torstai 28. helmikuuta 2019

Anni Blomqvist: Luoto meressä


Maija ja Janne on päässyt turvallisesti Myrskyluodolle, jossa nyt rakennetaan taloa, ja hankitaan tarvikkeita oman elämän aloittamiseksi. Myrskyluoto on kaukana merellä, eikä ihmisiä nää usein. Pariskunta ei voi lähteä yllättäville kyläilyreissuillekaan, sillä liikkuminen tapahtuu täysin sään sääntöjen mukaan. Huonolla kelillä, ei voi lähteä merelle, vaikka tarve olisi suurikin.
Maijan ja Jannen perhe alkaa kasvaa vauhdilla. Lapsia syntyy ja aina välillä yritetään päästä tekemään kirkkomatkoja ja tapaamaan Maijan perhettä.

Luoto meressä on Myrskyluoto -sarjan toinen osa.
Luoto meressä aloittaa Maijan ja Jannen yhteiselämän vauhdilla. Talon rakennusta, lapsien syntymää, ja muita valtavia elämässä tapahtuvia muutoksia käsitellään aika vähän. Vuodet vierivät eteenpäin ja pikkuhiljaa elämä saa oman rytminsä. Alku on tietysti pariskunnalle hankalaa, kun heillä ei vielä ole mitään valmista ja kaikki pitää hankkia. Eläimiäkään, kun ei voi tuoda, ennen kuin saarella on tarpeeksi valmista.

Pidin tästä toisesta osasta yhtä paljon, kuin ensimmäisestäkin. Kirjan nopea tempo, on mukavaa vaihtelua. Luen usein hidastempoisiakin kirjoja, joissa jäädään kuvailemaan kaikkea, ja pitkiksi ajoiksi. Tässä kirjassa mennään kuitenkin niin nopeasti eteenpäin, että välillä pitää oikein ihmetellä, että joko taas syntyi uusi lapsi, vastahan Maija synnytti. Tässä kirjassa oli myös paljon surullisia tapahtumia, eikä tunnelma ollut loppua kohti kovinkaan iloinen.

Vaikka tempo on nopea, ehtii kirjassa käydä ilmi paljon tapoja ja ajan käytäntöjä. Tässä kirjassa käsiteltiin paljon uskontoa ja siihen liittyviä tapoja. Kävikin hyvin selväksi, kuinka iso asia usko oli asukkaille. Jumalaan on luotettava tilanteessa, kuin tilanteessa. Kaikki mitä ihmiselle tapahtuu, on ennalta määrättyä. Pidinkin siitä, kuinka Maija välillä epäilee ja pelkää, eikä aina täysin pysty luottamaan kaikkea uskon varaan.
Mielenkiintoista oli lukea lapsen syntymän jälkeen tapahtuvasta kirkottamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä.

Myrskyluoto ja sen asukkaat ovat vieneet minun mielenkiintoni mennessään, joten sarjan lukeminen jatkuu. Sarja odottaa nyt televisioversionakin katsomista, kunhan saan ensin kirjat luettua.

Lue myös: Tie Myrskyluodolle


Luoto meressä, (Med havet som granne, 1969)
Gummerus, 1975
Suom. Liisa Ryömä
Kansi: Osmo Omenamäki
s. 163

4 kommenttia:

  1. Mielenkiinto jatkui hyvin itselläni lukiessani tekstiäsi. Olen tv-sarjana kohtuu hyvin katsellut, ja tykkäsin. Joten usko että pidän todella näistä kirjoistakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä, että tv-sarjakin on hyvä. Mielenkiinnolla odottelen, että pääsen katselemaan. Haluan kuitenkin lukea kirjat ensit. :)

      Poista
  2. Tv-sarja on tuttu ja olen käynyt katsomassa myös kirjoista tehtyjä näytelmiä. Mekin asumme kesäisin luodolla, joten Blomqvistin kirjat kiinnostavat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin päin esitetään kesällä Myrskyluodon Maijaa teatterissa, toivottavasti löydän aikaa, että pääsisin katsomaan senkin. :) Toivottavasti teidän luodolla asuminen sujuu onnellisimmissa merkeissä, kuin Myrskyluodon asukkailla. :D

      Poista