lauantai 14. kesäkuuta 2014

Riikka Pulkkinen: Raja


Anja Aropalo on vaikeassa tilanteessa. Hänen miehensä sairastaa alzheimerin tautia ja Anja on antanut hänelle lupauksen. Hänen pitää auttaa miestä kuolemaan, kun tämä ei enää muista mitään. Kun tulee aika lunastaa lupaus, ei se enää olekaan niin helppoa.
Anjan sisarentytär, 16-vuotias Mari, elää elämässään myös hankalaa aikaa. Aikuistuminen on edessä ja aikuiselämä houkuttaa kokeilemaan asioita, jotka ovat vaativia ja tuntuvat jopa ylitsepääsemättömiltä. Mari nimittäin rakastuu ensimmäistä kertaa kunnolla. Rakkauden kohde äidinkielen opettaja Julian yllättäen vastaa tunteisiin ja näin ylitetään selvästi sopivuuden rajoja.

Telkkarista tuli aikaisemmin tästä kirjasta tehty kolmioisainen traama sarja. Sarja oli loistava, joten päätin lukaista kirjankin. Aikaisemmin kyllä uhkailin täällä blogissani, etten enää ikinä lue Pulkkista, sillä hänen kirjansa Totta, oli niin suuri pettymys. Onneksi kuitenkin muutin mieltäni, sillä huhhu.. tämä kirja oli LOISTAVA. :D

Kun aloin kirjaa lukemaan odotuksina oli lähinnä, että kirja olisi yhtä tylsä eikä herättäisi mitään ajatuksia taikka tunteita, niinkuin kävi Totta kirjan kohdalla. Mutta Raja herätti tunteita ja pisti miettimään. Kirja oli aika haikea ja itsku oli lähellä monen monta kertaa.
Raja oli koukuttava, eikä lukemista meinannut malttaa lopettaa millään. Erot kirjan ja televisiosarjan välillä eivät tosiaan olleet suuria, mutta vaikka tiesin mitä kirjassa tulee tapahtumaan, ei lukukokemus ollut missään tapauksessa tylsä, vaan silti mielenkiintoinen ja yllättävä. Tämä johtui varmaankin lähinnä siitä, että kirjassa päästiin niin syvälle henkilöiden ajatuksiin ja tunteisiin. Tunteillä ja ajatuksilla kirjassa tosiaanmässäiltiin mielestäni todella paljon ja niitästä oli mahtavaa lukea.

Ajattelin, että olisi varmaan mielenkiintoisinta lukea kohtauksia jotka kertovat Marista, sillä hänen ikänsä on lähinnä omaani, mutta yllätykseseni Anjankin kohtaukset olivat niin hyvin kirjoitettuja, että pidin niistä ihan yhtä paljon, kuin Marinkin. Myös Julianin ja Annin kohtaukset olivat loistavia.

Jos nyt jotain miinusta täytyisi kirjasta etsiä niin se ei sisältöön liity vaan kanteen... En nimittäin tykkää tuosta kannesta. Jotenkin liian vaisu minun makuuni.


Raja
Gummerus, 2006
s. 399
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

1 kommentti:

  1. Minullekin Raja oli paljon parempi lukukokemus kun pikkuisen valjuksi jäänyt Totta. Raja on yhä yksi lempparikirjojani.

    VastaaPoista