Dolores Redondo: Näkymätön vartija

Amaia Salazar on ylikonstaapeli, joka saa hoidettavakseen vaativan tehtävän. Hänen lapsuuden kotiseudulla tapahtuu murha. Teinitytön ruumis löydetään Navarran ikimetsästä, Baztanjoelta. Amaia laitetaan tehtävän johtoon ja hän majoittuu kotikyläänsä sukulaisten luo tutkinnan ajaksi. Tutkinta itsessään on jo valtavan raskas taakka, raakuutensa vuoksi. Amaia joutuu kuitenkin myös kohtaamaan unohdetut muistot lapsuudesta, jotka eivät jätä häntä rauhaan. Sisarusten kanssa ei ole helppoa, eikä jokainen kollegakaan ole tyytyväinen Amaian valinnasta tutkinnan johtoon.

Näkymätön vartija on ensimmäinen osa Baskimaan murhat -trilogiasta.
Baskimaahan sijoittuva dekkari sai mielenkiinnon heräämään, sillä minulle ei tule yhtään lukemaani kirjaa mieleen, joka olisi sijoittunut kyseiselle seudulle. Espanjaan sijoittuva kirjallisuus kiinnostaa minua muutenkin.

Baskimaan kansantarinat, kyläläisten uskomukset, ja maisemat jotka saavat mielikuvituksen lentämään, saavat näkymättömän vartijan hyvin erottumaan nykyisestä valtavasta dekkarimäärästä.
Lukija voi itse kirjaa lukiessaan päättää mihin uskoo. Onko kyläläisten näkemät olennot oikeita, vai vain unenpuutteen tai stressin aiheuttamia kuvitelmia.

Näkymättömän vartijan juoni oli synkkä, niin kuin Baskimaan helmikuinen sääkin. Nuorten tyttöjen murhat, yhdistettynä Amaian pelottaviin muistoihin ja taruolentoihin, luovat kokonaisuuden, joka ei ole ehkä paras vaihtoehto hauskaa ja kevyttä luettavavaa etsiville, mutta minä pidin kokonaisuudesta.


Näkymätön vartija, (El guardián invisible, 2013)
Gummerus, 2015
Suom. Sari Selander
s.471
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Eppu Nuotio: Onnellinen loppu

Annukka Lehmus on päässyt Varkaudesta Helsinkiin, vaikka Varkaus ei välttämättä tunnu lähtevän Annukasta. Elämä on kulkenut paljon eteenpäin Varkaudessa vietettyjen vuosien jälkeen, mutta edelleen vanhat muistot tunkevat uniin ja ajatuksiin, vaikka niitä ei kaivata. Annukka käy töissä ja pärjää elämässään aivan normaalisti, mutta sitten sairaalasta soitetaan ja hän saa kuulla olevansa vanhan naisen läheisimmäksi omaiseksi merkitty henkilö.

Onnellinen loppu on Annukka Lehmuksesta kertovan trilogian viimeinen osa. Kirja oli mielestäni hyvä, mutta hieman irrallisen tuntuinen muihin osiin verrattuna. Annukka oli toki muuttunut todella paljon hahmona, joka ei ihmetytä, kun ikää oli kertynyt ja siirryttiin lapsen ja teinin elämästä, aikuisten maailmaan, mutta silti. Kirjassa heräteltiin vielä viimeisen kerran Varkauden aikaisia muistoja unien kautta, mutta en saanut ainakaan niistä ajoista enää mitään uutta irti.

Kiinnostavaa oli kuulla mitä Annukalle kuului aikuisena ja miten hänellä pyyhki elämässään. Myös Annukan vanhemmat esiintyivät kirjassa, vaikkakin aika nopeasti. Heidän vanhuuden päivänsä olivat aikalailla erilaiset, kuin ajattelin, mutta se ei ollut mitenkään huono asia, oli vain aluksi vaikea kuvitella heidät sellaisiksi. Onnellinen loppu oli kirjoitettu aikaisempien osien tapaan hyvin kulkevalla kirjoitustyylillä ja kirja eteni nopeasti.

Loppujenlopuksi Onnellinen loppu oli mielestäni sarjan huonoin osa, vaikka huono ei ollutkaan. Kirja ei kuitenkaan tuntunut olevan mieleenpainuva, niin kuin muut Eppu Nuotiolta lukemani kirjat.

Lue myös: Peiton paikka, ja Neitsytmatka.


Onnellinen loppu
Otava, 2005
s. 240
Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Eppu Nuotio: Neitsytmatka

Annukka Lehmus viettää teinivuosiaan Varkaudessa. Eletään 70-luvun loppua ja Annukka tajuaa haluavansa kauas pois Varkauden paperitehtaan ja isänsä varjosta. Lapsen viattomuus on poissa ja Annukka testaa rajojaan. Ilkeät teinien kommentit sinkoilevat ystävysten Annukan ja naapurin Sinikan välillä. Perheen piilotetut salaisuudet alkavat valjeta Annukalle ja viha isää kohtaan suurenee.

Neitsytmatka on Annukka Lehmuksesta kertovan trilogian toinen osa. Ensimmäisen osan salaisuudet alkavat paljastua enemmän ja suurempina, vaikka edelleenkin lukijalle jää tilaa tehdä omia johtopäätöksiään tapahtumista.

Neitsytmatka oli mielestäni parempi, kuin ensimmäinen osa Peiton paikka. Juoneen pääsi heti mukaan, koska henkilöihin oli saanut jo tutustua Peiton paikassa. Luvut olivat lyhyitä ja vauhdikkaita. Kevyt kirjoitustyyli ja vauhdikkuus tasapainottivat kirjan vakavia ja surullisia aiheita, eikä asioita jääty selitttelemään liian pitkäksi aikaa. Tarina kulki omalla painollaan ja minusta kaikki oli tasapainossa. Luin kirjaa vauhdikkaasti, sillä tarina vei mukanaan alusta asti.

Hahmot muuttuivat valtavasti ensimmäisen ja toisen osan välillä, mikä tietysti oli vain hyvä asia, sillä he varttuivat. perheen isästä, joka oli ensimmäisessä osassa isä, joka teki kaiken tyttärensä eteen, kuoriutui nyt mies, joka erkaantui tyttärestään, ja jonka kaksoiselämä alkoi paljastua vauhdilla. Äidin pahaan oloon päästin syvemmälle ja Annukka itse muuttui tietysti eniten, sillä han kasvoi lapsesta nuoreksi kapinalliseksi naiseksi.

Lue myös: Peiton paikka.


Neitsytmatka
Otava, 2004
s. 256
Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Marian Keyes: Vielä on toivoa

Tara, Katherine ja Fintan ovat Irlannin pikkukylästä Knockavoystä Lontooseen muuttaneet parhaat kaverukset. Tara asuu poikaystävänsä kanssa, joka ilkeilee ja sanoo asiat aina ikävän suoraan. Tara ei kuitenkaan halua luopua miehestään, sillä hänhän voisi joutua vanhaksipiiaksi ja elää elämänsä ilman miestä ollenkaan ja sellainenhan ei käy päinsä.
Katherine taas on kylmettänyt itsensä täysin kaikelta rakkaudelta ja ostaa kauniit vaatteensa vain itseään varten. Hän elää säntillistä elämää ja haluaa päättää asioistaan itse. Miehet eivät sitä vain tunnu ymmärtävän, vaan jatkavat piiritystään.
Fintan on komea, hauska ja naisten harmiksi homo. Hän on löytänyt elämänsä rakkauden ja kaikki tuntuu muutenkin sujuvan hyvin, kunnes hän kuulee sairastuneensa vakavasti.

Syötävän herkullisen näköisen kannen takia tämä kirja valikoitui kirjakaupasta mukaan, eikä sisällössäkään ole valittamista. Vaikka kirja on aika helppoa viihdettä, löytyy sisällöstä paljon syvällistä asiaa, eikä tarina missään tapauksessa ole liian kevyttä. Juoni on minusta aika ennalta-arvattava, mutta kyllä minä ainakin jännitin silti miten kaikkien käy.

Kirjassa seurataan Taran, Katherinen, sekä Lorcanin näkökulmasta tarinaa, mikä hiukan ihmetytti, sillä esimerkiksi Fintan ei itse päässyt pahemmin ääneen, eikä tarinaa kerrottu lainkaan hänen kauttaan. Tosin Lorcanin kautta kerrottu tarina toi kirjaan jännitystä, kun ei osannut yhtään arvata, miksi ja miten koko ihminen edes liittyi kirjaan, ennen aika loppupään paljastusta.

Hahmoiksi oli valikoitu kivan erilaisia ihmisiä, mikä teki kirjasta monipuolista luettavaa. Oma suosikkini oli Tara, joka oli aika tavallinen ihminen, ilman suurempaa draamaa. Keyes sai silti luotua Tarasta mielenkiintoisen hahmon omine pikkuvikoineen.

Lue myös: Naura, Claire, naura.


Vielä on toivoa, (Last Chance Saloon, 1999)
Tammi, 2003
Suom. Liisa Laaksonen
Kansi: Markko Taina
s. 481

Ronja Salmi ja Jami Nurminen: Onks noloo?

Onks noloo? on vuoden 2016 kirjan ja ruusun päivän kirja, jonka sai tänään ilmaiseksi ostettuaan kirjoja viidellätoista eurolla. Sen on kirjoittanut Ronja Salmi ja kuvittanut Jami Nurminen. Onks noloo on lastenkirja, joka kertoo alakoululaisista lapsista. Päähenkilö Petja on kuudesluokkalainen poika, joka joutuu ainakin omasta mielestään hirvittävän noloihin tilanteisiin välillä yksin ja välillä parhaan kaverinsa Tonin kanssa.

Onks noloo? on hauska lastenkirja, jonka uskon tarjoavan lohdutusta niille monille ala-asteikäisille, jotka samaistuvat Petjaan. Pienetkin tilanteet voivat tuntua todella noloilta ja on varmasti kiva saada vertaistukea vaikka tästä kirjasta. Kirja on kuvitettu monilla kirjan tyyliin sopivilla kuvilla ja kokonaisuus onkin loistava.

Onks noloo? kestää monta lukukertaa, hauskojen vaihtoehto loppujen takia. Lukija saa päättää kirjaa lukiessaan miten haluaa asioiden sujuvan ja kirjasta löytyy selkeät ohjeet miltä sivulta voi lukea mitäkin.

Itselleni tuli ainakin mieleen, että vanhemmat voivat esimerkiksi iltasatua lukiessaan vaihdella tarinoiden loppuja, näin lapset saavat uuden sadun, vaikka tavallaan se onkin sama. :)


Onks noloo?
Kirjakauppaliitto, 2016
Kustantaja: Lasten keskus
Kannen suunnittelu: Noora Iloranta
s. 84

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Kun kyyhkyset katosivat kertoo serkusten Edgarin ja Rolandin, sekä Edgarin puolison Juuditin elämästä Virossa 1940 ja 1960-luvulla.

Sainpas viimeinkin luettua tämän kirjan. Sofi Oksanen on yksi suosikki kirjailijoistani Stalinin lehmien ja Puhdistuksen takia, jotka ovat kummatkin mahtavia kirjoja. Kun kyyhkyset katosivat kuitenkin hieman epäilytti, että voiko se olla niin hyvä, kuin aikaisemmat osat. Eikä se mielestäni ollutkaan. Kirja oli hahmojensa osalta vaisumpi, eikä tieto-osuudet olleet läheskään yhtä hyvin sovitettu tarinaan, kuin aikaisemmissa osissa.

Kaikilla kolmella päähahmolla on kirjassa omat ongelmat ja tehtävänsä, mutta ymmärtääkseni päähenkilöksi tarkoitettu Edgar jää hahmona kaukaiseksi. Hänen valintojaan ei pahemmin selitellä, vaikka syytä mielestäni olisi. Mies nimittäin ryntäilee paikasta toiseen vain omaa etuaan ajatellen, vaikka läheisille ja tuttaville tapahtuisi mitä hänen valintojensa takia, hän jatkaa eteenpäin.

Juudit on mielestäni hyvin onnistunut hahmo ja hänen elämästään kertovien pätkien takia kirjan haluaakin lukea loppuun saakka. Toki myös viron historiasta kertovat kohdat ovat kiinnostavia, vaikka ne eivät täysin tarinaan sulaudukkaan.

Kirja on saanut aikaisempien osien tapaan nimen, jonka tarkoitus ainakin itselleni selviää vasta kirjaa lukiessa, mikä on kiva lisä kirjalle.


Kun kyyhkyset katosivat
Otava, 2012
s.365
Kansi: Mika Perkiökangas

Helka-Maria Kinnunen: Minä olen pamfletti

Minä olen pamfletti on runokokoelma, joka koostuu kuudesta osasta. Runojen pituudet vaihtelevat suuresti. Välillä runot ovat vain muutamia virkkeitä, tai sanoja, kun taas välillä jopa muutaman sivun mittaisia.

Minä olen pamfletti kertoo vanhenemisesta ja kuolemasta ja tunteista, joihin elämän varrella törmää. Kirjan päähenkilö on tyttö, joka kasvaa aikuiseksi naiseksi ja vanhenee. Matkan varrella koetaan iloja, suruja, intohimoa ja menetyksiä. Kaikki nämä ja monet muut aiheet ja tunteet yhdistettyinä on saatu aikaan monipuolinen runokokoelma, joka kestää monta lukukertaa.

Kokoelmasta löytyy monia upeita runoja, kuten omat suosikkini, sivun 53 runo ja sivun 63 runo. Molemmat runot ovat mielestäni haikeita, mutta ymmärrettäviä ja kauniita. Löytyi joukosta myös runoja, jotka eivät olleet minun mieleeni, sillä pidän enemmän kauniilla sanoilla kirjoitetuista runoista, kuin esimerkiksi runoista joissa puhutaan limasta, moskasta ja hyönteisistä. Näilläkin runoilla oli kuitenkin kirjassa oma tarkoituksensa, joten ne sulautuivat hyvin joukkoon.

Runojen monipuolisuuden takia kokoelma sopii monille lukijoille, jos vähänkään runot kiinnostavat, voisin kuvitella tästä kirjasta löytyvän jotakin jokaiselle.


Minä olen pamfletti
Noxbook, 2015
s. 78
Kannen kuva: Hansku Kurkela
Arvostelukappale