Eowyn Ivey: Lumilapsi

Eletään vuotta 1920. Jack ja Mabel lähtevät Alaskaan tarkoituksenaan aloittaa uusi elämä. Kymmenen vuotta sitten kuolleen vauvan muisto edelleen mielessään kaksikko ryhtyy raivaamaan omaa maatilaa keskelle Alaskan karua luontoa. Jackin painaessa pitkää päivää peltoja raivaten, joutuu Mabel selviytymään mökissä hiljaisessa yksinäisyydessään.
Talven saapuessa, Jack ja Mabel rakentavat ensilumesta lapsen, joka aamun tullen on kadonnut, niin kuin sille puetut vaatteetkin. Mökin lähellä alkaa liikuskella pieni tyttö, Faina, joka vaikuttaa tuntevan luonnon ja Alaskan metsät paremmin kuin muut.

Lumilapsi on täydellinen kirja. Varmaan parasta mitä olen tänä vuonna lukenut. Sen satumaiseen tunnelmaan ja upeaan luontokuvaukseen on ihana sukeltaa. Lumilapsi etenee verkkaisesti. Alaskan luontoa ja elämää kuvaillaan tarkasti ja aidosti. Vuodenajat piirtyvät selkeästi lukijan eteen. Etenkin talvi, sillä siihen keskitytään paljon, mutta eivät muutkaan vuodenajat pahasti sen varjoon jää.

Lumilapsi on kuitenkin paljon muutakin kuin vain satu tai luontokuvaus. Jack ja Mabel ovat pariskunta täynnä tunteita. Heidän uudesta alusta kaikkine vaikeuksineen kerrotaan koskettavasti. Pidin kaikista pienistä ilon pilkahduksista joita juoni heidän eteensä toi. Kirja on myös selviytymistarina ja luin suurella innolla kaikesta heidän arkeensa liittyvästä. Ruuan keruusta, peltojen raivauksesta ja jopa metsästyksestä, vaikka yleensä tuollaiset eläinten tappamis kuvaukset, eivät oikein uppoa. Eivät ne tässäkään kirjassa minun mieleeni ollut, mutta ne eivät häirinneet, sillä ne olivat osa kirjan karua tunnelmaa.

Lumilapsi sopii myös lukijoille, jotka eivät halua liikaa yliluonnollisia piirteitä kirjoihinsa, sillä minusta vaikka tämä satumainen olikin, niin tätä voi lukea myös täysin realistisin ajatuksin. Itse en lukenut, vaan uskoin ihmeisiin ja annoin mielikuvituksen lentää.


Lumilapsi, (The Snow Child, 2012)
Bazar, 2013
Suom. Marja Helanen
s. 415