Joulu lähestyy ja Pyhävirralla on täysi tohina päällä. Krisse ahertaa minkä pystyy, mutta uusi elämäntilanne pakottaa hieman jarruttamaan. Kahvilan yläkertaan muuttaa väliaikaisesti joukko erilaisia taiteilijoita, jotka tuovat kylään uusia tuulahduksia, myös yhden kyläläisen lähestyvät häät teettävät lisää ahertamista. Kaiken kiireen ja onnen keskellä Krissen mieltä kaihertaa kuitenkin eräs ystävä, joka lipuu kauemmas ja kauemmas.
"Tommi oli laittanut takkaan tulet, loimotus heijastui ikkunoista ja Krisse tiesi, että sisällä häntä odottaisi pehmeä nojatuoli, kupillinen teetä ja pari lämpimiä villasukkia. Hänellä oli runsaasti rakkautta ja turvaa tarjolla."s.54
Kardemummajoulu on Kahvila Koivu -sarjan viides ja viimeinen osa.
Joulun lähestyessä oli aika palata vielä viimeisen kerran näiden tuttujen hahmojen pariin. Säästelin kirjaa tänne asti, sillä joulun tunnelmissa ollaan myös Pyhävirralla. Joulu näkyy kirjassa joulumyyjäisinä, joululeipomuksina ja joulukoristeina. Muutenkin miljöö on ihanan talvinen. Ulkona luminen ja sisällä ihanan lämpöinen. Runsaat määrät pieniä yksityiskohtia takaavat ihanan tunnelman.
Hyvän ruuan ja herkkujen äärellä käydään läpi jälleen monenlaista mietettä. Kyläläisten elämä kulkee eteen päin, ja monia odottaa iso muutos. Muutoksien äärellä iloitaan ja kipuillaan, surraan, stressataan ja nauretaan. Elämäntäyteinen tarina siis jälleen.
Krissen tarina on edennyt neljässä aiemmassa osassa jo niin hyvin, että tässä kirjassa keskityttiin aika paljon muiden kyläläisten juttuihin. Tietysti Krisse edelleen häärää päähenkilönä, mutta hän keskittyy enemmän juuri muiden asioiden hoitamiseen ja pohtimiseen.
Viihdyin loistavasti tämänkin osan parissa, vaikka moni juonikuvio oli melkoisen ennalta-arvattava. Yllätyksiäkin sain kokea. Etenkin Hetan tarina piti jännitystä yllä aivan loppuun asti. Pidin myös paljon kahvilan yläkerran uusien asukkaiden tuomista uusista kuvioista.
Kardemummajoulu
WSOY, 2024
Kansi: Kaisu Sandberg
Sarja-asu: Laura Noponen
s.265

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti