lauantai 26. tammikuuta 2013

Merja Jalo: Epäonnen leiri


Epäonnen leiri kuuluu Merja Jalon Nummelan ponitalli -sarjaan.
Nummelan ponitallilaiset lähtevät Huvisaarelle viettämään ratsastusleiriä. Odotukset ovat korkealla kaikkea hauskuutta ajatellessa. Päkä (Päivi Kiiski) odottaa innolla löytävänsä aarrelaiva Wind Maryn, jonka hylky varmasti on jossakin ratsastusleirin lähettyvillä.
Hauskuus loppuu kuitenkin lyhyeen, kun osa leiriläisistä ja saaren asukkaista sairastuu mystisesti. Ennen kuin leiriläiset huomaavatkaan ovat he jo keskellä vaarallisia tapahtumia ja rikoksen selvittämistä.

Nummelan ponitalli on kirjasarja, joka nimensä mukaisesti sijoittuu Pentti ja Jenni Nummelan omistavalle Nummelan ponitallille. Sarjan päähenkilö on Kikka, mutta myös muut ponitallilaiset kuuluvat tiiviisti joukkoon.

Luin pitkästä aikaan pikkuveljelle ja tälläkertaa päädyimme lukemaan Nummelan ponitallia. Nämä kirjat sopivatkin mielestäni nuoremmille lukijoille. Aikaisemmin kun olen Nummelaa pikkuveljelle lukenut, hän on tykännyt paljon, mutta tämä kirja ei hirveämmin kiinnostanut, sillä uusimmissa osissa lempihahmomme Pena (Pentti Nummela) on huomattavasti hauskempi, kuin tässä kirjassa. Kirjasta katosi heti suurin osa hauskuudesta ja mielenkiintoisuudesta Penan vakavamielisyyden takia. Uudemmissa kirjoissa on muutenkin todella hauskoja uusia hahmoja joita tässä ei vielä ollut.
Kirja etenee todella nopeasti ilman suuria pulinoita ja hidasteluja, mutta eipä siinä paljoa luettavaakaan ollut.


Epäonnen leiri
WSOY, 2002
s.102
Graafinen suunnittelu: Kirsikka Mänty
Kuvat: Fennopress ja WSOY:n kuva-arkisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti