Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos

Ei kiitos kertoo vuosia naimisissa olleistaa Helistä ja Matista. Heli rakastaa Mattia edelleen suuresti, mutta ei saa tätä enään sänkyyn kovinkaan usein tai ilman tappelua ja itkua. Mattia tuntuu kiinnostavan enään tietokone ja sotapelit. Hiljaiselo johdattaa Helin tekemään asioita, joita hän on vältellyt.

Luin ensimmäistä kertaa tälläisen Miki kirjan. Pikkuisen kirjan lukemiseen tottui nopeasti ja oli ihan mukavaa, ettei kirja painanut paljoa. Mielestäni tämä ei kuitenkaan tavallista kirjaa voita, sillä rakastan varsinkin vanhojen kirjojen tunnelmallisuutta, tuoksua ja muotoa. :D
Mutta itse kirjaan. Ihmettelen kovasti miten tälläisesta aiheesta saa tehtyä näin loistavan kirjan. Kirjassa keskitytään muutaman ihmisen elämään ja ajatuksiin, joten heihin pääsee kunnolla tutustumaan. Härkösen kirjoitustyyli ja varsinkin henkilöiden väliset dialogit elävöittävät koko kirjan, ja tekee siitä hyvin uskottavan ja aidon oloisen. Hahmot pystyy hyvin kuvitella oikeaan elämään, sillä he eivät ole täydellisiä sankareita, vaan myös virheitä löytyy.
Kirja tarjosi minulle juuri sitä mitä odotinkin, tavallista elämää, ilman suuren maailman seikkailuja, eli taattua Härköstä.
Kirja on nopealukuinen ja koukuttava, kirja sopiikin mielestäni mihin vuodenaikaan ja paikkaan vaan, eikä liikaa ajatusta tarvita mukaan.
Kirjasta tehtyä elokuvaa en ole vielä nähnyt, mutta kuulostaa hyvältä ainakin kirjan perusteella, joten katsottavavien listalle menee.

Akvaariorakkautta, Avoimien ovien päivä, Onnen tunti, Juhannusvieras

Ei kiitos
Otava, 2008
s.540
Kansi: Anu Ignatius

Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut

Paholaisen pennut on kolmas osa Hilja Ilveskero -sarjasta.

Hilja työskentelee liikemies Usko Syrjäsen tulevan nuoren venäläisen morsiamen Julia Gerboltin henkivartijana. Hän yrittää päättää keneeen kannattaa luottaa, mutta ei luota oikein kehenkään. Hän kohtaa rakastettunsa David Stahlin, yrittää saada Syrjäsen apurin ja hänen väliseen suhteeseen selvyyttä ja selvittää Davidin ystävän Jaan Randin menneissyyttä.
Hänellä on myös vaikeaa ihmisten kanssa joihin luotaa. Hiljalle tärkeäksi muodostunut ystävyyssuhde poliisi Teppo laition kanssa on loppumassa, sillä Laitio pyytää Hiljan apua. Myös Hiljan isä on vapautumassa vankilamielisairaalasta ja Hilja pelkää sisarensa Vanamon puolesta.

Nyt on viimeinenkin Hilja Ilveskero -sarjan osa luettu, voisi kai sanoa, että onneksi. Sarja ei ollut minun mieleeni, mutta luin kaikki osat, jotta sain kunnollisen loppu ratkaisun ja tietää minua sarjassa kiinnostaneen asian, eli kuka on hyvis ja kuka pahis.
Paholaisen pennut oli mielestäni liian samanlainen, kuin aikaisemmatkin osat. Ilves vertaukset ja unet alkoivat ärsyttää jo ensimmäisessä osassa ja ne jatkuivat myös tässä. Henkilöt olivat epäuskottavia, enkä päässyt eläytymään kirjaan, sillä kaikki oli niin sekavaa ja koko juoni levällään loppuun asti. Lopussa iski vielä suuri pettymys. Tämänkö takia luin kaikki kolme kirjaa, joista en pitänyt? Olen huono lopetamaan kirjan kesken, sillä aina minua kuitekin kiinnostaa miten kaikki päättyy.

En tästä arvostelusta kovin pitkää nyt kirjoita, sillä suurin tunne on helpotus, kun lukematon viimeinen osa ei enää kummittele lukulistalla. Minua ärsyttäviä asioita voisin alkaa kuvailemaan tarkasti, mutta parempi siirtyä lukemaan uutta kirjaa ja unohtaa tämä, joka lukuiloa vähän latisti.

Henkivartija, Oikeuden jalopeura


Paholaisen pennut
Tammi, 2012
s. 415
Kansi: Markko Taina

Belle De Jour: Puhelintytön salaiset seikkailut

Belle De Jour on lontoolaisen luksusprostituoidun tekemistä nettipäiväkirjamerkinnöistä koottu kirja.
Belle on hyvin koulutettu, mutta työtä ei silti ole tarjolla. Hän päätyy muutaman mutkan kautta myymään itseään, mutta ongelmaksi muodostuu työn yhdistäminen yksityiselämään. Mitä kertoa vanhemmille ja miesystävälle, sekä ystäville?

Kirja vaikutti todella mielenkiintoiselta. Erikoinen aihe, takakannessa lupailut sinkkuelämää-sarjan ja Bridget Jonesin samankaltaisuudesta ja vielä ihan kiva kansikin. Kirjan sisältö itsessään jätti minuun vaisumman kuvan. Oli mielenkiintoinen kokemus lukea Bellen päiväkirjakatkelmia, mutta itse pidän enemmän kirjoista joissa on selkeä juoni. Lukisin tälläistä ennemmin blogissa, joka tämä alunperin onkin, sillä kirjassa odotan aina yhtenäistä tarinaa kunnon lopetuksella.

Kirjan seksikohtaukset oli mielestäni hyvin opettavaisen oloisesti kirjoitettu. Erityisiä tunteita ei minulle välittynyt, mutta se ei kai ole tarkoituskaan, kun Belle kuvailee työtään. Työ työnä ja ja muu elämä erikseen. Belle kuvailee aika ronskein sanoin erilaisia asentoja ja tapoja harrastaa seksiä. Jos kuvittelet tarkan kuvauksen nyrkkinainnista ahdistavan, ei kirja ehkä ole se paras mahdollinen, sillä Belle kyllä paljastaa.

Henkilöistä puhutaan salanimillä, mutta siihen tottuu nopeasti, kunhan oppii muistamaan kuka on kuka. Belle itse on hahmona hauska. Hänen mielenkiintoisen kerrontatavan ansiosta kirjan jaksaa lukea loppuun asti, vaikka jossain vaiheessa itselleni tuli fiilis, että kirja alkaa toistaa itseään.


Puhelintytön salaiset seikkailut (The Intimate Adventures of a London Call Girl, 2005)
Bazar, 2005
s. 348

Helen Fielding: Olivia Joules ja ylivilkas mielikuvitus

Olivia Joules on toimittaja, joka lähetetään Miamiin kirjoittamaan juttua uudesta kasvovoiteesta. Lanseeraustilaisuudessa hänen mielikuvituksensa alkaa kuitenkin juosta ja hän on täysin varma, että yksi juhlien miehistä on naamioitunut Osama Bin Laden.
Tästä alkaa Olivian uskomaton seikkailu johon ei ilman agentti tavaroita varustettuja push-up rintaliivejä uskaltaisi lähteäkkään, sillä vastassa on Al-Qaida ja heidän maailmanlaajuisten tuhojen estäminen.

Helen Fieldingin Bridget Jones -kirjojen ystävänä olin innoissani tästä sankarittaresta Oliviasta. Kirja oli hauska, mutta ei niin hauska kuin Bridget Jones -kirjat. Onneksi Kirjailija oli tehnyt hahmosta kuitenkin huomattavasti erilaisen, sillä oli mukava saada uudenlainen tuttavuus. Olivia on päättäväinen ja oikea monilahjakkuus.

Tapahtumia kirjasta ei puuttunut. Oli juonittelua, vaarrallisia tilanteita ja tottakai rakkaustarina. Ainoa puuttuva asia oli oikea ystävyys. Hahmojen väliset ystävyyssuhteet olivat yllättävän kylmiä ja vähäisiä, muihin lukemiini hömppäkirjoihin verrattuna. Muihin hahmoihin ei muutenkaan hirveästi kiinnittänyt huomiota, vaikka kirja vilisi upeita miehiä.
Tapahtumarikas kirja vei mukanaan ympäri maailmaa. Liikenteeseen lähdettiin englannista, josta matka jatkui Miamin kautta Sudaniin saakka. Helppolukuinen kirja sopii kiireisiimpiinkin lukuhetkiin ja välipalaksi.


Olivia Joules ja ylivilkas mielikuvitus (Olivia Joules and the Overactive Imagination, 2003)
Otava, 2004
Suom. Inka Parpola
s.315
Kansi: Katja Alanen

Timo Sandberg: Vainooja

Vainooja on Komisario Heittola -sarjan seitsemäs osa.
Metsästä löydetään nuoren naisen ruumis. Vainajalla on ollut yhteyksiä lähellä olevaan Pelastuksen Missio -uskonlahkoon. Lahkossa ketään ei tunnu kuitenkaan edes järkyttävän naisen kuolema.
Tapaus näyttää pian kuitenkin selvältä, kun kirjailija Leo Jortikka vie kirjakurssilta tutun naisen lahkon lähellä olevalle mökille ja nainen katoaa. Leo tunnetaan kirjailijana, joka haluaa painottaa omia kokemuksia kirjoittaessaan ja hänen tietokoneeltaan löytyy raaka kuvaus murhasta.

Vainooja on oikein hyvä dekkari. Olen edelleen todella iloinen, että törmäsin Sandbergin kirjoihin, sillä hän osaa hommansa. Kirjassa päästään taas monien ihmisten ajatuksiin ja kokemuksiin. Päähenkilö Heittola on jo tutuksi tullut henkilö ja pidän hänestä hahmona kovasti. Heittola on aito kaikkine virheineen.
Vainoojaa ei millään halua laskea käsistään, kun se vie niin hyvin mukanaan. Rikoksen tutkiminen ei ole liian suuressa roolissa, vaan aika paljon tapahtuu henkilöiden keskustellesa ja yksinään miettiessä.

Omaa lukukokemusta parantaa itselleni mielenkiintoiset aiheet, suljettu uskonlahko kaikkine pimeine puolineen ja tarkkoine sääntöineen on mielestäni todella mielenkiintoista, vaikken ikinä varmaan pysty ymmärtämään miten lahkoissa asuvat ihmiset eivät ymmärrä, että eniten kaikesta hyötyy lahkon johtajat. Tälläiset aiheet kuitenkin herättävät ajatuksia ja mielenkiintoa.
Toinen itseäni kiinnostava asia kirjassa oli Leo Jortikka. Kirjailijat kiinnostavat aina ja vaikka en tiedäkään, kuinka tavanomainen kirjailija tämä Leo on, on se aiheena silti kiinnostava.

Komisario Heittola -sarjan kahdeksaskin osa on ilmeisesti jo ilmestynyt ja sitä odottelenkin jo innolla pääseväni joskus lukemaan, sillä Vainooja jätti taas uusia kutkuttavia asioita auki Heittolan elämässä. :)

Kihokki, Pahan morsian, Pöllön huuto, Pirunpesä, Dobermanni, Kalmankokko


Vainooja
Karisto, 2012
s. 303
Kannen kuva: Stephen Carroll / Trevillion Images

Vicki Myron & Bret Witter: Kirjastokissa

Kylmänä aamuna tammikuussa 1988, kirjaston henkilökunta löysi kirjojen palautusluukusta kylmettyneen kissanpennun. Pikkukaupunki Spencerin kirjaston henkilökunnan sydämmet sulivat tälle kauniille ja upea luonteiselle kissalle. Kissalle annettiin nimeksi Dewey Readmore Books. Dewey eli koko elämänsä kirjastossa, piristämässä, tukemassa, lohduttamassa ja edistämässä kaupingin yhteishenkeä vaikeina aikoina.

Olen lukenut kirjastokissan muutama vuosi sitten, mutta päädyin uusintaan. Toinen kirjoittajista Vicki Myron on kirjaston työntekijä, joka eli Deweyn kanssa sen koko elämän ajan.
Kirjastokissa on aito. Sellainen tunne minulle päällimmäiseksi jää tämän kirjan luettua. Aiemmin, kun luin tämän kirjan tunne oli lähinnä epäaito. Se johtui siitä, että olen aina ollut enemmänkin koiraihmisiä, enkä voinut kuvitella kissan voivan olla tuollainen, kuin Dewey. Nyt olen kuitenkin asustellut vuoden oman pikku kisuni kanssa, enkä enää epäile noita Deweyn hassun hauskoja tempauksia. On ihana lukea joku kirja uudestaan, josta oma mielipidde muuttuu näin radikaalisti lukukertojen välissä.

Deweyn elämän lisäksi kirjassa kuvaillaan Spencerin kaupungin ongelmallistakin aikaa, jolloin yksi pieni kissa pystyi vaikuttamaan niin monen ihmisen mielialaan. Myös Vickin sairautta ja omaa elämää käsiteltiin jonkin verran. Nämä luvut eivät mielestäni olleet niin mielenkiintoisia, kuin Deweystä kertovat luvut ja välillä odotinkin kovasti pääseväni takaisin kirjastoon Deweytä katsomaan. Nämä Spenceristä ja Vickistä kertovat luvut olivat kuitenkin tarpeellisia, sillä niissä luvuissa Deweyn vaikutuksia ihmisiin päästiin tarkastelemaan paremmin. Varsinaisissa Dewey kappaleissa kun pääasiassa tosiaaan oli Deweyn tempaukset ja luenne.
Kaikenkaikkiaan loistava kirja, jonka ymmärrän nyt paremmin "kissaihmisenä", kuin aikaisemmin, joten suosittelen varsinkin kissaihmisille.


Kirjastokissa (Dewey: A Small Town, a Library and the World`s Most Beloved Cat, 2008)
Otava, 2008
Suom.Laura Beck
s.303
Kannen kuva: Rick Krebsbach

 P.S. Näin loppuun ihan pakko fiilistellä oman kirjakisun kuvalla. :)

Antti Tuomainen: Veljeni vartija

Klaus Haapala on rehellinen kiinteistönvälittäjä. Hänen elämänsä menee kuitenkin nopeasti täysin sekaisin, kun hän saa potkut töistä ja poliisit saapuvat kyselemään hänen pikkuveljensä Onnin elämästä. Myös avioliitto näyttää synkemmän puolensa.
Veljeni vartija keskittyy neljän miehen elämään 40 -luvulta 2000 -luvulle saakka. Isoisän, isän, sekä poikien Onnin ja Klaussin matkassa.

Veljeni vartija on ollut vanhempieni hyllyssä jo pidempään ja myöskin minun lukulistallani. Nyt päätin tarttua tähän, kun se kuuluu myös TBR100 listalleni ja vaikutti muutenkin todella hyvältä.
Veljeni vartija on aika lyhyt kirja, mutta paljon asiaa siihen on saatu mahtumaan. Pienestä kirjasta löytyy neljän miehen tarina, vaikkei Onni pääse itse paljon ääneen. Mielenkiintoisimmat tapahtumat kuuluu mielestäni isoisän tarinaan, jossa vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Kaikkien tarinat nivoutuvat kuitenkin loistavaksi kokonaisuudeksi keskenään, eikä vaikuta irtonaisilta.

Kirjassa on paljon dialogeja, jotka tekevät hahmoista aitoja. Puhumalla keskenään hahmoihin tulee eläväisyyttä. Dialogejen lisäksi kirjasta löytyy Oton vankilasta lähettämiä kirjeitä rakkaalleen, jotka ovat mieluisa lisä, vaikka kirjeistä ei juonen kannalta selviä paljon uutta, saadaan Oton ajatuksia vankilasta ja perheestään loistavasti esiin.
Pienenä miinuksena kirjassa oli väkivaltakohtaukset. Ne olivat omaan makuuni liian tarkkaan kerrottuja, kun olen lukiessani niin uppoutunut tarinaan, että silmän läpi menevät keihäät näkyvät liian selvästi mielessäni. Nämä kohtaukset olivat kuitenkin nopeasti ohi, eikä häirinnyt sen kauempaa.
Kirja on ainakin omasta mielestäni helppolukuinen, joten uskallan suositella vähemmän lukeneillekkin. Tarinakin, kun on hyvä ja mielenkiintoinen niin kannattaa lukaista.


Veljeni vartija, 2009
Helsinki-kirjat Oy
s.248
Kannen suunnittelu: Jussi Kaakinen