Pirkko Soininen: Ellen

 

Ellen maalaa. Vuodet Firenzessä ovat välillä hyvinkin karuja, sillä rahaa on vähän ja lähes kaikesta pitää säästää. Mutta mitä Ellen välittäisi ruuasta, kunhan taidetarvikkeita on tarpeeksi. Perhettä ja tuttavia käy kylässä, se on mukavaa, vaikka välillä Ellen haluaa vain olla yksin ja maalata. 

"Malttamaton sydän, siveltimet. Kaikki on kevyttä ja kuplivaa. Ihmiset laulavat ja nauravat, kukkien kaupustelijat, kadunlakaisijat, kuskit, sanomalehtien myyjät -jopa sotilaat. Tästä sukeutuu väkisinkin jotain loistavaa."s.7

Ellen on fiktiivisistä päiväkirjamerkinnöistä koostuva romaani, joka kertoo taiteilija Ellen Thesleffin vuosista Firenzessä. 

Kirjaa on mukava lukea. Päiväkirjamerkinnät ovat lyhyitä ja ytimekkäitä. Ne kuvailevat pieniä ja aika arkipäiväisiä tilanteita. Ellenin luonne ja elämäntapa tulevat loistavasti esiin näiden pienten ajatusten kautta. Myös hänen perheensä ja tuttavansa saavat paljon tilaa, sillä toki heistä puhutaan paljon. Suomessa vietetystä ajasta sen sijaan puhutaan vain muutamilla maininnoilla, sillä Ellen on täyttänyt tätä fiktiivistä päiväkirjaansa vain Firenzessä. 

Päiväkirjamerkinnät ovat lyhyitä ja niitä on tehty vain harvoista päivistä. Välillä tauot ovat pitkiä, etenkin jos Ellen on ollut Suomessa. Muutenkin merkintöjen välillä saattaa olla viikkojen taukoja. Siitä huolimatta lukijalle välittyy selvä kuva Ellenin tavasta viettää päiviään. Pidinkin erityisesti siitä, ettei kirjassa ole omituisuuksia, eikä valtavan mullistavia pohdintoja kaikesta, vaan pienillä arkipäiväisillä huomiolla ja helposti ymmärrettävillä ajatuksilla on saatu rakennettua kiinnostava kuva kaikista Ellenin vuosista Firenzessä. 

Sujuvasta kerronnasta huolimatta Ellen ei ole minulle mitenkään mieleenpainuva teos. Lukeminen oli mukavaa, mutta kirja ei erityisemmin säväytä tai tuo hahmoja niin lähelle, että heitä jäisi lukemisen jälkeen miettimään. 

Ellen

WSOY, 2018

Kansi: Martti Ruokonen

s.189