lauantai 9. heinäkuuta 2022

Sara Shepard: Virheetön

 

Arian, Spencerin, Emilyn ja Hannan painajainen jatkuu. Allisonin ruumis on löydetty ja tytöt ovat nyt varmoja, ettei kauheat viestit A:lta ole Allisonilta. Mutta kuka voi tietää heistä niin paljon asioita, jotka vain Allison tiesi? Tytöt tuskailevat päätöksiensä parissa, kun A uhkaa paljastaa heidän salaisuutensa, elleivät he tottele häntä.
""Liian myöhäistä", Emily keskeytti. Hän puristi silmät kiinni. Hän halusi ainoastaan, että kun hän avaisi silmänsä uudestaan, kävisi ilmi, että tämä on ollut pelkkä painajainen. "Tiedän, mitä olet tehnyt.""s.263
Virheetön on toinen osa Valehtelevat viettelijät -sarjasta.
Kun sarjan ensimmäinen osa tuntui lähinnä esittelevän hahmoja ja etenevän verkkaisesti kohti jonkinlaista tarinan alkua, oli tämä toinen osa sitten jo paljon kiinnostavampi. Toimintaa riitti ja kun hahmotkin olivat jo tuttuja, alkoi tarina vauhdilla heti alusta. Nyt tuntuikin siltä, että tarinaan, jonka tämä sarja kertoo, päästiin vasta kunnolla sisään. Ensimmäinen osa oli tähän verrattuna vain sellaista alkulämmittelyä. 

Virheetön on nopeasti etenevää, helppolukuista trillerimäistä draamaa, joka yhdistelee kivasti yllättäviä ja isoja salaisuuksia, sekä niin arkista teinidraamaa. Mukavan tasapainoinen yhdistelmä. Voin sanoa, että nyt jäin koukkuun tähän sarjaan, ja tekee enemmän mieli jatkaa näiden hahmojen parissa, kuin ensimmäisen osan jälkeen. 

Olen katsonut jonkin verran tästä kirjasarjasta tehtyä tv-sarjaa, mutta kyllä tähän kirjaan mahtui huomattavasti enemmän kamalia ja dramaattisia juonenkäänteitä ja ilkeää juonittelua. Sen verran suuria juttuja tässä olikin, että mitenköhän niihin kaikkiin jatko-osiin enää riittääkään tarpeeksi mullistavia käänteitä. Noh, uskon, että vain mielikuvitus on rajana. 


Virheetön, (Flawless, 2007)
Gummerus, 2012
Suom. Paula Takio
s.305

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti