Maaseudulla asuva nörttipoika Pekko, joutuu täysin uuden tilanteen eteen, kun vanhemmat ilmoittavat muutosta Helsinkiin. Uusi koulu, uudet tutut, onneksi tietokoneelta löytyy tuttu ja turvallinen Minecraft.
Vaikka Pekko arvasi, että uusia asioita on vastassa, ei hän voinut kuvitellakaan kuinka suuria muutoksia uusi asuinpaikka toisi tullessaan. Yllättäen hänellä on monta hyvin kummallista ystävää, muut eivät häntä sitten juuri huomaakkaan, aivan kuin hän olisi näkymätön. Lisäksi kuvaan astelee sukulaisia, joista hän ei ole kuullutkaan, ja mummon kuolemasta selviää jotakin hyvin pelottavaa.
"On Sellainen olo, kuin olisi luullut olevansa supermies, mutta huomaisi, ettei osaakaan lentää vaan on vain tavallinen idiootti seisomassa kadulla kalsarit vaatteiden päällä."s.76
Kiven sisässä on toinen osa neliosaisesta Väkiveriset -reaaalifantasiasarjasta. Kirja on itsenäinen jatko-osa, ja päähenkilö on uusi.
Suomalainen mytologia kohtaa jälleen nykypäivän teinin arkimaailman. Mukaan mahtuu huumoria, paljon vauhtia, liuta mytologian hahmoja, runsaasti viittauksia kirjoihin ja elokuviin ja jopa rakkautta.
Suomalaiseen mytologiaan mahtuu paljon minulle entuudestaan tuntematonta. Nämä tässä kirjassa esiintyvät vuorelaiset esimerkiksi olivat minulle ihan uusi tuttavuus. Tämä onkin varsin mukava tapa tutustua tuntemattomiin mytologian olentoihin, sillä tämä sarja tekee sen rennosti, ja tarjoaa hyvin tuoreen tuntuisen ja menevän tarinan. Toki kirja tarjoaa vain hyvin pienen pintaraapaisun näistä mytologian asioista, sillä myös teinin arki ja Minecraftin pelaaminen saavat suuren roolin kirjassa. Pitkiä, tarkkoja ja ykistyiskohtaisia taruja on siis turha odottaa.
Periaatteessa kirjassa on kaikki mitä tarvitaankin. En kuitenkaan pitänyt siitä läheskään niin paljon kuin ensimmäisestä osasta. Alku lähti käyntiin hieman kangerrellen. Hidas alku tarkoitti sitä, että kirjan loppupuolelle olikin sitten ladattu kaikki mitä aiemmin ei oltu ehditty sanoa, sillä kirja ei ole kovin pitkä.
Lue myös: Kaarnan kätkössä
Kiven sisässä
Myllylahti, 2017
Kansi: Karin Niemi
s.231
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti