Mikael saapuu isoäitinsä hautajaisiin. Isovanhempien koti tuntuu edelleen tutulta ja turvalliselta, niinpä hän jää sinne. Sukulaiset lähtevät, Mikael jää. Hän astuu sisään isoisänsä vanhaan työhuoneeseen ja sukeltaa muistoihin, omiin ja isoisän. Isoisästä paljastuu paljon sellaista, josta kaikki ovat vaienneet.
Mikaelin tarina kertoo nykyajasta, isoisän talvisodasta ja jatkosodasta.
"Autoin sinut alas jakkaralle istumaan. Otin soikosta veden, toisen pannusta, otin suovan ja ruumiisi kätteni tekojen kohteeksi. Pesin sinut kuin lapsen, hankaavin, harjaavin liikkein, jotka vähitellen laajenivat pitkiksi linjoiksi ja saivat ihosi punoittamaan. Huuhtelin sinut puhtaalla vedellä ja kyyneleilläni."s.148
Viinakortin tarina vuorottelee Mikaelin ja Urhon tarinoiden välillä. Se kertoo kielletystä rakkaudesta, siitä millaista on kun mies rakastaa miestä aikana, jolloin se ei ollut hyväksyttyä. Mikaelille rakkaus miestä kohtaan pitäisi olla helpompaa, mutta onko se?
Viinakortti on lyhyt, kauniisti kirjoitettu tarina. Kauniista kielestä huolimatta tarina itse ei ole erityisen kaunis. Se on rosoinen, ja karu tarina sodasta, jossa likaa, haisevia miehiä, rajua intohimoa, vihaa, viinaa ja itsekkyyttä riittää.
Kauniista kielestä ja kiinnostavista sotakertomuksista huolimatta kirja ei aivan vakuuttanut. En pitänyt Mikaelista, jonka hahmo oli hyvin ärsyttävä viinaa lipittävä, itsesäälissä kierivä tyyppi. Ei herännyt sympatioita. Toinen itseäni häiritsevä asia oli liika intohimo sodan keskellä. Ymmärrän, että se kuului tarinaan, mutta nyt sitä oli niin paljon, että näin pienessä kirjassa se tuntui tunkevan kaiken muun edelle, syrjäyttäen rakkauden tunteen.
Urhon ja Toivon tarina oli kuitenkin lukemisen arvoinen, vaikka Mikaelin tarina tuntui niiden keskellä vähän turhalta. Toisaalta, Mikaelin kautta tarina sai todella kauniin lopetuksen, jollaista en osannut odottaa. Pidin siitä.
Viinakortti
Tammi, 2010
Kansi: Markko Taina
s.208
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti