Muumipeikko ja hänen ystävänsä löytävät vuorelta suuren mustan silinterihatun. Myöhemmin käy ilmi, että hattu osaa muuttaa asioita toiseksi. Muumiperheellä ja heidän ystävillään on todella hauskaa hatun taikuuksien kanssa, mutta välillä hatun taiat menevät hiukan liian vaarallisiksi, niimpä päätetään hatusta luopua.
Hattuleikkien ohessa muumiperhe ystävineen retkeilevät saarella, jossa myös hattivatit sattuvat olemaan ja muumitaloon saapuu pelokkaat vieraat, Tiuhti ja Viuhti.
Taikurin hattu oli neljäs lukemani muumikirja ja tähän astisista ehdottomasti paras. Taikurin hattu on hauska, taianomainen, viihdyttävä, mutta myös omalla tavallaan koskettava kirja. Se tempaa lukijan mukaan tarinaan, jossa hyväntuulisuus tarttuu.
Tässä kirjassa ei enää ollut sellaista Suuresta tuhotulvasta ja muumipeikosta ja pyrstötähdestä mieleen jäänyttä pelon ja katastrofien tuntua. Vaikka tässäkin kirjassa nukuttiin itse rakentamassa teltassa keskellä myrskyä, jäi siitä vain jännittävän seikkailun tuntu.
Vaikka suurimman osan ajasta hahmoilla oli hyvä mieli ja positiivinen asenne, löytyi kirjasta myös kohtia, joissa oltiin kateellisia, kilpailunhaluisia, epävarmoja omasta ulkonäöstä, surullisia ja vähän jopa kiukkuisia. Mutta nämä normaalit luonteenpiirteet tasapainottivat mukavasti muuten niin positiivistä kirjaa ja teki hahmoista uskottavia.
Kirja eroaa televisioversiosta jonkin verran, esimerkiksi kirjaversiossa ei esiinny pikkumyy, vaan harvoin televisoversiossa näkynyt piisamirotta. Pikkumyytä odotan kovasti kirjoihin. Pikkumyy on kuitenkin yksi televisoversion suosikkihahmoista. Pikkumyy on ollut vasta yhdessä lukemassani muumikirjassa, joka oli Muumipappa ja meri.
Lue myös: Muumit ja suuri tuhotulva, Muumipeikko ja pyrstötähti ja Muumipappa ja meri.
Taikurin hattu, (Trollkarlens hatt, 1948)
WSOY
Ensimmäinen suomenkielinen painos, 1956
Suom. Laila Järvinen
Suomennoksen tarkistanut Päivi Kivele, 2010
s. 140
Kuvat: Tove Jansson
Kansi: Markko Taina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti