Cecelia Ahern: Saateenkaaren tuolla puolen

Rosie ja Alex stävystvät lapsina ja siitä lähtien he ovat kuin paita ja peppu. Elämä heittelee heitä ympäriinsä, eivätkä he välillä nää toisiaan pitkiinkään aikoihin, mutta heidän ystävyytensä säilyy tästä huolimatta. He lähettävät toisilleen kirjeitä ja sähköpostia säännöllisesti. Vaikka molemmat päätyvät naimisiin ja perustavat perheen, ei kumpikaan voi välttyä ajattelemasta, olisivatko he sittenkin voineet olla toisilleen oikeat elämänkumppanit. Sateenkaaren tuolla puolen seuraa Rosien ja Alexin elämää lapsesta aikuisikään asti.

Sateenkaaren tuolla puolen on odottanut hyllyssäni jo vaikka kuinka kauan lukemista, mutta se ei vain ole tätä ennen vaikuttanut kovin kiinnostavalta. Nyt kun olen kirjan lukenut olen täysin eri mieltä, sillä Ahern kirjoittaa sujuvaa, hauskaa ja kevyttä tekstiä. Kirja ei ollut mielestäni missään vaiheessa liian lässynlässynlää rakkausjuttu, mitä pelkäsin ennen kirjaan tarttumista, vaan mukaansatempaava kirja rakkaudesta ja ystävyydestä.

Kirjan loppuratkaisu oli toki odotettavissa eikä tarjonnut suuria yllätyksiä, mutta koska tapahtumat muuten kirjassa olivat niin ennelta arvaamattomia, pysyi jännitys yllä kokoajan, eikä loppua edes miettinyt.

Kirjan rakenne oli kivaa vaihtelua, sillä se koostui ainoastaan kirjeistä, sähköposteista, lehtiartikkeleista, sekä chatti keskusteluista. Kirjaan mahtui paljon myös Rosien perheenjäsenten ja ystävien viestittelyä, eikä ainoastaan hänen ja Alexin.

Ahern ansaitsee ehdottomasti paikan lukulistalla jatkossakin, varsinkin jos muutkin kirjat ovat yhtä sujuvaa ja hyvää luettavaa. Sopii loistavasti välipalakirjaksi tai aivot narikkaan lukemiseksi. :)


Sateenkaaren tuolla puolen, (Where Rainbows End, 2004)
Gummerus
Suom. Terhi Leskinen
s.563

Markus Zusak: Kirjavaras

Kirjavaras kertoo nuoresta tytöstä Lieselistä, joka vuonna 1939 matkustaa junassa äitinsä ja veljensä kanssa kohti Himmelstrassenia, pientä saksalaista kaupunkia. Liesel ja hänen veljensä ovat muuttamassa sijaisvanhemmille, mutta veli kuolee jo matkalla junassa ja Liesel joutuu kohtaamaan uuden perheensä yksin. Lieselin elämä Natsi-Saksassa keskellä toista maailmansotaa ei ole helppoa, mutta varastettuja kirjoja lukemalla hän tuntee pientä iloa synkkien tapahtumien keskellä.

Kirjavarasta aloittaessani ajattelin sen olevan hieman raskas, sillä aihe ei ole kevyimmästä päästä. Kirja jää varmasti pitemmäksi aikaan mieleeni, sillä se nappasi minut täysin mukaansa ja sai ajattelemaan paljon. Kirja herätti minussa paljon tunteita, enkä lopusta selvinnyt ilman kyyneleitä.

Kertojana kirjassa toimii kuolema, joka ei olekkaan ihan jokapäiväinen valinta kirjan kertojaksi, mutta se toimi loistavasti. Minua ei häirinnyt kirjassa mikään, mikä on aika harvinaista, mutta en keksi tästä muuta kuin kehuttavaa. Kirjavaras nousi ehdottomasti yhdeksi suosikki kirjoistani.

Vaikka kirjan aiheet olivat raakojakin, oli se kirjoitettu lähinnä koskettavasti, eikä niin, että ajatukseksi jäisi vain kaikki raakuudet. Tämä oli hyvä asia, sillä en itse tykkää lukea tarkkoja kuvauksia kidutuksista ja toisten satuttamisesta. Tottakai pakostakin tälläisen aiheen omaavassa kirjassa hieman raakuuksia on, mutta odotin enemmän ja yllätyin positiivisesti niiden vähyyttä. :)

Kirjavarkaan henkilöt olivat hyvin suunniteltuja ja jokaisella oli todella näkyvä ja selkeä luonne. En osaa valita heistä suosikkia, mutta esimerkiksi Lieselin ystävä Rudy jäi todella hyvin mieleen.

Lukulistallani on myös muista sota aiheisia kirjoja ja tämän luettuani, ei niihin tarttuminen enää tunnu niin vaikealta, kuin ennen. Kirjasta myös oppi paljon ja oli todella mielenkiintoista lukea Hitlerin aikakaudesta, vaikka onhan siitä koulussa puhuttu, niin lukemalla ihan tavallisia kirjoja silti tuntuu parhaiten oppivan. Vaikka silloin täytyykin muistaa, että mielikuvitusta on varmasti paljon mukana.


Kirjavaras, (The Book Thief, 2005)
Otava, 2008
Suom. Pirkko Biström
s. 558
Kannen kuva: Jeff Cottenden

Katja Kallio: Kuutamolla

Iiris on kolmekmppinen leffahullu, joka työskentelee kirjakaupassa. Hän odottaa elokuvien kaltaista jalat alta rakkautta, mutta kun hän sen saa, onko se kuitenkaan niin ruusuista kuin luulisi? Hänen unelmiensa mies Marko jättää hänet ja Iiriksen on päästävä yli siitä, mutta se ei vain tunnu kovin helpolta.
Heidän eronsa vaikuttaa loppujenlopuksi myös muiden elämään ja draamaa on odotettavissa.

En ole ennen lukenut katja Kalliota, joten ajattelin, että voisi olla aika kokeilla. En ole katsonut edes kirjasta tehtyä elokuvaa, eikä tämän kirjan jälkeen hirveästi houkuttelekkaan. En pitänyt kirjasta. Ajattelin, että kirja sopisi nopeaksi välipalakirjaksi, mutta sen lukemissa meni kauemmin, kuin hyvän tiiliskivikirjan lukemisessa, sillä tämän pariin palaaminen ei oikein innostanut.

Loppua kohden kirja onneksi hieman parani ja lukutahtikin nopeni, mutta ei tästä silti mitkään kovin hyvät fiilikset jäänyt. Aika tylsä mielestäni. Kirjassa siteerattiin todella paljon elokuvien repliikkejä ja koska en hirveästi elokuvia katso, en pystynyt yhtään samaistumaan.Kirjan luettuani mieleen jäi melkeimpä ainoastaan valitus. Päähenkilö tuntui uivan koko kirjan läpi kurjuudessa ja valittamissa, eikä se oikein napannut ainakaan tällä hetkellä. Tosiaan loppua kohden ei enään ollut ihan niin paljon valittamista, kuin alussa ja tämän takia kirja vaikuttikin paremmalta.

Jäi kirjasta sentään jotain hyvääkin mieleen. Nimittäin Iiriksen kaveri Anna, joka oli aika räväkkä ja hauska. Hän toi mukanaan, myös kivoja vertauskuvia ja hän vaikutti jotenkin fiksulta, vaikka välillä olikin hiukan kummallinen.


Kuutamolla
Otava, 2000
s. 271

Johan Theorin: Yömyrsky

Katrine ja Joakim Westin ostavat ison Åluddenin tilan Öölannista. Talo on ollut autiona vuosikausia ja remontoimista on paljon. He ovat kuitenkin kokeneita remontoijia joten he päättävät muuttaa kahden lapsensa kanssa kartanoon.
Åluddenista liikkuu paljon tarinoita, joista kaikki eivät todellakaan ole iloisia. Kerrotaan, että kartano on rakennettu haaksirikkoutuneen laivan tukeista ja, että vainajat kokoontuvat joulun aikaan Åluddeniin.
Pian westinien muuton jälkeen tapahtuu ikävä onnettomuus, eikä ilo tunnu enää palaavan kartanoon. Lähipoliisina juuri aloittanut Dilda aloittaa tutkimukset. Apuna tutkimuksissa on Dildan sukulainen, vanha merikapteeni Gerlof Davidsson.

Yömyrsky on ensimmäinen Johan theorinin kirja jonka olen lukenut. Kirja kuulosti täydelliseltä pimeiden talvi-iltojen luettavaksi.

Kirja teki vaikutuksen. Pimeät yöt, raivoisat myrskyt, salaperäiset paikat ja  kummitusjutut herättivät mielenkiintoni koko kirjan ajaksi alusta loppuun. Åluddenin kartano kuvailtiin jännittävästi ja vaikka kirjassa oli jonkinverran kummitusjuttuja, ei se kuulostanut missään vaiheessa liian uskomattomalta, vaan välillä selkäpiitä karmi ajatus suosta kurkottelevista käsistä, kun ruumiit haluavat ylös tai itse avautuvasta navetan ovesta, joka kutsuu selvittämään navetan salaisuuksia.

Kirja kertoi välillä vanhemmasta ajasta Mirja Ramben kirjoittaman myrskykirjan kautta ja välillä nykyhetkestä. En edes osaa päättää kummasta pidin enemmän, sillä molemmat olivat todella loistavasti ja jännittävästi kirjoitettu.

Yömyrsky on mukavaa vaihtelua tavallisille dekareille ja minun makuuni tämä sopi erinomaisesti. Nämä talviset pimeät illat sopi myös loistavasti kirjan lukemis ajankohdaksi ja tarinaan oli entistäkin helpompi uppoutua.

Haluan ehdottomasti palata vielä muihinkin Johan Theorinin kirjoittamiin kirjoihin ja toivon, että ne tekevät yhtä suuren vaikutuksen, kuin tämä. Suosittelen kirjaa kaikille!

Osallistun kirjalla Kirjallinen retki pohjoismaissa -haasteeseen.


Yömyrsky, (Nattfåk, 2008)
Tammi, 2009
Suom. Outi Menna
s. 432
Kansi: Anders Carpelan

Lu Wenfu: Herkkusuu

Nuori Gao halveksii herkuttelevaa ahmattia Zhu Ziyetä, joka päivät pitkät ajelee riksalla kaupungin mahtavista ruokapaikoista toiseen.
Gao saa kommunistivallan alussa johtaakseen kuuluisan upean ravintolan, jossa tarjoillaan juuri Zhun makuun sopivaa kallista ja herkulllista herkkuruokaa, mutta koska hän vastustaa tälläistä elämäntapaa, alkaa hän muuttamaan ravintolaa koko kansalle sopivaksi.
Vuosien varrella, myös Gao ymmärtää, että ruualla on tärkeä merkitys, myös herkullisilla ja kalliimmilla ruuilla, mutta siinä vaiheessa huippu ravintolan ennalleen muuttaminen on jo melko vaikeaa.

Kiinasta kertovat kirjat kiinnostavat minua kovasti, koska elämänmeno siellä on hyvin erilaista ja lukeminen tälläisista asioista on mielenkiintoista. Herkkusuu on juuri sopivaa luettavaa tässä tapauksessa, sillä se on pullollaan ruokakulttuuria.
Herkkusuusta saisi varmasti paljon muutakin tietoa irti ja tarinaan voi syventyä monella eri tavalla. Sitä voi lukea kulttuurivallankumouksen kannalta keskittyen siihen tai niin kuin minä. Ruokaan, ihmisten tapoihin ja kiinalaiseen kulttuuriin.

Kirja on todella lyhyt ja nopeasti luettava, joten minkäänlaista kommunisti - kapitalisti ähkyä ei ehdi saada, vaikka ihmisten mielipiteisiin keskitytäänkin kirjassa aika paljon.

Ajat ehtivät vaihtelemaan kirjan juonessa paljon, joten monenlaisiin eri tilanteisiin ehditään pureutua. Välillä on köyhää ja välillä kansalla menee todella hyvin. Kuitenkin ruoka pysyy kokoajan mukana, vaikka muuttuen toki sekin tilamnteen mukaan ihmisille sopivaksi.

Suosittelen kirjaa kaikenlaisille lukijoille, sillä sitä voi lukea kevyenä kirjana tai syventyä enemmän ja pohtia kaikkia niitä monimuotoisia asioita joista kirja oikeastaan kertoo. Sillä tämä kirja on oikeasti paljon muutakin, kuin ruokaa, vaikka itse luinkin sitä lähinnä ruuan kannalta. Tämä johtuu siitä, ettei itseäni kiinnosta kauheasti tarinat kommunisteita, ja kapitalisteista tai siitä koska on parempi olla kapitalisti ja koska kommunisti, sillä kumpiakin hakattiin vähän vuorotellen. :D


Herkkusuu, (Meishijia, 1982)
WSOY, 1994
Suom. Marja Peltomaa
s. 160

Petra Hammesfahr: Syysuhri

Joka toinen vuosi syyskuun neljäntenätoista päivänä katoaa nuori nainen. Poliisi epäilee, että asialla on sarjamurhaaja. Ainoastaan yhdeltä vuodelta puuttuu kuvailuun sopiva kadonnut nainen.
Karen on nuori nainen joka raiskattiin 15 vuotiaana ja 16 vuotiaana hän tuli äidiksi. 18 vuotiaana hän joutui murhaajaksi ajettuaan miehen yli, mutta yrittää päästä tapahtumista yli, vierellään rikoksensa ainoa silminnäkijä Marko.

Syysuhrin alku oli mukaansatempaavaa luettavaa ja kiinnostus heräsi heti, mutta sitten kirja alkoikin junnaamaan paikallaan. Odotin alun perusteella todella mielenkiintoista kirjaa, mutta mielestäni tästä olisi voinut jättää aika paljon mielenkiinnotonta tekstiä pois. Suurimman osan ajasta lukeminen tökki pahasti ja odotin vain loppuratkaisua.

Kirjan henkilöt jäi aika pinnallisiksi, ja vaikka juoneen oli yritetty rakentaa hämäävä taarina, jottei murhaaja heti selviäisi, oli kirjan ratkaisu mielestäni liian läpinäkyvä.
Voisin joskus lukaista Hammesfahrilta jotakin muuta, sillä kirjoitustyyli oli ihan hyvä ja koukuttava, tässä vaan oli liikaa tekstiä, kun menoa ja meininkiä oli niin vähän.
Kirjasta ei myöskään jäänyt kovin uskottava vaikutelma, varmaan henkilöiden pinnallisuuden vuoksi.
Puuttumaan jäi myös paikkojen ja asioiden kuvailu, jollaisesta minä pidän kirjassa todella paljon.

Kirja ei siis ollut kovinkaan paljon minun makuuni, vaikka alku olikin loistava. Onkos joku teistä lukenut tämän ja onko ollut parempia kokemuksia?



Syysuhri, (Das Letzte Opfer, 2002)
Otava, 2004
Suom. Marja Kyrö
s. 416

Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi

Allan Karlsson karkaa vanhainkodista päivänä jolloin täyttää sata vuotta, juuri ennen syntymäpäiväkahvejaan. Allan karkaa ikkunasta ja kävelee asemalle. Ennen bussiin astumistaan, hän saa käsiinsä matkalaukun, jonka päättää ottaa mukaansa. Laukun ryöstäminen saa hänen peräänsä poliisien lisäksi nyt myös roistot.
Allan on ehtinyt olemaan elämänsä aikana mukana erittäin monessa historiallisessa tapahtumassa.

Kirja kuulostaa nimensä perusteella todella hauskalta ja sopivalta piristykseltä synkkiin syyspäiviin. Kirja kertoo Allanin pakomatkasta, mutta sen ohella kerrotaan Allanin elämä pääpirteittäin lapsuudesta satavuotispäivään asti.
Sadassa vuodessa onkin maailmalla ehtinyt tapahtua todella paljon ja Allan on ollut mukana suunnilleen kaikessa. Hän on nähnyt niin sodat, kuin atomipommien keksimisetkin.
Kirja oli todella viihdyttävää luettavaa. Eniten pidin kirjan kohdissa, jossa kerrottiin satavuotiaan allanin karkumatkasta, sillä historiaan keskittyvät kappaleet olivat välillä turhan yksityiskohtaisia tai hitaita. Varsinkaan kappale jossa Allan matkusti Kiinassa ei ollut omia suosikkejani.

Allan oli luonteeltaan hauska, mutta jäin kuitenkin hiukan kaipaamaan jonkinlaisia mielipiteitä asioihin. Hän tuntui ottavan kaiken vähän liiankin tyynesti, mutta toisaaltaan se teki kirjasta todella kevyen, joten ei sitä voi kirjalle miinukseksi laskea. Kirjaa pitää vain lukea oikealla asenteella, sillä Allanin iloista mielentilaa ei hetkauta Himalajan ylitys, eikä työleirit, kunhan ruokaa, unta ja viinapaukun saa säännöllisesti.
Kyseiset viinapaukut tosin mainittiin mielestäni turhankin tiuhaan, mutta ehkä ne sitten olivat Allanille niin tärkeä asia. Niin kuin äsken sanoin, oikea asenne on tärkeä. Ei pidä todellakaan ottaa tätä kirjaa liian vakavasti.

Vauhtia kirjassa riittää alusta loppuun ja yllättäviä käänteitä tuli vastaan suunnilleen joka sivulla. Oli ehdottomasti lukemisen arvoinen ja hauska kirja. Suosittelen.


Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi, (Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann, 2009)
WSOY, 2010
Suom. Raija Rintamäki
s. 446