sunnuntai 19. elokuuta 2012

Sophie Kinsella: Salaisuuksia ilmassa



25 vuotiaalla Emma Corriganilla on taipumus kertoa pieniä valheita muille ihmisille. Hänellä on monia salaisuuksia, joita hän ei ikinä paljastaisi kenellekkään. Eräänä päivänä hän on palaamasta työmatkalta Skotlannista, ja päätyy istumaan tuntemattoman miehen seuraan. Lentopelkoinen Emma hätääntyy matkalla, eikä pysty pitämään suutaan kiinni. Hän kertoo miehelle kaikki salaisuutensa siinä toivossa, ettei enää ikinä näkisi miestä uudelleen.
Muutaman päivän päästä hän kauhukseen tapaa miehen työpaikallaan, ja tajuaa tämän olevan koko yhtiön perustaja Jack Harper.

Odotin innoissani, että pääsen lukemaan tämän, kun olen aikaisemmin lukenut Sophie Kinsellan Kevytkenkäisen kummituksen ja tykästyin siihen hirmuisesti. Niin tykkäsin tästäkin! Todella hauska, mutta kuitenkin välillä hirmu liikuttava, romanttinenkin. Nauroin lukiessani, enkä välttynyt itkultakaan, taidan olla hiukan yliherkkä... Juoni oli koukuttava ja koulun alkamisesta huolimatta kirja tuli luettua melko nopeasti. Kirjan hahmot ovat loistavia, ja Kinsella on keksinyt jokaiselle todella hauskan luonteen, jopa sivuhenkilöistä pääsee hyvin selville. Kaikki hahmot ovat myös todella aidon oloisia. Kinsellan huumori on loistavaa, ja uppoaa minuun täysin.
Kannattaa lukea jos tykkää hömpästä, tai vaikkei tykkäisikään, niin ehkä juuri tämän kirjan luettuaan muuttuu täysin hömppähirmuksi. :)

Salaisuuksia ilmassa ( Can You Keep a Secret?, 2004)
WSOY, 2008
Suom. Ulla Selkälä
s.336

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti