Ros Asquith: Skitsot veke

 Letty Chubb on todella huolestunut 15-vuotias tyttö. Häntä huolestuttaa kaikki horoskoopeista ydinaseisiin. Skitsot veke kirjassa Letty on kerännyt kaikki häntä huolestuttavat asiat aakkosjärjestykseen ja kertoo vinkkejä miten asiasta murehtimisen voisi saada loppumaan tai miksi hän itse asiaa murehtii.

 Skitsot veke on tarkoitettu nuoremmille lukijoille, mutta koska sain tämän pikkuveljeltäni lahjaksi niin täytyihän se lukea. :D 

Kirjassa on nuorien huolia todellakin laidasta laitaan hyvin monipuolisesti. Kirja on kuvitettu viihdyttävillä kuvilla, joten varsinainen tekstiosuus jää vielä lyhyemmäksi. Teksti on kirjoitettu vapaamuotoisesti ja varmasti nuorille hauskalta kuulostavalla tavalla. Kirja on vuodelta -92, joten sieltä löytyy sanoja joita nuoret eivät nykyään välttämättä enää kaikkia käytä.

Aakkosellisen murheiden selityksen lisäksi kirjassa on lyhyitä lukuja Lettyn elämästä, vaikka hän kertookin itsestään koko ajan myös selityksien lomassa. Kaikki aiheet eivät ehkä nuorimpia kiinnosta, esimerkiksi kehitysmaiden velkataakka jää helposti kutkuttavampien ja arkisempien aiheiden varjoon.

Skitsot veke (I Was a Teenage Worrier, 1992)

WSOY, 1994

suom. Pirkko Biström

s.247

Kuvittanut: Ros Asquith

E. L. James: Fifty shades -sidottu

Kokematon opiskelijatyttö Anastasia päätyy haastattelemaan tunnettua miljonääriä Grey Enterprises Holdings Inc. -yhtiön toimitusjohtajaa herra Greytä. Myöhemmin he tapaavat uudestaan ja heidän välilleen syttyy kiihko. Asia on kuitenkin monimutkainen. Herra Grey on salaperäinen ja vaitonainen asioistaan, kun Anastasia taas vaatii kuulla kaiken Greyn taustoista. Greyllä on myös erityiset mieltymykset seksiin, eikä hän halua seurustella. Anastasia haluaa kuitenkin kokeilla peloistaan huolimatta Greyn ehdotuksia.

 noniin tässä tälläinen kohuttu kirja (minulta kyllä jääneet melkeen huomaamatta) :D Kuulin tästä kirjasta yhdeltä kaveriltani, joka halusi tämän lukea. Kuulosti senverran mielenkiintoiselta, että piti minunkin heti lukea.

Aloitan nyt sitten seksikohtauksia ympäröivästä juonesta ja tekstistä. Minusta se oli aika yksitoikkoista, samat asiat ja tuntemukset pyörivät edestakaisin läpi koko kirjan. Poikkeus on toki tässäkin asiassa. Nimittäin Anastasian ja Greyn väliset sähköpostiviestit poikkesivat hauskasti muusta tekstistä ja tekivät juonesta mielenkiintoisen ja hauskan. Yksitoikkoisuudestaan huolimatta kirja koukutti, eikä tuottanut ongelmia lukea loppuun asti. 

Itse seksikohtaukset jotka kirjassa olivat hyvin tärkeässä roolissa, olivat hyvin kirjoitettuja, mutta melko epätodellisia. Epätodellisia ne mielestäni olivat liiallisen täydellisyyden takia. Tätä osasin kyllä odottaakkin, sillä eihän täysin todenmukainen seksi olisi niin houkuttavaa. Kohtaukset olivat siis hyvin samantapaisia, kuin mikä tahansa elokuvan seksikohtaus. 

Hahmoja kirjassa ei ollut mitenkään mieletöntä määrää, eikä kaikkiin kiinnitetty erityisin paljon huomiota. Lempi hahmoni oli Anastasia, joka oli hyvin oman päänsä mukaan kulkeva ja vahva nainen, joka mietti asioita ennen niihin ryntäämistä.

Kirjan loppu yllätti minut täysin ja nyt vaan odottelen, että myöhemmin pääsen lukemaan muutkin sarjan osat. Todellakin menee nekin luettavaksi, sen verran koukuttavaa luettavaa oli tämäkin kirja. Odotan innolla millaisiin käänteisiin seuraavassa osassa päästään. Suosittelen aikuisille lukijoille, joita pieni yksitoikkoisuus ei haittaa, sillä on kuitenkin mielenkiintoinen kirja. :)

Fifty shades -sidottu (Fifty Shades of Grey, 2011)

Otava, 2012

suom. Riie Heikkilä

s.584

Suzanne Collins: Nälkäpeli -Matkijanärhi

 Katniss Everdeenin kotivyöhyke 12 on poltettu maantasalle ja suurin osa asukkaista sen mukana. Vain muutama onnekas ehti pelastautua ja päästä vyöhykkeelle 13 turvaan. Vyöhyke 13 johtaa vastarinta liikettä ja yrittää saada Katnissia sen keulakuvaksi: matkijanärheksi. Katnissin on päätettävä rohkaiseeko hän kaikkia vyöhykkeitä kapinaan Capitolia vastaan. Tuleva sota voisi kuitenkin tuhota kaiken Katnissille vähänkään tärkeän joten päätös on vaikea. Toisaaltaan Peeta on kadoksissa ja odottaa pelastusta, jonka Katniss voisi tarjota.

Luin viimeinkin Nälkäpeli trilogian viimeisen osan, Matkijänärhen. Tätä kirjaa olen odottanut pitkään, sillä ensimmäiset osat olivat mielestäni loistavia. Odotukseni palkittiin, sillä tämäkin oli todella hyvä kirja. Jännitys todellakin tiivistyy tässä viimeisessä kirjassa, eikä lukemista malttaisi millään lopettaa. Juoni etenee vauhdikkaasti, joten ratkaisuja ei tarvitse kauaa odottaa. Juoni on täynnä ihmisten raakuutta ja verisiä taistelu kohtauksia kiehtovasti kirjoitettuna. Kirjan sankarit joutuvat kokemaan vielä kamalampia asioita, kuin aikaisemmissa kirjoissa. Kirjassa onkin muutama todella surullinen kohtaus, joita en olisi osannut odottaa.
Tätä kirjaa lukiessa ainakin oma mielikuvitukseni lähtee lentoon ja päähän syntyy helposti kuvia Capitolista ja vyöhykkeistä.
Jos kirjasta jotain miinusta pitää etsiä, on se varmaan muutamat kirjoitusvirheet, joita tästä painoksesta ainakin löytyi, mutta sehän ei häiritse lukemistani millään tavalla, eikä huononna kirjaa.
Suosittelen koko Nälkäpeli sarjaa kaikille joita aihe edes hieman kiinnostaa.

Aikaisemmin ilmestyneet osat Nälkäpeli ja Vihan liekit.


Nälkäpeli, Matkijänärhi (Mockingjay, 2010)
WSOY, 2010
suom. Helene Butzow
s.362

Tuija Lehtinen: Kulkurilinnut

Serkukset Tuire ja Laura lentelevät ympäri maailmaa vapaina, asettumattaan aloilleen. Heidän yhteyden pitonsa tapahtuu suurimmaksi osaksi kirjein ja kortein. Yhtenä päivänä Tuire saa Lauralta kasan kirjeitä jotka pistävät hänet miettimään onko Lauralla kaikki hyvin. Laura kertoo myös rakastuneensa korviaan myöten. Tuire kysyy perheeltään mitä mieltä he ovat asiasta, mutta saa vastaukseksi vain tokaisuja, että tuollainen Laura aina on.
Tuirea kuitenkin epäilyttää joten hän päättää lähteä Suomeen tarkistamaan asian. Suomeen päästyään Tuire huomaa, että Laura on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Tuire alkaa keräämään johtolankoja ja selvittämään serkkunsa kohtaloa.

Luin Kulkurilinnut tälläisestä Rakasta minua kirjasta, jossa on kolme Tuija Lehtisen kirjaa. Juoni on samantapainen kuin Katri Mannisen Loma Losissa kirjassa, mutta kuitenkin hyvin erilainen. Kummassakin etsitään liikkuvaista kadoksissa olevaa ystävää.
Kulkurilinut on hyvin rauhallinen kirja, vauhdikkaita kohtauksia ei tainnut olla tai ei ainakaan muistu yhtäkään mieleen. Kirjaa lukiessa tuli todella mukava fiilis, vaikkei tapahtumat olleetkaan mitenkään huisia. Fiiliksen aiheutti luultavasti juuri rauhallinen kerronta ja mukavat henkilöhahmot. Hahmoja kirjassa oli monenlaisia, mikä olikin kirjan ainut monipuolisuuden tuoja. Tapahtumat eivät välttämättä olleet yksitoikkoisia, mutta itselleni tuli sellainen olo, kun oikein mikään tapahtuma ei erityisesti korostu tarinasta. Olihan kirjassa toki muutama kutkuttava tapahtuma.

Vaikka tämä esittely ei kuulosta paljoa siltä, että kirjasta olisin erityisemmin pitänyt, on tarkoitukseni lukea jatkossakin Tuija Lehtisen kirjoja. Koska minusta on mukava lukea välillä tämäntyylistä tekstiä, jossa ei tapahdu niin paljoa mitään täysin mahdottoman tuntuista, vaan asiat kuulostavat edes jotenkin jokapäiväiseltä ja uskottavalta. Onhan tämä tavallaan todella viihdyttävä kirja, vaikka onkin mielestäni hieman vaisu.
Erilaisia suhteita kirjasta löytyi monta mielenkiintoista. Niiden ympärillä juoni aika paljon pyörikin.


Kulkurilinnut
Otava, 1987
s.261

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

Kymmenen hyvin erinlaista toisilleen tuntematonta henkilöä saa kutsun Neekerisaarelle. Saaresta on puhuttu julkisuudessa hyvin paljon, joten kaikki vieraat ovat innoissaan lähdössä matkaan. Salaperäiset kutsut lähettänyt isäntä ei kuitenkaan ole saapunut saarelle ja vieraat ovat kummissaan.
Ruokailuhuoneen pöydälle on aseteltu kymmenen posliinipatsasta, jotka alkavat yksi kerrallaan katoamaan samaan tahtiin kuin vieraita kuolee. Vieraat ovat kauhuissaan ja epäilevät toisiaan. Heillä ei ole mahdollisuutta päästä pois saarelta ja ainoana vihjeenä tulevasta on lastenloru, jota murhaaja tuntuu seuraavan hyvin tarkkaan.

Eikä yksikään pelastunut oli hyvin erilainen kirja kuin odotin. Olen aiemmin lukenut vain yhden Christien kirjan: Vaarallinen talo ja odotin jotakin saman kaltaista. Tämä oli kuitenkin mielestäni jännittävämpi ja vauhdikkaampi. Ymmärrän miksi niin monet tästä pitävät. Tätä lukiessa saa jännittää alusta loppuun saakka syyllistä. Jännitävän kirjasta tekee tunne, ettei saarelta pääse pois ja että syyllinen voi olla kuka tahansa saareen asukkaista, tai joku ulkopuolinen henkilö.
Vaikka kirja onkin hieman vanhempi on se todella nopeaa ja helppoa luettavaa. Tietysti eroavaisuuksia nykyiseen hetkeen huomaa esimerkiksi palvelijoista joita saarelle on kutsuttu. Pidän itse kovasti tälläisestä vanhempaan aikaan sijoittuvasta tekstistä.
Paikkoja ei kuvailtu hirveämmin, muttei se ollut mielestäni tarpeenkaan, koska käsityksen saaresta pystyi muodostamaan todella vähäiselläkin kerronnalla. Henkilöistäkin kerrottiin kevyesti, mutta paremmin selvyyteen pääsi heidän ajatuksiensa kautta.
Kannattaa lukea minä ainakin tykkäsin todella paljon. :)


Eikä yksikään pelastunut, (And Then There Were None/Ten Little Niggers, 1939)
1.-4. painokset ilmestyivät nykyisellä nimellä
5.-22. painokset julkaistiin nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa
WSOY, 1940
suom. Helka Varho
s.299
Päällys: Marjaana Virta

Leif GW Persson: Ken lohikäärmeen surmaa

Kerrostalo asunnosta löydetään ruumis. Asia vaikuttaa selvältä. Tavallinen juoppomurha, murhavälineinä käytetty padankantta, solmiota ja vasaraa. Tutkimuksien myötä kaikki kuitenkin mutkistuu. Ehkei murhattu olekaan ollut täysin tavallinen juoppo. Paljastuu rahanpesua ja monimutkaisia suhteita. Tutkimuksen johdossa on rikoskomisario Evert Bäckström, joka itse yrittää lääkärin määräyksestä paraantaa elämäntapojaan huonolla menestyksellä.
Muutama kollega joutuu tarkkailemaan Bäckströmin touhuja, ettei tämä pilaa mitään. Mutta Bäckström saa omituisista touhuiluistaan ja huonosta maineestaan huolimatta rikoksen selvitettyä, muutaman vaarallisen tilanteen jälkeen.

Tästä kirjasta viihdyttävän tekee ehdottomasti Evert Bäckström. Ennakkoluuloinen, itserakas, huonotapainen, hölösuu. Tavallisesta rikoksentutkimisesta tulee yllättävän hauskaa, lukiessa Bäckströmin mielipiteitä työtovereistaan, joka onkin varsin monipuolinen porukka. Bäckström ihmetteleekin useaan otteeseen mihin Ruotsin poliisi on oikein menossa, kun tutkintaryhmään kuuluu ties mitä tanhupettereitä ja hameniekkoja.
Kirjan luvut ovat lyhyitä ja teksti on helppolukuista. Tutkimukseen täytyy kuitenkin keskittyä koko ajan vahvasti päästäkseen perille kaikista henkilöistä, sillä tässä kirjassa niitä oli runsaasti. Täytyy vielä sanoa että kirjan loppupuolella kuviohin tuli aika pelottava poliisi, joka sitten olikin aika erikoinen tapaus...
Kannattaa kokeilla tätäkin kirjaa jos dekkareista pitää. :)


Ken lohikäärmeen surmaa (Den som dödar draken, 2008)
Otava, 2009
suom. Kari Koski
s.448

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti

 

 Tuula elää hyvää elämää miehensä Harrin ja kymmenen vuotiaan poikansa Roopen kanssa. Yhtenä päivänä hänen mieleensä syntyy ajatus sijoituslapsesta. Tuula kertoo ideasta Harrille joka on aluksi hyvin epäileväinen.

Asiasta hankitaan kuitenkin yhdessä lisää tietoa ja pian he ovat jo kursseilla kuuntelemassa opastusta sijoituslapsen kanssa elämisestä.

Nopeammin kuin he olisivat uskoneetkaan heille on löydetty sopivat lapset. Sisarukset Luke ja Venni.

Tuulan, Harrin ja Roopen on opeteltava elämään tuntemattomien ihmisten lapsien kanssa ja kestettävä lapsien äidin viha.

Onnen tunti oli kolmas lukemani Härkösen kirja. Onnen tunti on kirja Sijoituslapsista, vanhemmuudesta, välinpitämättömyydestä, heitteillejätöstä ja monesta muusta. Suurimmaksi osaksi kirja kertoo Tuulan perheestä. Tuula onkin kirjan minäkertoja. Hän on nuorempana kokenut monenlaista ja nyt unohdetut tunteet pääsevät pintaan, kun perheeseen muuttaa Luke ja Venni.

Onnen tunnissa mietitään minkälainen on hyvä äiti tai isä. Minkälainen hyvän vanhemman pitäisi olla ja minkälainen on huono vanhempi. Kirja ei ole kovin pitkä, mutta hyvä se on. Koko juttu mahtuu hyvin kirjaan eikä tunnu liian löyhältä. Tämä on todella koukuttava omasta mielestäni ja puhekieli tuo rentoutta, sekä aitoutta kirjaan. Alussa kaikki on melko rauhallista, mutta loppua kohden tunteet kiristyvät ja asioita saadaan sanottua enemmän ulos. Kirjan henkilöt ovatkin lähinnä lapsia ja perheitä, sekä tietysti muutama sosiaalityöntekijä. Kaikki ovat kuitenkin hyvin erilaisia ja kaikki kuvaillaan Tuulan näkökulmasta.
Pidin kovasti tästä kirjasta ja suosittelen lukemaan. :)


Onnen tunti
Otava, 2011
s.287
Kansi: Kirsti Maula
Kannen sateenvarjo: Alamy/Judith Collins