Norma Rossin elämä ei ole aivan samanlaista, kuin muilla naisilla. Hän joutuu pelkäämään ja piilottelemaan itseään erilaisuutensa vuoksi. Hänellä nimittäin on hyvin erityislaatuiset hiukset. Kun Norman elämän tukipilari, eli hänen äitinsä yllättäen kuolee, on Norma hetken hyvin hämillään, kuinka jatkaa elämää yksin. Pian kuvioihin ilmestyykin monia avuliaita ihmisiä, joista Normalla ei ole ennestään juurikaan tietoa.
Pitkitin Norman aloittamista kauan. Lopulta laitoin sen tämän vuoden hyllynlämmittäjä -haasteeseen, jotta viimein saisin kirjan luettua. Sofi Oksasesta tuli yksi lempikirjailijoistani, kun olin lukenut Stalinin lehmät ja Puhdistuksen, mutta kirja Kun kyyhkyset katosivat, ei sitten enää oikein napannutkaan, joten Normaan tarttuminen ei houkutellut.
Norma ei heti alkuun vakuuttanut, mutta lähti onneksi pian kunnolla liikkeelle ja sai minutkin viihtymään. Kirjan alkukin olisi varmasti muuten ollut hyvä, mutta minun makuuni kiinnostavia tietoja alettiin antamaan liian hitaasti. Sitä ensimmäistä koukuttavaa paljastusta pitkitettiin ja lukijalle tarjottiin vain monia henkilöitä, joista ei kerrottu lähestulkoon mitään. Niimpä kirjan alku vaikutti hieman sekavalta ja siltä, ettei juoni lähde kunnolla käyntiin. Tilanne muuttui onneksi pian ja kun tietoa ja salaisuuksia alettiin kertomaan, oli kirja jo koukuttavampi.
Suuria aiheita ehdittiin käsitellä tässäkin kirjassa. Naisten oikeudet ja se kuinka helposti heitä pystytään käyttämään hyväksi, jotta heistä saisi mahdollisimman paljon voittoa, niin hiusten, kuin synnyttämisenkin kautta olivat suuressa roolissa. Tämän teeman lisäksi tarinasta löytyi yliluonnollisia piirteitä Norman kautta, sekä hitusen dekkarityyliäkin, kun Norman äidin kuolemaa selviteltiin.
Norman alku ja loppu, eivät ehkä olleet maailman parhaat, mutta muuten kirjan juoni veti ja piti mielenkiinnon yllä ja herätti jopa ajatuksia. Oli siis hyvä, että päätin tämänkin kirjan lukea, sillä nyt on taas helpompi tarttua Oksasen mahdollisiin tuleviin romaaneihin.
Norma
Like, 2015
Kansi: Anne Kursu ja Toni Härkönen
s.303
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti