maanantai 16. joulukuuta 2024

Catherine Rider: Kiss me -Rakkautta Lontoossa

 

Jason on matkustanut Lontooseen tavoitellakseen unelmiaan näyttelijänä. Cassie sen sijaan on palannut Lontooseen, jossa hän asuukin, mutta kotiin meno ei houkuttele. Kun Jason ja Cassie kohtaa, ei ensitapaaminen suju mukavissa merkeissä, mutta pian he huomaavat, että heillä on paljonkin yhteistä. Kummallakin sattuu myös olemaan aikaa kulutettavanaan. Niinpä kaksikko päätyy viettämään muutaman päivän joulun alla Lontoossa teatteriesityksiä kierrellen,
"Joulukuinen ilma piiskaa kuumoittavia kasvojani, ja tajuan vasta siitä, että poskeni ovat punehtuneet. Iltapäiväruuhka on hälvennyt, ja näen vain jonon kaksikerroksisia busseja."s.37
Rakkautta Lontoossa on osa nuorille suunnatusta romanttisesta Kiss Me -sarjasta.
Sarjan osat ovat itsenäisiä, eikä lukujärjestyksellä ole väliä, sillä kirjoissa on erit hahmotkin. Jokainen sarjan osa esittelee uuden kaupungin, ja tällä kertaa se on Lontoo.

Jouluinen Lontoo ja lempeät lumisateet tarjoavat talviset maisemat Jasonin ja Cassien unohtumattomille päiville. Kovin jouluinen kirja ei ole ja Lontookin olisi saanut mielestäni näkyä vielä enemmän tarinassa. Mutta juonen kantava teema, teatteriesitykset viihdyttivät kyllä mainiosti. Ne ovatkin kirjan parasta antia ja esittelevät mielestäni kattavasti ja kiinnostavasti Lontoolaista teatterikulttuuria.

Teattereita kierrellessä tutustutaan samalla myös Jasoniin ja Cassieen. Heidän tulevaisuuden suunnitelmia pohditaan. Vanhempien odotuksia, ja sitä miten nuorten omat toiveet niihin sopivat käsitellään paljon. Kevyt ja helppo tunnelma kuitenkin säilyy läpi kirjan, joten mitään kovin syvällistä pohdiskelua ei käydä. 


Kiss Me -Rakkautta Lontoossa, (Kiss Me in London, 2018)
Otava, 2023
Suom. Terhi Leskinen
s.251

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti