lauantai 14. heinäkuuta 2018

Jaana Ala-Huissi ja Mervi Heikkilä: Verikuu ja muita outoja tarinoita


Verikuu ja muita outoja tarinoita koostuu neljästätoista lyhyestä tarinasta. Kummankin kirjailijan tarinoita kirjasta löytyy seitsemän. Tarinoista löytyy haamuja, peikkoja, muodonmuuttajia, menninkäisiä ja paljon muuta. Myös ihan uusia tuttavuuksia, kuten Pannoittettuja.

Verikuu ja muita outoja tarinoita on yhtenäinen kokoelma. Aiheet pysyvät vanhojen uskomusten, myyttien tai omituisten olentojen ympärillä. Vuodenajat vaihtelevat talvesta-kesään. Myös ajallisesti tarinoiden tapahtumissa on paljon eroa, välillä ollaan nykypäivässä ja välillä huomattavasti vanhemmassa ajassa.

Kaikissa tarinoissa oli hyvin suunnitellut hahmot. Näinkin lyhyissä jutuissa hahmot ehtivät käydä tutuiksi ja omanlaisikseen. Esimerkiksi heti ensimmäinen tarina Verikuu, on hyvin arkinen tarina ja sen päähenkilö Janne on uskottava ja arkinen hahmo ja silti tarina ehtii muutamassa sivussa muuttumaan jännittäväksi ja oudoksi tarinaksi. Näitä tälläisiä normaalin arjen muuttumisia oudoiksi tapahtumiksi kirjassa on muitakin, mutta joukkoon mahtuu myös tarinoita, joissa omituiset hahmot ja yliluonnollisuus on mukana alusta asti, kuten tarinoissa Pannoitetut ja Kirsikkalikööriä.

Minusta kaikki kirjan tarinat olivat hyviä, ja näitä voisi suositella vähemmän lukevillekkin. Tarinat ovat lyhyitä, mielenkiintoisia ja aitoja. Kirjoitustyyli on sujuvaa. Kirja sopii niin kesäöihin, kuin pimeneviin talvi-iltoihinkin. Kaikissa tarinoissa ei myöskään kerrottu lopussa aivan tarkasti, että mitäs sitten tapahtuikaan, vaan lukijalle jätettiin sopivasti omaa tilaa pohtia ratkaisua ja tarinan jälkeisiä tapahtumia.

P.S. Kirjakuva oman suosikkitarinani Chatten tyyliin.


Verikuu ja muita outoja tarinoita
Haamu, 2018
Kannen kuvat: Ivi Rebova
s. 148
Arvostelukappale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti