Notaari Nicolas Lomont elelee 1830-luvun Ranskan maaseudulla. Elämä on suhteellisen rauhallista, kunnes erääseen kauan tyhjillään olleeseen linnaan saapuu sen omistaja. Aatelisnainen Flora de Margelasse saa heti saavuttuaan monen miehen huomion, mutta tämä ei tunnu kiinnostuvan kenestäkään.
Myös Nicolas huomaa naisen heti, ja rakastuu tähän palavasti. Hänkään ei saa vastakaikua, mutta Flora sentään ystävystyy hänen kanssaan. Tästä alkaa ystävyys, jossa Nicolas kärvistelee rakkauden tuskissaan. Mutta mitä tapahtuukaan, kun kuvaan astelee talonpoika, runoilija Gildas, jonka Flora yllättäen huomaa muunakin kuin ystävänään?
"Totta totisesti, kun luen kirjoittamaani uudelleen ja näen, miten kirjalliset havitteluni ovat edistäneet luontaista typeryyttäni ja mitä ne ovat sille tehneet, millaisella sanahelinällä kynäni mielellään koristelee tekstin, tunnen äkkiä olevani täynnä suvaitsevaisuutta niitä kirjailijoita kohtaan, joita olen niin pilkannut koko elämäni ajan."s.73
Notaari Nicolas Lomont kirjoittaa vanhana miehenä nuoruutensa muistoja. Hän kertoo noista kesistä, jotka hän sai viettää rakastamansa Floran ystävänä. Tarina on täynnä yksipuolisen rakkauden tuskaa ja siinä kärvistelyä. Onnekseni sentään välillä tehdään jotakin muutakin, kuten ratsastetaan ympäri maaseutua tai pidetään tanssiaisia.
Kirjan juoni on kiinnostava ja 1830-luvun Ranska upea miljöö, mutta Nicolas on varsin ärsyttävä päähenkilö, sillä hän eksyy tarinassaan hyvin usein harhateille. Hän säälii itseään ja jaarittelee pitkästi turhista asioista, kun minä olisin vain halunnut kuulla mitä jännittävää esim. juhlissa seuraavaksi tapahtui.
Välillä kirja olikin vauhdikkaasti etenevää kiinnostavaa tarinaa, kun välillä taas puuduttavaa ja monimutkaista pohdiskelua. Siksi tunnelma kirjan luettuani oli hieman ristiriitainen. Pidinkö vai en? osittain pidin ja osittain taas en. Etenkin kirjan loppu oli vauhdikas, ja salaisuudet alkoivat paljastua. Pidinkin tarinasta, mutta voi kunpa tuon Nicolaksen jaaristtelut vain olisi supistettu lähes olemattomiin, niin olisin pitänyt tästä paljon enemmän. Nyt nuo välihöpinät vain latistivat tunnelmaa.
Myrskyn silmässä, (Un orage immoile, 1983)
Koko Kansan Kirjakerho Oy, 1984
Suom. Irmeli Sallamo
Kansi: Osmo Omenamäki
s.206
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti