Maaritin intohimo on maalaaminen. Omia tauluja maalatessaan hän edelleen tuntee tuon kaiken muun unohtumaan saavan transsimaisen tilan, joka vie täysin mennessään ja kuluttaa voimat, mutta on silti parempaa kuin tylsät tilaustyöt, jotka puuduttavat ja vievät maalauksesta kaiken ilon.
Maarit maalaa lemmikkipossuja, ulkoiluttaa koiraa ja elää ankeita päiviä eteen päin talossa keskellä metsää, kun mieskin lähti ja palasi kaupunkiin.
Syksyn tullen Maarit saa hyvältä kuulostavan tarjouksen. Asiakas tilaa häneltä valtavan susitaulun, jonka Maarit saa maalata aivan oman mielensä mukaan, kunhan se esittää sutta. Pian Maarit on täysin uppoutunut työhönsä. Itse asiassa hän uppoutuu työhönsä paremmin ja pahemmin kuin koskaan mihinkään, ja työn vastaanottaminen alkaa tuntua pelottavimpina hetkinä suurelta virheeltä. On kuitenkin liian myöhäistä perääntyä kun taulu ja siinä asuva susi ovat ottaneet jo vallan.
"Seuraavana päivänä oli aika kohdata susi. Maarit lähestyi työhuoneen ovea kuin varas alttaria: varovasti hiipien mutta silti täynnä kunnioitusta."s.92
Susiraja ihastuttaa kauniilla kannellaan, ja takakannen lupailut psykologiasta ja shamanismista ammentavasta tarinasta, joka liikkuu traumojen ja mytologian syvyyksissä kuulostaa täydelliseltä luettavalta näin syksyn pimeisiin iltoihin. Siihen vielä päälle taidetta, susia ja maaseutua metsineen niin johan luulisi olevan täydellinen kokonaisuus kasassa.
Juonellisesti kirja onkin mahtava, juuri minulle tehty, tyylillisesti se kuitenkin on hyvin kaukana siitä mitä yleensä suosin ja mistä eniten pidän. Sellainen arkinen kuvailu ja selkeys on nimittäin aika kaukana tästä kirjasta, jossa suurimman osan ajasta ollaan jossain päähenkilön mielen kummallisissa kiemuroissa tietämättä oikein mikä on totta ja mikä ei. Kirja jättää paljon asioita lukijan itsensä pääteltäväksi, ja paljon ajatuksia pitkin kirjaa ehtiikin herätä. Tylsää ei siis tule, ja minä ahmaisin kirjan vauhdilla haluten tietää mitä tässä tulee tapahtumaan.
Kirjan alkupuoli toisti itseään jonkin verran kuvaillessaan Maaritin toistuvia maalaustransseja ja tuskailuja, mutta kun kirja sitten kunnolla lähti käyntiin, niin meno muuttui hyvin kiinnostavaksi, karmivaksi, kummalliseksi ja veriseksikin. Omituisen karmiva kirja siis, joka ei minulla yllä viiden tähden kirjaksi, koska minä nyt vain tarvitsen sellaista arkisempaa kuvailua ja selkeämpiä tapahtumia saadakseni kirjasta täydellisen lukukokemuksen.
Susiraja
Haamu, 2022
s.255
Kansikuvitus: Henna Sakkara-Döring
Arvostelukappale
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti