tiistai 28. kesäkuuta 2016

David Safier: Happy family

Wünschmannien perhe on kriisissä. Äiti Emma on luopunut unelmistaan perheensä vuoksi ja pyörittää kituvaa lastenkirjakauppaa. Isä Frank tekee aivan liikaa töitä ja kipinä heidän välillään tuntuu sammuneen aikoja sitten. Perheen murrosikäinen tytär Fee kiukuttelee ja poika Max on sulkeutunut omiin oloihinsa.
Emma päättää vielä kerran yrittää korjata perheensä tilanteen raahaamalla heidät kaikki hirviöiksi pukeutuneina kirjanjulkistustilaisuuteen, mutta se ei suju ja he lähtevät kotimatkalle vielä huonomissa väleissä. Matkalla he kohtaavat noidan, joka muuttaa koko perheen hirviöiksi. He lähtevät yhdessä noidan perään saadakseen kirouksen purettua.

Happy familyn juoni ei kuulosta siltä, että kirja olisi minua varten kirjoitettu, mutta uskalsin silti koittaa, sillä olen lukenut David Safierin Huonon karman, joka oli niin hauska, että se oli luettava heti kokonaan. Happy family jatkoi samalla linjalla. Kirja on todella hauska, yksi niistä kirjoista, joita lukiessa saa nauraa.

Kaikki perheenjäsenet pääsevät kertomaan vuorotellen millaisia ajatuksia heidän päässään liikkuu, vaikka suurimman osan ajasta Emma onkin kertoja.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka kaipaavat pientä piristystä, tai muuten vain hauskaa luettavaa. Vakavasti tätä kirjaa on vaikea ottaa, vaikka perheellä paljon ongelmia onkin. Se vain sattuu olemaan hauskasti kirjoitettu. Safier on saanut minut ainakin vakuuttumaan Huonon karman ja tämän Happy familyn perusteella loistavista kirjoituslahjoistaan.


Happy Family, 2011
Bazar, 2012
Suom. Sanna van Leeuwen
s. 314

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti