tiistai 25. kesäkuuta 2013

E. L. James: Fifty Shades -Satutettu


Vaikutusvaltaisen Christian Greyn ja nuoren Anastasia Steelen suhde on katkolla. Tavatessaan uudestaan heidän välillään roihuaa kuitenkin edelleen vahva intohimo toisiaan kohtaan. He yrittävät saada suhteensa toimimaan, sillä yllättäen Christianilla, joka on tottunut ainoastaan SM-seksisuhteisiin onkin vahvat tunteet Anastasiaa kohtaan. Yrittämistä vaikeuttavat Christianin entinen SM-suhteen palvelija Leila, sekä Elena, joka Christianin nuorena ollessa opetti tämän harrastamaan SM-seksiä. Myös Anastasian uusi pomo, jolla ei ole ihan hyvät aikeet mielessä vaikeuttaa tilannetta.

Fifty Shades -Satutettu on jatko osa suositulle Fifty Shades -Sidotulle. Ensimmäinen osa oli ihan hyvä kirja, mutta tämä jatko osa oli mielestäni aivan liian samanlaista. Asiota toisteltiin koko ajan uudestaan ja uudestaan, ihan kuin jutut olisivat loppuneet kesken. Muutenkin juoni oli aika tylsä, vaikka muutama jännitystä tuova hahmo olikin kirjaan luotu. Seksikohtaukset olivat elokuvamaisia, eikä kovin uskottavia, niin kuin ensimmäisessäkin osassa.

Ärsyttävintä kirjassa oli asenne SM-seksiin. Kirjasta jäi sellainen tunne, kuin SM-seksistä pitävillä olisi jokin sairaus mistä pitäisi parantua. Mutta niin kuin tohtori Flynn kirjassa sanoo, että se on kahden aikuisen ihmisen oma päätös, ei suinkaan mikään sairaus, joka pitäisi poistaa.
Lempihahmon päätös on myös kovin vaikea. Yksikään hahmo ei varsinaisesti iske minuun, mutta Anastasian sisäinen jumalatar on oikein hauska. :) Tosin se ei varsinaisesti ole hahmo...
Juoneen kaipaisin siis hieman vauhtia ja rennomman, iloisemman käsittelytavan SM-seksiä kohtaan.
 No jään odottelemaan, että joskus luen tuon kolmannen osan. Jää nähtäväksi paraneeko vai huononeeko. Tai sitten sekin on ihan samanlainen.


Fifty Shades -Satutettu (Fifty Shades Darker, 2011)
Otava
Suom. Riie Heikkilä
s.598

2 kommenttia:

  1. Minulta tämä jäi kesken aloitettuani sen heti ensimmäisen osan perään. Tuntui niin saman toistolta. Jossain vaiheessa kenties palaan kirjan pariin.

    VastaaPoista
  2. Luulen, että olisi aika väkisin tämä pitänyt lukea jos en olisi välissä muita kirjoja lukenut. Mahtaakohan se kolmaskin osa olla näin samanlaista...

    VastaaPoista