Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Vilja ja Aleksi ovat nuori lestadiolaispari. Heti tavattuaan pari näki yhteisen tulevaisuuden, ison onnellisen perheen ja ihanan arjen, jossa molemmat saisivat toteuttaa unelmiaan. Vuodet kuitenkin vierivät nopeasti ja lapsia syntyy tiuhaan tahtiin. Liiankin tiuhaan? Pariskunta toivoo pientä taukoa lapsien välillä, mutta ovat taas pian äitiyspolilla kuulemassa iloisia uutisia. Neljä alle kouluikäistä lasta odottavat kotona, kun Viljan jaksaminen alkaa säröillä. Vielä olisi monia hedelmällisiä vuosia edessä, sillä Vilja ei ole edes kolmeakymmentä.

Taivaslaulu on paljon puhuttu ja kehuttu teos. Aina nämä kehutut kirjat eivät ihan uppoa minulle, mutta tällä kertaa onnisti. Pidin Taivaslaulusta ja se olikin luettava nopeaan tahtiin. Lyhyet luvut kiidättävät lukijan läpi tarinan, joka on kauniilla kielellä kirjoitettu.

Taivaslaulu on rakkaustarina, joka on onnellinen, surullinen, toiveikas ja välillä jopa epätoivoinen. Kaikkea sopivassa määrin. Vilja ja Aleksi vaikuttavatkin aidolta pariskunnalta. Välillä toista arvostetaan ja nähdään upeimpana olentona päällä maan ja välillä taas pohditaan karkaamista koko tilanteesta. Onnelliset loput ovat minulle tärkeitä rakkaustarinoissa ja tässäkin onneksi sellainen oli, vaikka välillä vähän ehti jo jännittää.

Monipuolisuutta kirjaan toi se, että tarina kerrottiin välillä Viljan kautta nykyhetkessä, Aleksin kautta ajalta, jolloin pariskunta tapasi toisensa, nukkeleikkien kautta, sekä muutamien blogikirjoitusten ja niihin sadelleitten kommenttien kautta. Blogitekstit olivat ainoa, jotka ei niin säväyttänyt, mutta muuten pidin kaikista kohdista.

Koska kirja kertoo lestadiolaisesta pariskunnasta, oli uskonto tietysti läsnä kirjan alusta loppuun. Käytiin seuroissa, kuunneltiin saarnoja ja elettiin Raamatun oppien mukaisesti.


Taivaslaulu
Gummerus, 2013
Kannen suunnittelu: Tuomo Parikka
s. 284