Vicki Myron & Bret Witter: Kirjastokissa

Kylmänä aamuna tammikuussa 1988, kirjaston henkilökunta löysi kirjojen palautusluukusta kylmettyneen kissanpennun. Pikkukaupunki Spencerin kirjaston henkilökunnan sydämmet sulivat tälle kauniille ja upea luonteiselle kissalle. Kissalle annettiin nimeksi Dewey Readmore Books. Dewey eli koko elämänsä kirjastossa, piristämässä, tukemassa, lohduttamassa ja edistämässä kaupingin yhteishenkeä vaikeina aikoina.

Olen lukenut kirjastokissan muutama vuosi sitten, mutta päädyin uusintaan. Toinen kirjoittajista Vicki Myron on kirjaston työntekijä, joka eli Deweyn kanssa sen koko elämän ajan.
Kirjastokissa on aito. Sellainen tunne minulle päällimmäiseksi jää tämän kirjan luettua. Aiemmin, kun luin tämän kirjan tunne oli lähinnä epäaito. Se johtui siitä, että olen aina ollut enemmänkin koiraihmisiä, enkä voinut kuvitella kissan voivan olla tuollainen, kuin Dewey. Nyt olen kuitenkin asustellut vuoden oman pikku kisuni kanssa, enkä enää epäile noita Deweyn hassun hauskoja tempauksia. On ihana lukea joku kirja uudestaan, josta oma mielipidde muuttuu näin radikaalisti lukukertojen välissä.

Deweyn elämän lisäksi kirjassa kuvaillaan Spencerin kaupungin ongelmallistakin aikaa, jolloin yksi pieni kissa pystyi vaikuttamaan niin monen ihmisen mielialaan. Myös Vickin sairautta ja omaa elämää käsiteltiin jonkin verran. Nämä luvut eivät mielestäni olleet niin mielenkiintoisia, kuin Deweystä kertovat luvut ja välillä odotinkin kovasti pääseväni takaisin kirjastoon Deweytä katsomaan. Nämä Spenceristä ja Vickistä kertovat luvut olivat kuitenkin tarpeellisia, sillä niissä luvuissa Deweyn vaikutuksia ihmisiin päästiin tarkastelemaan paremmin. Varsinaisissa Dewey kappaleissa kun pääasiassa tosiaaan oli Deweyn tempaukset ja luenne.
Kaikenkaikkiaan loistava kirja, jonka ymmärrän nyt paremmin "kissaihmisenä", kuin aikaisemmin, joten suosittelen varsinkin kissaihmisille.


Kirjastokissa (Dewey: A Small Town, a Library and the World`s Most Beloved Cat, 2008)
Otava, 2008
Suom.Laura Beck
s.303
Kannen kuva: Rick Krebsbach

 P.S. Näin loppuun ihan pakko fiilistellä oman kirjakisun kuvalla. :)

Antti Tuomainen: Veljeni vartija

Klaus Haapala on rehellinen kiinteistönvälittäjä. Hänen elämänsä menee kuitenkin nopeasti täysin sekaisin, kun hän saa potkut töistä ja poliisit saapuvat kyselemään hänen pikkuveljensä Onnin elämästä. Myös avioliitto näyttää synkemmän puolensa.
Veljeni vartija keskittyy neljän miehen elämään 40 -luvulta 2000 -luvulle saakka. Isoisän, isän, sekä poikien Onnin ja Klaussin matkassa.

Veljeni vartija on ollut vanhempieni hyllyssä jo pidempään ja myöskin minun lukulistallani. Nyt päätin tarttua tähän, kun se kuuluu myös TBR100 listalleni ja vaikutti muutenkin todella hyvältä.
Veljeni vartija on aika lyhyt kirja, mutta paljon asiaa siihen on saatu mahtumaan. Pienestä kirjasta löytyy neljän miehen tarina, vaikkei Onni pääse itse paljon ääneen. Mielenkiintoisimmat tapahtumat kuuluu mielestäni isoisän tarinaan, jossa vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Kaikkien tarinat nivoutuvat kuitenkin loistavaksi kokonaisuudeksi keskenään, eikä vaikuta irtonaisilta.

Kirjassa on paljon dialogeja, jotka tekevät hahmoista aitoja. Puhumalla keskenään hahmoihin tulee eläväisyyttä. Dialogejen lisäksi kirjasta löytyy Oton vankilasta lähettämiä kirjeitä rakkaalleen, jotka ovat mieluisa lisä, vaikka kirjeistä ei juonen kannalta selviä paljon uutta, saadaan Oton ajatuksia vankilasta ja perheestään loistavasti esiin.
Pienenä miinuksena kirjassa oli väkivaltakohtaukset. Ne olivat omaan makuuni liian tarkkaan kerrottuja, kun olen lukiessani niin uppoutunut tarinaan, että silmän läpi menevät keihäät näkyvät liian selvästi mielessäni. Nämä kohtaukset olivat kuitenkin nopeasti ohi, eikä häirinnyt sen kauempaa.
Kirja on ainakin omasta mielestäni helppolukuinen, joten uskallan suositella vähemmän lukeneillekkin. Tarinakin, kun on hyvä ja mielenkiintoinen niin kannattaa lukaista.


Veljeni vartija, 2009
Helsinki-kirjat Oy
s.248
Kannen suunnittelu: Jussi Kaakinen

Timo Sandberg: Kalmankokko

Kalmankokko on Komisario Heittola -sarjan kuudes osa.
Rikkaalla Tammirannalla on sukukokous, joka ei pääty mukavasti. Tammirannan perheen äiti putoaa vesitornista kesken tapahtuman. Tapahtumat pistävät Tammirannan johtajan ajattelemaan elämänmuutosta ja kutsuu koko perheen koolle juhannusta viettämään. Perhe ei kuitenkaan pidä isänsä tekemistä päätöksistä ja jo valmiiksi kireät välit huononevat entisestään.
Tammirannan alueelle juhannusta viettämään tulleet nuoret, sekä muutamat lähistöllä asuvat ihmiset mutkistavat myös asioita, eikä hirveiltä tradegiolta vältytä.

Pitkän tauon jälkeen luin Sandbergin kuudennen Heittola kirjan. Aikaisemmat osat luettuani Sandberg nousi yhdeksi lempi dekkarikirjailijakseni ja aloitin Kalmankokon lukemisen innolla.
Täytyy sanoa, että hieman petyin. Kalmankokko tuntui minusta huomattavasti vaisummalta, kuin viisi ensimmäistä osaa. Aikaisemmissa osissa yhteiskunta kritiikki näkyi todella vahvasti ja kirjat herättivät suuriakin ajatuksia, mutta tässä ei niitä mielestäni näkynyt juuri ollenkaan. Kirja oli ihan perus dekkari, mikä ei herättänyt paljoakaan miettittävää ja näin ollen unohtoo varmasti melko pian.
Kirja ei missään tapauksessa ollut huono, mutta odotukset vain olivat niin korkealla. Pitää toivoa, että seuraavassa osassa pääsen taas nauttimaan Sandbergin loistavista ajatuksista, enemmän kuin tässä.
Tapahtumapaikassa käy myös muutos, kun nyt jo vakituisessa suhteessa elävät Heittola ja hänen kollekansa Taru saavat uudet työpaikat Lahdesta. Näin aikaisemmista osista tuttu Järvenpää jää taakse. Poliisien tutkimuksia kuvataan aidon oloisesti, mutta ei kuitenkaan liian tarkasti joten mielenkiinto säilyy.
Jokaisessa kirjassa on itsenäinen tarina, joten lukujärjestyksellä ei ole suurta väliä. Itse tykkään kuitenkin lukea nämä järjestyksessä, sillä hahmojen suhteissa ja elämäntilanteissa tapahtuu muutoksia.
Vähän täytyy kehua, että kannattaa ehdottomasti lukea ainakin ensimmäinen osa Kihokki, jos ei ole vielä lukenut, sillä Sandberg on loisto löydös kirjailijoiden joukosta. :)


Kalmankokko
Karisto, 2011
s.337
Kannen kuva: Jukka Sandberg

Katarina Wennstam: Turman lintu

Maria Allende ja Tobias etsivät unelmiensa kotia, jossa heidän tyttärensä Alma saisi kasvaa turvallisesti. Kun heidän rahatilanteeseen sopiva edullinen asunto viimein löytyy, ei todellisuus enää olekkaan niin ruusuista, kuin he kuvittelivat.
Tobias remontoi keittiötä ja huomaa jotakin omituista. Hän löytää kuivuneita veritahroja ja pyytää Marian katsomaan. Maria kiinnostuu asiasta niin paljon, että alkaa kaivelemaan aijempien asukkaiden perhetradegiaa.

Turman lintu on jatkoa Katarina Wennstamin kirjalle -Tahra.
Siitä on jo jonkin aikaa, kun luin Tahran, mutta henkilöt palasivat nopeasti mieleen ja tarinahan tässä kirjassa oli jo ihan uusi, joten Tahran juonen muistaminen ei ole oleellista.
Turman lintu käsittelee vakavaa aihetta, perheväkivaltaa. Juoni pyörii suurimmaksi osaksi Marian ja Tobiaksen uuden kodin vanhojen asukkaiden tradegiassa, mutta kirjaan mahtuu myös syyttäjä Madeleine Edwadsin vireillä oleva juttu, jossa nuoren miehen kuolemaa epäillään kunniamurhaksi. Nämä kaksi aihetta kulkevat loistavasti yhdessä. Nuoren pojan kuolemaa käsittelevässä tapauksessa päästään kurdiperheessä elävän tytön ahdistavaan maailmaan, kun kasvatus tapahtuu uhkauksien kautta.
Marian ja Tobiaksen kotona tapahtuneessa taas päästän ruotsalaisperheen elämään, jossa vaimo joutuu elämään poliisimiehensä kovassa komennossa, julman henkisen, sekä fyysisen väkivallan keskellä.
Kirjassa päästään myös Marian ja Tobiaksen suhteen keskelle, jota piinaa Marian tutkimisen halu, sekä hänen työttömyytensä.

Turman lintu on hyvin kiinnostava kirja ja tapahtumat ovat uskottavia, vaikka ovat todella raakoja. Koska kirjan tapahtumat ovat niin uskottavia, herättää se monenlaisia ajatuksia, siitä miten tuollaista voi tapahtua. Kolmas osa tästä trilogiasta menee ehdottomasti lukilistalle, sillä Turman lintu oli omasta mielestäni vielä parempi, kuin ensimmäinen osa Tahra.
Vaikka kirjan tapahtumat ovat hyvin vakavia ja raakojakin, ei lukeminen tuntunut ahdistavalta, kuin tarkimmissa kuvailuissa, siitä miten poliisi Jocke Lind pahoinpitelee vaimoaan.
Suosittelen kaikille, kirja koostuu monen kertojan ajatuksista ja kirjoitus on sujuvaa. :)

Tahra


Turman lintu, (Dödergök, 2008)
Otava, 2012
Suom. Laura Beck
s. 558

Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi

Toimittaja Vatanen on työmatkalla työkaverinsa kanssa. Matkalla he törmäävät autollaan pieneen jäniksenpoikaseen. Vatanen ryntää metsään etsimään haavoittunutta jänistä. Tästä alkaa Vatasen uusi elämä. Hän on kyllästynyt vanhaan mitäänsanomattomaan ja tylsään elämäänsä, nalkuttavan vaimonsa kanssa.
Kirjassa seurataan Vatasen ja hänen uuden ystävänsä jäniksen seikkailuja ympäri Suomea ja hiukan ulkomaillakin.

Jäniksen vuosi on ollut jo kauan lukulistallani, mutta en ole aikaisemmin vain innostunut aloittamaan kirjaa. Nyt viimein luin tämän tunnetun kirjan, jonka lukemiseen ei paljon aikaa mennyt. Jäniksen vuosi on aika lyhyt ja kevyt, mutta täynnä tapahtumia. Kirja vaan menee eteenpäin tapahtumasta toiseen, ilman sen suurempia pohdiskeluja.
Vatanen on päähenkilö, joka on hyvin päättäväinen ja osaa tehdä käsillään yhtä sun toista. Vatanen jää kuitenkin jotenkin etäiseksi itselleni. Lukiessani päähäni syttyi kysymys miksi? Miksi Vatanen päättää luopua normaalista elämästään? Miten hän päätyy päätöksiin joita matkallaan tekee, niin että niiden eteen kannattaa nähdä niin paljon vaivaa, kuin Vatanen näkee? Asiat eivät oikein selviä kirjassa, kaikki vaan tapahtuu. Aluksi Vatasesta sai pehmon kuvan, mutta kirjan edetessä huomaa, hyvin miehekkään ja kovankin puolen hänessä.
Kirjan äärellä on kuitenkin helppo heittää muut ajatukset pois ja jos ei mieti liikaa, että kaikelle pitäisi olla jokin syy, on tarina oikein hyvä. Kirjassa on hauskoja kohtauksia, mutta myös hieman surullisempia, vaikkei missään vaiheessa minulle ainakaan tullut kovin surullista oloa lukemastani.
Kirjasta tehdyn elokuvan olen nähnyt useampaankin kertaan, mutta viime kerrasta on jo niin paljon aikaa, etten oikeen enää muista, kuin satunnaisia kohtauksia, joten en voi kirjan tapahtumia siihen verrata.


Jäniksen vuosi
WSOY, 1975
s.190
Kansi: Seppo Polameri

Haastevastauksia

Sain haasteen Jos vaikka lukisi... bogin Anulta. Kiitos paljon. :) 

Mikä kirja palaa mieleesi säännöllisin väliajoin?
Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo. Kirja teki minuun niin hyvän vaikutuksen, ettei se unohdu. :)

Minkä kirjan toivoisit mahdollisimman monen lukevan?
Ehkä jotain suomalaista. Suosittelen tällä kertaa yhtä suosikki kirjailijaani Timo Sandbergia, jolla on mielestäni todella loistava dekkari sarja. Ensimmäisen osan nimi on Kihokki.

Kenen kirjahahmon kanssa haluaisit olla parhaita kavereita tai kenen haluaisit olla poikaystäväsi/miehesi?
Voisin olla parhaita kavereita Himoshoppaaja kirjojen päähenkilön Beckyn kämppiksen Suzen kanssa, hänen kanssaan ei varmaan olisi tylsää.
 
Mikä on vakavin kirja, jonka olet lukenut?
Vakavin kirja voisi olla Dostojevskin Rikos ja rangaistus. Siinä kirjassa ei hirveästi ilonhetkiä ollut ja päähenkilön ajatukset olivat vakavia.
 
Mikä kirja kuvaa sinua parhaiten lukijana?
Outi Pakkasen dekkarit kuvaavat todella hyvin tyyliäni, mutta toisaalta taas pidän myös kirjoista joissa nautiskellaan teetä suurissa kartanoissa tai esimerkiksi nälkäpeli -trilogiasta, joten tätä on kyllä todella vaikea päättää, kun pidän monen tyylisistä kirjoista.
 
Mikä on noloin kirja, jonka olet lukenut?
Ensimmäisenä tulee mieleen Ros Asquithin Skitsot veke kirja, jonka pikkuveljeni toi minulle kirjaston poistomyynnistä. Kirja oli eräänlainen sanakirja. Luin pätkän kirjasta pikkuveljelleni, joka vain hihitti hölmösti selitettyjä sanoja, joita olivat esimerkiksi penis ja finni.
 
Oletko lukenut kirjan, jota vanhempasi tai isovanhempasi ovat suositelleet? Minkä ja mitä pidit?
Kyselen vanhemmiltani todella usein kirja ideoita ja lainaan suurimman osan kirjoista joita luen heidän mahtavasta kirjavalikoimastaan. Yleensä pidän heidän suosittelemistaan kirjoista.
 
Ketkä ovat 3 lempikirjailijaasi ja miksi? 
1.Carlos Ruiz Zafón, Zafonin kirjat Tuulen varjo, Enkelipeli ja Taivasten vanki on on täynnä salaperäisiä mysteerejä, sumuisia kujia ja karmivia hahmoja. Surulliset, mutta salaperäiset tarinat ovat kirjoitettu todella upeasti.
2.Outi Pakkanen, Pakkasen kirjoissa pääsen aina tunnelmaan mukaan. Kirjoitustapa on todella uskottava ja hahmoihin tutustutaan hyvin. Rikos ei ole kirjassa pääasia, vaan kaikki muu ympärillä tapahtuva.
3.Anna-Leena Härkönen, Vaikka aiheet vaihtelevat kirjoissa, saa Härkönen kaiken kuulostamaan hyvältä. Härkösen kirjat ovat kevyitä ja nopeasti luettavia, mutta silti täynnä tunteita ja vaikeitakin asioita.
 
Varhaisin kirjamuistosi?
Ensimmäisiä jotka muistan hyvin on Eric Hillin Puppe kirjat, joita minulle luettiin pienenä ja joissa oli kivoja luukkuja joiden alle sai kurkkia. :D
 
Minkä kirjan olet aina halunnut lukea, mutta et ole lukenut vielä?
En varmaan ihan aina, mutta kauan kuitenkin olen halunnut lukea Astrid Lindgrenin Ronja ryövärintyttären. Tein juuri TBR 100 listani ja tämä satu löytyy sieltä, joten eiköhän se pian tule luettua.

Haaste ei tällä kertaa lähde eteenpäin, kun olen sen jo niin monessa blogissa nähnyt, mutta jos joku on välistä jäänyt voi tietysti vastailla. :) 

Mario Puzo: Kummisetä

Kummisetä kertoo Don Corleonen perheestä. Don Corleon on yksi suurimmista mafian johtajista Amerikassa.

Mafia on minulle melko tuntematonta aluetta, en ole seurannut tarkoituksella mafiasta kertovia sarjoja, tai lukenut kirjoja. Joissakin ohjelmissa tai kirjoissa on voinut olla pieni ripaus mafia juttuja joukossa, mutta nyt halusin päästä aiheeseen kunnolla. Kummisetä on ystäväni yksi lempi elokuvista, joten päätin lukea kirjan, jonka pohjalta elokuva on tehty.
Lainasin kirjan vanhemmiltani ja se lojui hyllyssä odottamassa aika kauan. Kun viimein tartuin kirjaan, luin sen hyvällä mielellä loppuun saakka. Kummisetä oli parempi, kuin odotin. Don Corleone oli mielenkiintoinen ihminen. Raaka johtaja, mutta niin uskollinen ystävilleen ja perheelleen.
Corleonen perheen lisäksi kirjassa seurataan muidenkin hahmojen elämää. Kaikki hahmot kuitenkin liittyvät jollain taavoin Don Corleoneen tai johonkin muuhun hänen perheenjäseneen. Nämä muista ihmisistä kertovat kohdat olivat loistava osa kirjaa. Mielenkiinto pysyy minulla hyvin yllä, kun saan tutustua moneen hahmoon. Jossain kirjoissa liiallisen henkilömäärä on ärsyttävä, mutta Kummisedässä se ei haitannut, sillä se oli välttämätön osa kirjaa. Mafia perheen täytyy tuntea runsaasti erilaisia ihmisiä, eikä tälläista kuvaa välttämättä saisi ilman monien ihmisten esittelemistä. Oma lenpihahmoni on yksi Donin kolmesta pojasta Michael.
Kummisedässä seurataan mafia perheen eloa monen vuoden ajan. Monenlaista ehtii tapahtumaan ja Don Corleonen lapsuuteenkin päästään kurkistamaan tarinassa, jossa kerrotaan miten Donista tuli Don.
Kummisetä kertoo 1940-1950 -luvun New Yorkista. Kirjassa kuritetaan vaimoja, jos he tekevät miestensä mielestä jotakin väärää, kiristetään, petetään ja tapetaan. Kaikki tämä tehdään aina, jonkun Donin läheisen takia. Taisteluiden ohella tapahtui monia surulisia asioita, mutta olishan se odotettavissa, ettei Corleonenkaan perhe voi selvitä taistelusta ilman menetyksiä.


Kummisetä, (The Godfather, 1969)
WSOY
Suom. Pekka Hakala
s.489