perjantai 6. joulukuuta 2024

Veera Vaahtera: Tarpeeksi täydellistä

 

Lauralla on kaikki ihan tarpeeksi hyvin. Siltä hänestä ainakin tuntuu siihen asti, kunnes hänen miehensä ilmoittaa, että haluaa kutsua tyttöystävänsä joulunviettoon Lauran perheen luo. Laura ja Aleksi ovat yhdessä päättäneet kokeilla avointa parisuhdetta, mutta tärkeimpänä sääntönä on ollut se, ettei asiasta kerrota muille. Miten siis sujuu joulu perheen ympäröimänä suuren salaisuuden kanssa?
"Ellenin onneksi en ollut perinyt mumman reviiritietoisuutta, mitä keittiöihin tuli. Aleksi meni kulhon ääreen ja närppi taikinaa, kunnes Ellen löi häntä kevyesti näpeille."s.134
Tarpeeksi täydellistä tarjoaa mukavan erilaisen kurkistuksen parisuhdekiemuroihin. Vaahtera on jälleen onnistunut luomaan ihanan uskottavat ja samaistuttavat hahmot, vaikka aihe ei olekaan niin perinteinen. Yhtenä keskeisistä aiheista nimittäin on avoin parisuhde ja siihen liittyvät tuntemukset. Tähän pieneen kirjaan tosin mahtuu myös paljon muutakin. Viihdyin tarinan parissa loistavasti.

Miksi sitten kirjasta jäi hieman ärsyyntynyt olo, vaikka ulkoasu on upea ja kirjan tarina todella viihdyttävä ja ajtuksiakin herättävä? Noh, siksi, ettei ulkoasu ja tarina tunnu kuuluvan millään tavoin yhteen. En siis saanut kannen lupailemaa ihanan idyllistä joulutunnelmaa, en punaista torppaa talvisissa maisemissa, enkä kevyttä tunnelmaa. Sen sijaan minut heitettiin hikisiin futsal peleihin, kuuntelemaan penkkiurheilijoiden intohimoista selostusta urheilusta ja seuraamaan kuinka hahmojen joulustressi kasvaa. Ei siis todellakaan sitä mitä odotin, vaikka tarinan parissa viihdyinkin. 


Tarpeeksi täydellistä
Tammi, 2023
Päällys: Eevaliina Rusanen
s.253

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti