Noiturit ovat mutantteja, jotka tappavat työkseen hirviöitä. Gerald on yksi viimeisistä noitureista, ja hän on huomannut jotakin huolestuttavaa oman elantonsa kannalta. Hirviöitä ei tunnu enää olevan yhtä paljon kuin ennen, eikä töihinkään kutsuta enää ahkerasti. Gerald kiertää maita ja mantuja, sillä kotia yksinäisellä noiturilla ei ole. Onneksi välillä löytyy hirviö, jonka tappamisesta joku maksaa, ja noituri saa hieman rahaa selviytyäkseen.
"Linnapahasen ovi ja kaikki ikkunaluukut rämähtivät auki yhtä aikaa. Gerald nosti nopeasti päänsä ylös. Kujannetta pitkin häntä kohti asteli hirviö niin että sora ratisi." s.56Viimeinen toivomus on ensimmäinen osa noituri -sarjasta.
Aloitettuani Viimeisen toivomuksen, yllätyin sen rakenteesta. Odotin yhtenäistä tarinaa, mutta kirja olikin jaettu kuuteen novelliin, jotka kertovat erilaisista seikkailuista noituri Geraldin matkoilla. Jokaisen tarinan jälkeen palattiin hetkeksi kuuntelemaan järjen ääntä Melitelen temppeliin, jossa Gerald paranteli haavojaan ja muisteli aikaisempia tehtäviään.
Viimeinen toivomus on vauhdikas kirja täynnä omituisia ja kekseliäitä hirviöitä ja otuksia. Kaikki kirjan kummajaiset kun eivät suinkaan ole hirviöitä ja onkin tärkeää tunnistaa ne, sillä noiturit eivät tapa, ellei kyseessä ole oikea hirviö. Kirjan ympäristö kasveineen ja kylineen on myöskin kiinnostava. Tarinoista löytää useita viittauksia ilmastonmuutokseen, sekä moniin vanhoihin satuihin, kuten Lumikkiin, ja Tuhkimoon. Näitä satuja olikin sitten hauska etsiä kirjan sivuilta. Montakohan jäi huomaamatta...
Kirjan tarinat ovat juuri sopivan pituisia, niissä on kaikissa hyvin keksitty juoni ja paljon yllättäviä tilanteita, vauhtia, ja kiinnostavaa tietoa kirjan maailmasta. Huumoriakin kirjassa riittää, ja välillä dialogit ja tapahtumat naurattavat. Välillä taas meno muuttuu ronskimmaksi ja kirjassa vilahtaa rinta jos toinenkin, miekat heiluvat, ja viinileilit tyhjenevät.
Viimeinen toivomus, (Ostatnie zyczenie, 1993)
WSOY, 2010
Suom. Tapani Kärkkäinen
s.333
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti