tiistai 20. elokuuta 2024

Jenny Colgan: Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita

 

Polly Waterford on tyytyväinen uuteen elämäänsä Mount Polbearnen saaristokylässä. Uusi koti, työ leipomossa ja parisuhde, kaikki tuntuu olevan kohdillaan. 
Kesän saapuessa on kuitenkin luvassa monia muutoksia, jotka iskevät säröjä Pollyn seesteiseen elämään. Kylään muuttaa leskeksi jäänyt Selina, jolta Polly piilottelee salaisuutta, leipomossa tapahtuu suuria muutoksia, ja lopulta jopa Pollyn miesystävä joutuu lähtemään pidemmäkis aikaa pois. Pollyn kesästä tulee raskas.
"Vanha hautausmaa oli kiehtovalla tavalla kaunis. Haudat olivat hyvin vanhoja ja villiintyneen kasvuston peittämiä. Vanhat kiviristit olivat kallellaan, ja vuodet, tuuli ja meri olivat kuluttaneet liki kaikki tekstit näkyvistä."s.49
Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita on toinen osa Beach Streetin pieni leipomo -sarjasta.
Rakastin sarjan ensimmäistä osaa ja sanoin sen luettuani, etten oikeastaan edes jäänyt kaipaamaan Pollyn tarinalle jatkoa, sillä olin ihan tyytyväinen siihen mihin tarina jäi, mutta palasin silti innolla seuraamaan Pollyn uusia vaiheita. 

Tällä kertaa Polly kohtaakin paljon vastoinkäymisiä, eikä elämä ole kovin leppoisaa. Rankkaa arkea, vaikeita päätöksiä ja tunteiden myllerrystä on luvassa roppakaupalla. Juoneen mahtuu myös monia käänteitä, suuria ja pieniä. 

Polly, Huckle, Niilo ja muut tutut kyläläiset tarjoavat mukavia, dramaattisia, surullisia ja iloisia hetkiä kylässä, jossa meri on koko ajan läsnä. Meri tuntuukin olevan yksi kirjan suurimmistä päähenkilöistä. Olen iloinen kuinka se solahtaa mukaan tarinaan niin monella tavalla. 

Viihdyin tämänkin osan parissa loistavasti, vaikka se ei aivan ensimmäisen osan veroinen lukukokemus ollut. Upeat kuvailut merenrantakylästä kauniine maisemineen ja tuoksuvat leipomukset upposivat minuun taas aivan täysin. Tietysti vaikutuksen teki myös Pollyn uusi koti majakassa! Kirjan keskivaiheilla rakastamani tunnelmointi vain tuntui olevan kadoksissa ja keskittyminen oli Pollyn murheissa ja stressissä.


Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita, (Summer at Little Beach Street Bakery, 2015)
Gummerus, 2021
Suom. Paula Takio
s.400

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti