keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Reijo Mäki: Vares - Kolmijalkainen mies


Jussi Vares on yksityisetsivä, jolla on taas vaativia toimeksiantoja vireillä. Pornobisnekksestä tuttu Esa Jalkanen on kadonnut. Samaan aikaan menestyvä toimitusjohtaja Matti Lundberg löydetään hirttäytyneenä yrityksensä varastosta. Näiden kahden miehen puolisot pyytävät Varesta selvittämään miestensä kohtalon.
Vareksen tuttu baarikaveri novellikirjailija Luusalmi joutuu viinan takia kuivumaan. Kupittaalla Luusalmi tutustuu mieheen jonka kautta hän ostaa itselleen himoamansa maalauksen "Kolmijalkaisen miehen"

Tämä vuosi alkoi Reijo Mäellä, koska Vares kirjat on itselleni loistavaa luettavaa hetkiin, jolloin en osaa päättää mitä lukisin. Vares kirjat ovat sellaista turvallista hyvää luettavaa.
Luin kirjan jo kuukauden alussa ja olen ehtinyt lukemaan muutakin, mutta en ole päässyt päivittämään blogia tietokoneen takia.

Kolmijalkainen mies osottautui juuri sellaiseksi turvalliseksi viihdyttäväksi kirjaksi, kuin uskoinkin. Juoni eteni mielenkiintoisesti eteenpäin, eikä juonenkäänteitä tai loppua osaa arvata etukäteen, vaikka kokoajan mielessä myllertää ja arvauksia sinkoilee vähän joka luvun jälkeen. (Kaikki vääriä arveluita.)

Kirja sijoittui Turkuun, niin kuin lähes aina ja muutkin tutut elementit löytyivät. Baari Uusi apteekki, hemaisevat naiset, Luusalmi, pastori Alanen, kyyppari Korpela, juomaputket, krapula aamut ja niiden mätöt. Siinä sivussa selvitellään katoamisia ja löydetään jännittäviä yhteyksiä odottamattomien asioiden välillä.

Pidän Mäen kirjoista paljon, mutta luen niitä silti aika harvoin, ettei Vareksen seura ala puuduttamaan. :)

Lue myös: IntiaaniSheriffi, ja Mullan maku.


Kolmijalkainen mies
Otava 2010
s. 398
Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti