sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Conn Iggulden: Keisari I -Rooman portit


Rooman portit aloittaa viisiosaisen Keisari -sarjan, joka kertoo Gaius Julius Caesarin elämästä. Kirjan alussa Gaius on vielä riehakas lapsi, joka viettää päivänsä seikkaillen ystävänsä, samalla tilalla asuvan Marcuksen kanssa. Kirjan edetessä pojat kasvavat ja kehittyvät. He saavat opettajakseen kuuluisan, mutta ilkeän eläkkeellä olevan kladiaattoritaistelijan, jonka opissa pojat kasvavat nuoriksi miehiksi ja oppivat taistelemaan. Nuoresta iästään huolimatta Gaius joutuu kohtaamaan taisteluja, niin omalla kotitilallaan, kuin mahtavassa rikkaassa Roomassa toisia roomalaisia vastaan, kun sisällisota syttyy. Ennen sisällissotaa poikien tiet erkanevat, kun Marcus lähtee legioonaan ja Gaius jää Roomaan, mutta heidän ystävyyteensä tämä ei vaikuta.

Keisari -sarjan aloitus oli vauhdikas ja toiminnan täyteinen romaani. Kirjaan oli mahdutettu koko Gaiuksen nuoruus noin 10-vuotiaasta alkaen. Alkuun pelkäsin kirjan verisyyttä, mutta taistelukohtauksista huolimatta, kirja oli yllättävän vähä verinen, mikä ei ollut huono juttu ollenkaan. Löytyi kirjasta kuitenkin eräs kohtaus, jossa kädelle tehtiin melko tarkasti kuvailtu operaatio. Kohtaus oli onneksi aika nopeasti ohi. Kirjaan uppoutuneena tarkasti kuvaillut veriset kohtaukset alkavat helposti ällöttää tätä lukijaa.

Kirjan henkilöstö oli aika miespainotteista, eikä montaa naista kuvailtu kovin tarkkaan. Yksi orjatyttö nousi naisten joukosta enemmän esille ja suurimman osan ajasta pidin hänen hahmostaan, vaikka hän jäikin kovin etäiseksi. Gaiuksen ja Marcuksen hahmoihin toki keskityttiin enemmän, mutta loppujen lopuksi tämän yhden kirjan aikana en ehtinyt saamaan kovin hyvää kuvaa heistä, sillä kasvaminen lapsesta mieheksi tapahtui nopeasti.

Iggulden on muuttanut kirjaan todellisuutta jonkin verran ja keksinyt varsinkin Gaiuksen lapsuuteen ja nuoruuteen itse seikkailuja. Todellisia hahmoja ja tapahtumia kuitenkin riittää myös ja kirja oli mielenkiintoinen tarina varsinkin historiallisista romaaneista, sekä poikamaisista seikkailuista pitäville.


Keisari I -Rooman portit, (The Emperor -Gates of Rome, 2003)
Otava, 2004
Suom. Ilkka Rekiaro
s. 428

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti