Jennillä on kaikki ihan mukavasti. Mutta riittääkö elämässä se, että on ihan hyvä miesystävä, siedettävät työt ja koti? Pitäisikö kuitenkin osata unelmoida jostain tai löytää elämäänsä jotain mistä oikeasti innostuu? Jenni eroaa ja lähtee Jylhäsalmelle miettimään mitä ihan oikeasti haluaa elämältään. Lapsena hänellä oli unelmia omasta kukkakaupasta ja kanalasta. Pian Jenni huomaa elävänsä lapsuuden unelmaansa ainakin osa-aikaisesti.
"Eikö vain heillä ollut leikkimökissä monet kerrat kukkakauppaleikki, johon oli antaumuksella kerätty pieniä kimppuja Leppäkummun tienoilta. Jenni naurahti hiljaa itsekseen, hän voisi edelleen tykätä siitä leikistä."s.31
Unikoita ja unelmia Jylhäsalmella on seitsemäs osa maalaisromanttisesta Jylhäsalmi -sarjasta.
Kirja tarjoaa mukavan verkkaista elämää maaseudun rauhassa. Jennille sattuu ja tapahtuu yhtä sun toista, mutta arkista elämän kuvausta on niin paljon, että tunnelma pysyy rauhallisena.
Tällä kertaa solahdetaan sekä kukkakaupan arkeen, että hoidetaan ihastuttavia kanapalatsin asukkaita. Kummastakin saadaan tietää paljon, ei vain jotain pientä ihmissuhdekiemuroien välissä. Siitä pidän tässä sarjassa valtavasti. Ensin arki ja tavalliset asiat, sitten vasta romantiikka. Tarinaa maustaa autiotalo kummitustarinoineen, sekä huvittavat kommellukset.
Tykkään Jennistä hahmona, sillä oli kiva lukea tarinaa siitä, miten hän rohkeasti lähtee kokeilemaan uutta, vaikka kaikki periaatteessa onkin hyvin.
Unikoita ja unelmia Jylhäsalmella
Karisto, 2023
Kannen kuva: Petri Jauhiainen
Kansi: Saana Nyqvist
s.287

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti