New Yorkissa, Metropolitan-museossa avataan uusi näyttely. Paikalle on saatu useita esineitä Vatikaanin aarteista. Tess Chaykin on ollut mukana järjestämässä tapahtumaa, ja on nyt mukana avajaisissa. Avajaiset muuttuvat nopeasti kaoottiseksi, kun paikalle ratsastaa neljä ritariksi pukeutunutta roistoa, jotka vievät aarteita. Tess näkee, että yksi roistoista tekee jotakin hyvin kummallista ja niin hän joutuu mukaan tutkintaan. Hän innostuu tapauksesta niin paljon, että selvittää itse tapausta salaa poliiseilta, joutuen vauhdikkaisiin seikkailuihin.
"Brugnone huokaisi, tuntien harteillaan kaikkien seitsemänkymmenen ikävuotensa painon. Hän tiesi, ettei uhkana ollut joku utelias tutkija tai häikäilemätön keräilija. Se, joka oli tämän ryöstön takana, oli tiennyt täsmälleen mitä etsi."s.48Valitsin tämän kirjan luettavaksi nimen perusteella. Temppeliherrat kiinnostavat, joten ajattelin, että tässä voisi olla hyvä kirja. Välillä kirjassa mennäänkin 1200-luvulle, ja näytetään vilauksia temppeliherrojen viimeisistä hetkistä. Suurin osa tarinasta tapahtuu kuitenkin nykypäivän New Yorkissa ja muissa maissa.
Viimeinen temppeliherra on täynnä tapahtumia ja toimintaa. Teksti on helppolukuista ja aika elokuvamaista. Kirjasta tulikin mieleen joku amerikkalainen toimintaelokuva. Enkä joitakin poikkeuksia lukuunottamatta pidä sellaisista. Myöskään tämä kirja ei tehnyt vaikutusta juuri tuosta syystä. Helppolukuisuutensa ja kiinnostavien temppeliherra -kohtausten takia kirjaa jaksoi kuitenkin lukea.
Hahmot esiteltiin mielestäni huonosti. Näin pitkässä kirjassa olisi luullut tutustuvansa hahmoihin loistavasti, etenkin kun niitä ei edes ollut kovin paljon, mutta ei. Tess ja Reilly jäivät kumpainenkin etäisiksi. Minusta ainoat yritykset luoda jotakin meininkiä hahmojen oman elämän ympärille epäonnistuivat. Rakkaus ja perhe-elämä ja arki eivät vaikuttaneet järin uskottavilta. Välillä ehdin jo iloita, että nyt päästään tutkimaan edes kunnolla pölyisiä kirja-arkistoja tai muuta, mutta tälläiset kohtaukset menivät ohi nopeasti ja sitten palattiinkin jo toiminnan pariin.
Uskontoa käsiteltiin paljon. Pohdittiin onko uskomisessa mitään järkeä, ja muuta sellaista. Siksi odotin kirjan lopulta jotakin järisyttävämpää. Nyt kirjan loppu oli suuri pettymys. Olisipa se jätetty selittämättä, sillä avoin lopetus olisi toiminut tässä paremmin.
Viimeinen temppeliherra, (The Last Templar, 2005)
Tammi, 2006
Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen
s.516
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti