunnu perheeltä. Linnea tuskin tuntee ihmisiä kenen kanssa nyt asuu. Koko Linnean elämä on muuttunut, eikä hän tiedä mitä tekisi. Linnean veli Joel yrittää auttaa, mutta kauan poissa ollut sisko herättää aivan toisenlaisia tunteita kuin sisarellisia.
"Avasin oven. Huoneessa oli jääkylmä, ikkuna oli auki. Linnea istui kirjoituspöydällä rööki kädessään, puhalsi savua suunnilleen ikkunan suuntaan ja karisti orkidearuukkuun. En tiennyt nauraako vai itkeä." s.49
Gisellen kuolema on pieni kirja täynnä suuria aiheita. Entä jos kaikki suunnitelmat ja unelmat romuttuvat, ja entäs jos rakastuu perheenjäseneen. Kaikki asiat on käsitelty kauniisti kirjoitettuina pieninä kohtauksina.
Pidin Gisellan kuolemasta. Kirja on erilainen ja erottuu joukosta. Tunnelma on synkkä, eikä se tarjoa helppoa ja onnellista loppua kaikille. Kirjassa on Linnean lisäksi muitakin joilla menee huonosti, kuten Linnean isä. Kirjassa on masennusta, päihteitä, ongelmia ja paljon muuta. Kaunista ja herkkää tunnelmaa ei ole tarjolla, vaan pieni ja rosoinen tarina, joka esittelee henkilöiden huonot puolet, omituiset tempaukset, ja surun ja ihmetyksen.
Kirjan kertojana toimii Linnean veli Joel. Niimpä Linnean omiin ajatuksiin kaikesta kokemastaan ei päästä, vaan hänen arkea nähdään vain pieninä paloina Joelin näkökulmasta. Joel onkin kertoja, joka sai minut monesti raivon valtaan kirjan edetessä. Vaikka hän ei Linneaa erityisesti tunne tai osaa kuvailla mitä tämä tuntee, käy lukijalle selväksi kuinka rikki Linnea on kaikesta kokemastaan. Linnea vaikuttaa pieneltä ja rikkinäiseltä tytöltä, joka tarvitsisi apua, mutta saakin avukseen Joelin, joka rikkoo hänet vain enemmän. Toki kirjassa käy myös ilmi, että Joel tarjoaa ainoata mahdollista apua, jota osaa tarjota. Hän johdattaa Linnean omien juttujensa pariin.
Gisellen kuolema
Robustos, 2011
Kansi: Sára Köteleki
s. 151
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti