William Golding: Kärpästen herra

Englantilaisia koulupoikia kuljettanut lentokone ammutaan alas toisen maailmansodan aikaan. Pojat pelastautuvat Tyynenmeren saarelle ja huomaavat pienen tutkailun jälkeen saaren autioksi. Pojat ovat iältään 6-12 -vuotiaita ja heidän on pärjättävä keskenään, sillä yhtään aikuista ei nyt ole paikalla.
Pojat valitsevat itselleen johtajan ja alkavat tekemään päätöksiä tulevien päivien varalle. Pääasia on, että merkkituli pysyy yllä, sillä muuten heitä ei ikinä löydetä.
Pojilla on aluksi hauskaa. Saarella olo on seikkailu. Pian asiat kääntyvät huonompaan suuntaan ja pojille tulee erimielisyyksiä. Kaikki eivät ole enää tyytyväisiä johtajaan ja leiri jakaantuu kahtia. Sivistyneet pojat eivät voi estää kummallisia tuntemuksia syntymästä. Kuinka huumaannuttavaa onkaan tappaa eläimiä syödäkseen ja uhmata metsässä vaanivaa petoa, joka pelottelee pienempiä.

Kärpästen herran miljöö on kaunis ja kuuma autiosaari, jossa eläminen ei ole mahdotonta. Pojilla on lämpöä, puhdasta vettä, ja hedelmiä aivan käden ulottuvilla. Saarelle joutuneet pojat ovat kuitenkin sen ikäisiä ja oloisia, ettei rauhassa avun odottelusta tule mitään. Nuorimmat pojista näkevät joka yö kauheita painajaisia, eivätkä osaa keskittyä työhön ja muiden auttamiseen muutamaa minuuttia pidempään. Isommat pojat eivät taas erityisemmin välitä pienemmistä pojista, vaan jättävät nämä yleensä omien leikkiensä pariin. Sitten pojat kehittävät mielessään pedon, joka uhkaa heitä kaikkia ja lopulta vanhempien poikien keskuudessa syntyy hirvittäviä johtajuus kiistoja, jotka johtavat karmaiseviin tilanteisiin.

Kirja ei siis missään tapauksessa ole iloinen ja kevyt aiheeltaan. Pikkupoikien yksinäisyys ilman vanhempien turvaa ja poikien välinen kiusaaminen on koko ajan läsnä. Sen lisäksi kirjassa on muutama karmaiseva eläimen ja ihmisen kuolema. Kaikki kuolemat tuntuvat muuten tapahtuvan heikommille ja fyysisesti sairaille. En tiedä miksi kirjailija päätyi tällaiseen ratkaisuun, mutta näin joka tapauksessa on.

Odotin Kärpästen herran olevan todella raaka ja hurja ja sitä se myös oli, mutta ei se mitenkään järkyttänyt. Nykyään, kun monissa nuorille suunnatuissa kirjoissa on nuoria hahmoja kamalissa tilanteissa. Jossakin vaiheessa kirjaa jumitettiin muutenkin aika kauan merkkitulesta ja pedosta puhuen, ilman sen kummenpia tapahtumia. Tämä ei siis ollut edes erityisen vauhdikas tai tapahtumien täyteinen. Kärpästen herra on kuitenkin ajatuksia herättävä ja helppolukuinen klassikko, joka kannattaa lukea, jos pitää karummista nuortenkirjoista, eikä kiusaamisen ja kauheuksien kokoaikainen läsnäolo haittaa.


Kärpästen herra, (Lord of the Flies, 1954)
Otava, 1960
Suom. Juhani Perkki
s. 264