Nimensä mukaisesti Neljä blondia kertoo neljästä blondista, mutta ei suinkaan samassa tarinassa, sillä kirjassa on neljä tarinaa, joista jokainen kertoo yhden blondin elämästä. Ensimmäinen tarina kertoo mallista, jolla on vaikeuksia pärjätä itse. Niimpä nainen ajelehtii suhteesta toiseen lähinnä miesten omaisuuden houkuttelemana, kun taas toisen tarinan lehtinainen tietää tarkalleen mitä haluaa ja yrittää pitää kaikki asiat ojennuksessa. Kolmannessa tarinassa seurataan lehdistön kohukaunotarta, joka ajelehtii pikkuhiljaa vainoharhojen puolelle seurustellessaan rikkaan ja tunnetun miehen kanssa. Viimeinen tarina kertoo toisesta lehtinaisesta, joka päättää lähteä tekemään juttua Lontooseen, kun rakkautta ei tunnu löytyvän Manhanttanilta.
Neljä blondia oli lyhyine tarinoineen ihan mukavaa vaihtelua, mutta mitään kovin erikoista kirja ei tarjonnut. Viimeinen tarina varsinkin oli jotenkin keskeneräisen tuntuinen ja tylsä. Muita kolmea tarinaa oli hauskempi lukea, koska hahmot vaikuttivat tarkemmin mietityiltä, eikä niin hätäisesti esitellyiltä. Minulle on tärkeää kirjassa, että hahmoista ehtii luomaan mieleensä kunnollisen kuvan ja ensimmäinen ja kolmas tarina onnistuivat siinä mielestäni hyvin.
Pidän siitä, että kevyistäkin välipalakirjoista löytyisi ajattelemisen aihetta, mutta tämä kirja oli kevyttäkin kevyempää, eikä tarjonnut aiheita jotka olisivat saaneet mielenkiinnon heräämään tai synnyttänyt suurempia ajatuksia. Kirja unohtuu luultavammin pian lukemisen jälkeen.
Neljä blondia, (Four Blondes, 2000)
Tammi, 2001
Suom. Arto Schroderus
s. 343
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti