Tarinan kertoja on ujo nuori nainen, joka elantonsa eteen kulkee uteliaan nousukkaan rouva Van Hopperin seuraneitinä minne tämä ikinä haluaa matkustaa. Eräänä päivänä Monte Carlossa, rouva Van Hopper päättää jututtaa lomalle saapunutta herra de Winteriä, joka omistaa upean Manderleyn kartanon Cornwallin rannikolla.
Kertoja päätyy viettämään aikaa itseään vanhemman herra de Winterin kanssa ja kaikkien yllätykseksi mies haluaa mennä hänen kanssaan naimisiin ja viedä hänet mukanaan Manderleyhin.
Pariskunnan onnellinen rakkaus muuttuu huomattavasti monimutkaisemmaksi heidän saapuessa kotiin. Kartanossa voi edelleen nähdä kuinka entinen rouva de Winter asui ja eli ennen kuolemaansa.
Rebekka on tunnelmallinen ja rauhallinen kirja, jota on ilo lukea. Paikoitellen se vaikuttaa kummituskertomukselta vaikka ei sitä edes ole. Homeenhajuinen rantamökki, entisen rouvan tarkoin varjellut tavarat, sekä hieman karmiva palvelusväkeen kuuluva rouva Danvers, luovat kirjaan sellaista tunnelmaa.
Brittitunnelmaan on helppo päästä mukaan du Maurierin kuvaillessa kirjastohuoneeseen katettuja iltapäiväteehetkiä. Teetä, paahtoleipää ja marmeladia kirjastossa, unohtamatta jälkiruuaksi nautittavia leivoksia ja hedelmiä. Upea Manderleyn kartano kätkee sisälleen tarinan, josta ehtii kuvittelemaan paljon, ennen kuin asioiden todellinen laita selviää.
Todellisuudessa kirjassa ei ehdi edes erityisen paljon tapahtumaan, sillä lukijalle kuvaillaan paljon kartanoa ja sen ympäristöä lintuineen ja kasveineen.
Minä pidin Rebekasta paljon. Tälläiseen kauniiseen tarinaan on helppo uppoutua ja nautiskella kaikesta mitä kirjailija kuvailee. Pakostakin iski pieni haikeus kun kirja loppui. Kirjan alkaessa, voi päätellä jotakin siitä miten kirja päättyy, mutta silti noiden viimeisten sivujen lukeminen oli surullista.
Rebekka oli kirjassa läsnä kokoajan. Kertojan nimettömyys vahvisti tunnetta siitä, että kartanoa edelleen hallitsi tuo mystinen kaunis ja kaiken taitava nainen, jota kaikki niin ihailivat hänen eläessään. Kertoja on ujo, eikä uskalla panna vastaan edes palvelusväelle, niimpä hän tuntee itsensä pieneksi ja riittämättömäksi Rebekan varjossa.
Rebekka, (Rebecca, 1936)
WSOY, 1938
Suom. Helvi Vasara
s.309
Luin Rebeccan myös vastikään ja voi, mikä ihana romaani! Onneksi otin sen mukaan hyllynlämmittäjä-haasteeseen. Manderley oli miljöönä ihastuttava, kuin yksi kirjan päähenkilöistä. Ja kirja oli myös aika feministinen, mielenkiintoisia naishahmoja.
VastaaPoistaKiva että tykkäsit! Tämä kuului minunkin hyllynlämmittäjä -haasteeseen.
PoistaOlen lukenut Rebekan ehkä kolme tai neljä kertaa, se on hyllyssäni äidiltä perittynä. Kirjaa tuntemattomat usein luulevat sitä romanttiseksi kartanoromaaniksi. Itse en luonnehtisi sitä romanttiseksi, vaikka ympäristö ja kirjan alun unenomainen tunnelma voivat erehdyttää. Goottipiirteitä juonessa on paljon, entinen rouva Winter edustaa niitä. Kummitusmaiset piirteet hiipivät kertomukseen kuin varkain ja ovat hyvin vaikuttavia. Luin myös duMaurierin Serkkuni Raakel -kirjan. Suosittelen sitä, jos tykkäsit Rebekasta. Merirosvo ja kartanonrouva -romaani on myös todella hyvä, suomennoksen harlekiinihtava viittaava nimi antaa väärän kuvan. Alkuperäinen on Lady Dona. Suosittelen!
VastaaPoista