sunnuntai 29. syyskuuta 2024

Sarah J. Maas: Throne of Glass -Keskiyön kruunu

 

Celeana Sardothien on voittanut kamppailun, jonka pääpalkintona on paikka Kuninkaan miekkana. Eli nyt Celeana on kuninkaan henkilökohtainen salamurhaaja, palvelija, joka heilauttaa miekkaansa juuri sinne, minne kuningas käskee. Mutta siihen Celeana ei mukisematta taivu. Salaa hän juonittelee monenlaista. Hänen salailuaan ja omia projekteja vaikeuttaa rakkaus. Hän välittää niin kruununprinssi Dorianista, kuin kuninkaallisen vartioston kapteenista, Chaolista. Ja entäs sitten prinsessa Nehemia, josta on myös tullut niin läheinen.
"Celeana toivoi silti, että olisi kesä, sillä hänen jäänsininen pukunsa helma kastui litimäräksi vetisillä kaduilla ja oli niin kylmä, ettei edes valkoinen turkisviitta pitänyt vilua loitolla."s.65
Keskiyön kruunu on toinen osa Throne of Glass -fantasiasarjasta.
Ensimmäisen osan lukemisesta hurahti aivan liian pitkä aika ennen kuin tartuin tähän toiseen osaan, mutta nyt viimein jatkoin sarjan parissa. Tämä toinen osa innostikin huomattavasti enemmän kuin ensimmäinen. 

Celeana on hauska yhdistelmä sellaista murjottavaa, helposti suuttuvaa teiniä ja super lahjakasta salamurhaaja toimintasankaria. Ehkä ei mikään maailman uskottavin yhdistelmä, mutta toimii silti. 

Kirjan alkupuoli eteni hyvin rauhallisesti, vaikka monenlaista tapahtuikin. Kuvailevaa tekstiä riittää ja kirjassa onkin paljon upeaa pukuloistoa, josta nautin suuresti. Suurin osa kirjasta tuntui kuitenkin olevan sellaista kevyttä kolmiodraamaan tapaista ja muuta suhdekiemuraa ja tunteiden kuvailua. oikeastaan vasta kirjan loppupuolella innostuin kunnolla kirjasta kun toimintapuolikin pääsi todella käyntiin ja edessä oli hurjia käänteitä, verisiä taisteluja ja kammottavia tapahtumia, sekä jatkon kannalta kiinnostavien salaisuuksien paljastumisia. 


keskiyön kruunu, (Crown of Midnight, 2013)
Gummerus, 2018
Suom. Sarianna Silvonen
s.453

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti