perjantai 8. elokuuta 2014

Candace Bushnell: Carrien nuoruusvuodet


Carrien nuoruusvuodet kertoo Sinkkuelämästä tutun Carrie Bradshawn viimeisestä lukiovuodesta. Carrie elää tavallisessa pikkukaupungissa ja kasvaa kohti aikuisuutta poika ja ystävä huolien kautta. Hänestä tuntuu että hän on ainoa joka ei ole vielä harrastanut seksiä. Ystävät ympärillä tuntuvat löytävän poikaystävät kovin helposti.

Olen suuri sinkkuelämää fani, joten tämä kirja kuulosti ehdottomasti pakolliselta luettavalta.
Kirja koostui Carrien ja hänen ystäviensä nuoruuden poikahuolista, ystävien välisestä draamasta ja unelmista.
Kirja oli kevyttä luettavaa ja ihan hyvä nuortenkirja, mutta sinkkuelämään en sitä edes voi verrata, sillä tämä oli aivan eri maailmasta.
Carrien hahmo nuorena oli täysin erilainen, kuin olin hänet itse kuvitellut sinkkuelämää katsoen. Nuori Carrie kokkaili kotona... Mitä ihmettä? Carrieko kokkaamassa!
Kirja oli siis suuri pettymys, sillä odotin kirjassa olevan jotain vähän syvällisempiä ajatuksia, kun kyse oli kuitenkin Carriesta, mutta se oli vain "aivotonta" teinihömppää.
tämä oli ensimmäinen Carriesta kertova kirja jonka olen lukenut, mutta jos muut kirjat ovat yhtä huonoja pysyn mielelläni televisiosarjassa...
Ainoa mielenkiintoinen asia kirjassa oli Carrien perhe johon sai tutustua.


Sinkkuelämää: Carrien nuoruusvuodet, (The Carrie Diaries, 2010)
Tammi, 2010
Suom. Liisa Laaksonen
s. 398
Kansi: Eevaliina Rusanen

4 kommenttia:

  1. Tykkäsin kovasti TV-sarjasta ja Carrien persoonasta ja tietysti kyseisestä näyttelijästä.

    VastaaPoista
  2. Sinkkuelämää oli ihan must aikoinaan, totta kai. =D Olen Bushnellia jonkin verran lukenut, mutta en Sinkkuelämää. Ja olen katsonut Carrien päiväkirjoja, joka perustuu näihin nuorten kirjoihin, ja minä olen ihan tykännyt siitä, nuoren Carrien esittäjä on supersuloinen. =D

    VastaaPoista
  3. Minä katson itsekkin carrien nuoruusvuosia telkkarista ja tykkään sarjasta kovasti. Kirjana tämä vaan ei uponnut niin hyvin. :)
    Candace Bushnell on kirjailijana minusta hyvä ja olen hänen kirjoja aikaisemmin lukenut ja tulen varmasti jatkossakin lukemaan, vaikkei tämä mielestäni loistokirja ollutkaan. :)

    VastaaPoista
  4. Minusta tuo kirjan Carrie oli aivan eri planeetalta Sinkkuelämää sarjan Carrie. Liian teinihömpötystä tosiaan ja pinnallista. Muutamia ihan kivoja kohtia kirjassa oli, mut melko kuivaa. Sit ärsytti kuinka kaikki sääli carrieta joka piti 2 poikaystävää. Sit Sebastian petti lalin kans niin voivoi. Itse samanlainen. Muutenkin George olisi sopinut sille paremmin kuin Sebastian.

    VastaaPoista