maanantai 24. kesäkuuta 2019

Carl Mesterton, Curt Ulfstedt ja Miisa Lindén: Metsolat -Tie kotiin


Annikki ja Antti metsola asuvat pienessä Kainuun kunnassa, Hoikassa. Lehmiä on muutamia, peltoa jonkin verran ja mukavasti myös metsää ja muuta aluetta ympärillä. ikä alkaa pariskuntaa painaa ja muutenkin he saavat ikäviä uutisia, kun uusi tie olisi tarkoitus rakentaa heidän tontilleen. Toimettomaksi tämä tomera pariskunta ei kuitenkaan jää. Paljon ehtii pienessä ajassa tapahtua, kun he kaksi, heidän viisi aikuista lastaan ja lapsenlapset pistävät tuulemaan.

Metsolat on alunperin ilmestynyt TV-sarjana, jonka ensimmäiset 12 osaa tämä kirja kattaa.
Kirjassa eletään vuotta 1987. Maalaismaisema on kaunis, mutta ei rauhallinen. Maaseutu on muutoksen kourissa. Töitä on vähän, eikä ihmisten ole helppo asuttaa kotejaan, kun kokoajan vaaditaan enemmän. Metsolat johdattaa lukijan kauniisiin tunnelmallisiin maalaismaisemiin, joista ei draamaa puutu.

Metsolat -Tie kotiin on hyvin kirjoitettu. Teksti on helppolukuista, mutta kuitenkin tarpeeksi kuvailevaa. Hahmoja on paljon, mutta ei lainkaan liikaa. Kaikkien elämää päästään kurkistamaan ja kaikista ehtii rakentaa oman mielikuvansa. Myös niistä, jotka eivät usein käy Hoikassa.

Kirja koostuu lyhyistä teksipätkistä, sillä kirja on kirjoitettu TV-sarjan kohtausten mukaisesti. Näin ollen yhden hahmon parissa ei viivytä kauaa kerrallaan.

Pidin tästä kirjasta paljon. Maalaismaisemiin sijoittuvia kunnon maalaisromaaneja on niin vaikea löytää ja tässä oli kaikki ainekset kohdillaan. Toki osa kohtauksista sijoittui myös kaupunkiin, mutta silti kirjassa vallitsi maalaistunnelma.


Metsolat -Tie kotiin
Gummerus, 1993
Kannen suunnittelu: Jorma Luotio
s. 343

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti