perjantai 31. heinäkuuta 2015

Oscar Hijuelos: Kuubalainen sydän

Lydia on Kuubasta New Yorkiin muuttanut nainen, joka aloittaa työnsä siivoojattarena rikkaiden kodeissa. Unelmissaan hänkin olisi vielä jonain päivänä taas rikas. Lydia kasvattaa lapsiaan ja yrittää saada heidät käyttäytymään etiketin mukaan. Tämä ei aina vaan tunnu olevan kovin helppoa ja Lydia kokee monia hienostoluonteista naista järkyttäviä tapauksia.

Kirjan tapahtumat sijoittuivat 50-80-luvulle, taisipa mukana ollu joku pätkä ihan 40-luvun lopustakin. Suurimmaksi osaksi kerrottiin Lydian elämästä New Yorkissa, mutta jotkin kirjan pätkistä kertoivat myös Kuuban ajoista.

Kuubalainen sydän vaikutti ensisilmäyksellä tunnelmalliselta ja kivan erilaiselta kirjalta, joten se päätyi luettavaksi. Kirja ei ollut kovin pitkä, mutta lukutahti hidastui samantien, kun kirjan aloitti. Kirja ei nimittäin järin vauhdikas ollut, mutta tunnelmallinen kyllä. Omalla tavallaan se oli hyvä kirja. Se oli elämäntarina Lydian tapahtumarikaasta elämästä. Tapahtumat eivät välttämättä kaikki ollut suuria ja huimia, mutta kuitenkin kiinnostavia.

Pidin kirjassa erityisesti siitä, miten ympäri tarinaa löytyi espanjan kielisiä lauseita ja sanoja, jotka toivat kirjaan sen aidon tunnelman. Ilman näitä kohtia, henkilöt olisivat todennäköisesti muuttuneet täysin erilaisiksi, mitä heidän kuuluisi olla.

Suosittelen rauhallisiin lukuhetkiin, tunnelmallista kirjaa kaipaaville lukijoille, jotka eivät kaipaa kirjalta paljoa hurjia tilanteita ja meininkiä. Kyllä kirjasta vauhdikkaampiakin kohtia löytyi, mutta pääsääntöisesti juoni oli rauhallinen.


Kuubalainen sydän, (Empress of the Splendid Season, 1999)
Otava, 2000
Suom. Marja Helanen-Ahtola
s. 333

2 kommenttia:

  1. Tarina vaikuttaa hyvälle. Luin viime syksynä omaan haasteeseeni Vanhan herran joulun. Se oli rauhallinen, mutta silti siinä tapahtui paljon asioita. Lauseisiin sisältyi hurjan paljon tunteita, tekoja jne. Oscar Hijuelos vakuutti minut taidoillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ompas ihana kirjan nimi! Tyylikin kuulostaa samanlaiselta kuin tässä kirjassa. :)

      Poista