lauantai 22. toukokuuta 2021

Nicholas Oldland: Karhu joka halasi ja Hirvi joka uskalsi

 

Karhu joka halasi ja Hirvi joka uskalsi kuuluvat Sydänmailla -lastenkirjasarjaan. 
Sydänmailla asustelee monenlaisia eläimiä. Nämä sarjan kaksi ensimmäistä osaa esittelee hiukan nössön hirven ja karhun, joka ei halua pahaa kellekään. 
"Eräänä aurinkoisena päivänä hirven päähän pälkähti ajatus: nyt oli otettava elämää sarvista kiinni."
Sydänmailla -kirjat sopivat perheen pienimmille lukijoille. Tekstiä on vähän ja tarinat ovat helppoja. 
Ymmärrän hyvin miksi nämä kirjat ovat niin suosittuja maailmalla. kirjojen kuvitus on hyvin kaunis, ja tarinat niin suloisen sympaattisia. 
"Kun karhu kohtasi vaikkapa pullean pikku pupujussin, se seisahtui hymyilemään ja halasi sitä hellästi"
Karhu joka halasi on näistä kahdesta oma suosikkini. Ensinnäkin tuo karhun hahmo on kaikista metsän asukkaista ihanin. Onneksi hän vilahtelee myös Hirvi joka uskalsi -kirjan sivuilla. Lisäksi tarina on niin kaunis. Se kertoo hyväntahtoisesta päähenkilöstä, joka kohtaa niin kauhistuttavan tilanteen, että sen tekisi mieli käyttää voimakeinoja, mutta päättää rauhoittua ja ratkaista tilanteen lempeästi. 

Karhu joka halasi opettaa, että lempeydelläkin voi saavuttaa haluamiaan asioita, jos käyttää järkeä. Hirvi joka uskalsi taas rohkaisee kokeilemaan uusia asioita, vaikka se tuntuisi pelottavalta. Eli kauniita aiheita kera kiinnostavan kuvituksen. Tarinoista löytyy myös monia hauskoja kohtauksia. Nämä eläimet kun eivät ole ihan tavallisia. 
Oldland on onnistunut luomaan hyvin kauniin kuvituksen. Kuvat ovat yksinkertaisia, mutta silti niistä löytyy yksityiskohtia. 


Karhu joka halasi, (Big Bear Hug, 2009)
Hirvi joka uskalsi, (Making the Moose Out of Life, 2010)
KVALITI, 2021
Suom. Marvi Jalo
Kuvittanut: Nicholas Oldland
Arvostelukappaleita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti