 |
Seitsemän vuotta sitten Hollyn mies Gerry kuoli. Holly oli surun murtama, mutta miehen jättämät kirjeet saivat häneen uutta eloa. Nyt Holly on jatkanut elämäänsä, löytänyt paljon uutta ja kasvanut. Kun Holly sitten osallistuu siskonsa podcastiin puhuakseen kuolemasta, ja kertoo kuulijoille miehensä kirjoittamista kirjeistä, ei hän arvaakkaan mitä saa aikaan. Pian Hollyn apua pyydetään erikoiselta taholta. Kuolemaa tekevät ihmiset pyytävät häntä auttamaan heitä kirjoittamaan kirjeita tai muuta mukavaa läheisilleen.
"Tässä on rakastamisen ja menettämisen, takertumisen ja irti päästämisen, läheisyyden ja erkanemisen, yhteyden luomisen ja sen katkeamisen perimmäinen ongelma. kolikolla on aina kääntöpuolensa, mutta ääripäiden väliin ei jää mitään. Minun on silti löydettävä keskitie, sillä en saa enää eksyä."s.267
Holly on tuttu hahmo Cecelia Ahernin kirjasta P.S. Rakastan sinua. Nyt vuosien jälkeen Ahern kirjoitti jatkoa Hollyn tarinalle.
Olen lukenut P.S. Rakastan sinua, mutta se ei ole parasta mitä olen Ahernilta lukenut, joten en sinänsä ole yksi niistä, jotka odottivat tätä kirjaa kuin kuuta nousevaa. Toki on aina mukavaa kun Ahernilta tulee jotakin uutta, sillä yleensä pidän kaikista hänen kirjoistaan.
Loppusanat on kaunis kirja. Sen kansien väliin mahtuu paljon kuolemaa, sairautta, menetystä, rakkaista ihmisistä luopumista, muistoja, mutta myös ilon hetkiä. Kirjan ajatus on kaunis, mutta aihe surullinen, joten vaikka tyyli onkin välillä kevyttä, on kirja silti paikoitellen rankka ja itkua aiheuttava.
Kirja alkaa koukuttavasti. Kieli on vetävää ja ihanan arkista. On helppo solahtaa takaisin teentäyteiseen arkeen ja etenkin Hollyn uusi työpaikka, ihana kirpputori on mahtava paikka. Alku on myös vauhdikas ja asiaan päästään nopeasti.
Sitten meno hiukan lässähtää. kirjan keskivaiheilla tunsin muutaman pitkästyttävän hetken. Silloin jaariteltiin hyvin pitkästi tunteista, eikä mitenkään säväyttävästi, vaan melko tylsästi. Oli vaikea saada otetta näistä pitkistä osioista, joissa tyyli tuntui väkisin kauniisti kirjoitetulta, eikä kovin samaistuttavalta. Asioiden eteneminen myös hidastui, ja tuntui siltä, että mitään ei tapahdu.
Loppua kohden kirja taas parani. Asioita alkoi taas tapahtua ja tyyli muuttui takaisin arkiseksi ja hyvin eteneväksi. Hyvä alku ja loppu ei kuitenkaan riittänyt siihen, että kirja olisi ollut loistava. Pidin monesta asiasta, ja kauniista ideasta, mutta silti tämä oli huonointa mitä olen Ahernilta lukenut. Yleensä ennalta-arvattavuus ei haittaa, jos kirja on muuten hyvä ja kiinnostava, mutta tässä muu tarina oli liian mitäänsanomaton, joten ennalta-arvattavat kohtaukset pomppasivat liiaksi esiin ollessaan kirjan kiinnostavinta antia.
Loppusanat, (Postscript, 2019)
Gummerus, 2020
Suom.Heidi Tihveräinen ja Lauri Sallamo
s.367
Olen kuluttanut tätä lukiessa ja ainakin KAKSI pakettia nessuja. Ja läjän piparminttumakeisia. Ja vielä olisi pikku pätkä luvettavana. Miksei tätä myydä elämäntaito-oppaiden hyllyssä? Antaisin tämän kirja kaikille joiden sydän on joskus mennyt rikki. Ja kumpa tämä kirja olisi tehty vuosia vuosia sitten kun eräs tärkeä ihminen kuoli. Aivan ihana jatko-osa. Pidän valtavasti ps. rakastan sinua kirjasta ja leffasta. (ja joo pillitän siinäkin) Tässä oli myös paljon oppeja piilotettuna kirjan väliin. esim. kaatuessa kuolema ottaa kopin. Ja kirjan alun tähtijuttu. Ja rehellisesti sanottuna pelkäsin tarttua tähän kirjaan pelkäsin että se muuttaa jotakin. Että kun se eka on niin ihana niin mitä jos tämä muuttaa sitä. Onneksi ennakkoluulot olivat vääriä! PLIIS. kuvatkaa tämäkin leffaksi.
VastaaPoista