maanantai 14. tammikuuta 2019

Kaarina Griffiths: Punainen piru ja musta enkeli


Heli on kesätöissä vanhainkoti Onnelassa. Onnela on ihana huvila maalaismaisemissa. Vanhuksista välitetään ja heidän toiveitaan yritetään toteuttaa. Juhannuksen aikoihin Onnelassa alkaa tapahtua kummia, mutta tapaukset tuntuvat alkuun niin pieniltä, etteivät työntekijät halua kertoa asiasta poliiseille. Kaikelle on varmasti ihan looginen selitys, vaikka kaikki eivät sitä usko. Alkaa kiertää huhu mustasta enkelistä, joka haluaa pahaa. Pian asiat mutkistuvat niin pahasti, että poliiseihin on viimein otettava yhteyttä. Mitä Onnelassa oikein on meneillään?

Sain eräänä päivänä sähköpostiini Punaisen pirun ja mustan enkelin. Kirjan kansi oli niin houkuttelevan pelottava ja milenkiintoinen, että aloin lukea kirjaa, sen enempää sen aiheeseen tutustumatta. Ehkä olisi kannattanut hieman tutustua tarkemmin, sillä en ihan saanut sitä mitä odotin kannen ja nimen perusteella. Odotin nimittäin jotakin yliluonnollista kauhutarinaa, mutta dekkarihan kansien välistä paljastuikin.

Kirjassa on painava aihe, (Puna-armeijan hyökkäykset Saksaan) mutta se on silti tyyliltään kevyt ja nopea, sillä loppujenlopuksi aiheesta puhutaan kirjassa vähän ja leppoisat kesäiset teemat vievät voiton. Suomen kesä on kuuma ja vanhainkodissa juhlitaan juhannusta. Tulevaa kesää silmällä pitäen voisin suositellakin tätä kirjaa kesäkirjaksi, jos kaipaa kevyttä dekkaria, jossa on runsaasti dialogeja.

Kirjassa vallitsee rento ja humoristinen tunnelma, vaikka Onnelassa tapahtuukin kaikenlaista ikävää. Työntekijät tuntuvat olevan asukkaiden kavereita ja alkoholia uppoaa työntekijöiden kurkkuihin vaikka seuravaana aamuna olisi oltava työkunnossa. Eipä itse asukkaatkaan ole mitään puhtoisia mummeleita, vaan riitoja, kannabista, uhkapelejä ja suhteita tuntuu löytyvän vähän jokaisesta huoneesta. Kaikilla tuntuukin olevan omat salaisuutensa.


Punainen piru ja musta enkeli
Taika Tales, 2018
s.263
Kirja saatu kustantajalta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti