Seppo Saraspää: Aarniometsä

Pohjois-Suomessa löydetään metsästä murhattu mies. Keskusrikospoliisin tutkijat alkavat selvittämään sekavaa tilannetta. Kunnassa on käyty kiivasta taistoa metsureiden ja luonnonsuojelijoiden välillä siitä saako aarniometsää kaataa ja kun murhattu mies sattuu olemaan yhteismetsä yrityksen johtaja, kääntyvät epäilykset luonnonsuojelijoihin.

Aarniometsä oli ainoastaan 200 sivua pitkä, joten kovin syvällistä dekkaria en odottanut. En ole ennen lukenut Saraspäätä, mutta sain tämän kirjan ja sen aihe kuulosti mielenkiintoiselta.

Kirja oli ihan hyvä, ei mitenkään erikoinen, mutta luettava. Sen verran lyhyt kirja oli ettei kauhean kauaa ehtinyt arvuutella kuka murhaaja voisi olla, mutta täytenä yllätyksenä se kuitenkin tuli minulle.

Henkilöihin ei ikävä kyllä ehtinyt tutustua juuri ollenkaan, mikä minun silmissäni tekee kirjasta huonomman. Kirjassa kun oli kuitenkin monenlaisia hahmoja, niin olisi ollut kiva jos edes johonkin olisi saanut enemmän tuntumaa. Kaksi poliisia oli päähenkilöinä, mutta hekin jäivät erittäin pinnallisiksi, vaikka jonkinlaista luonnetta yritettiinkin luoda. Toisen poliisin kuvailu olisikin voinut jäädä vähemmälle, sillä itse en pitänyt hänen luonteestaan yhtään sen vähän perusteella mitä kirjassa kuvailtiin. :D

Oletteko te lukeneet Saraspäätä ja millaisia hänen muut kirjat ovat teistä olleet? Parempia? Huonompia?


Aarniometsä
Karisto, 1999
s. 200
Kannen suunnittelu: Niko Saikkonen

Liza Marklund: Uutispommi

Uutispommi aloittaa sarjan Annika Bengtzonin elämästä. Annika on iltapäivälehden tuore päälikkö ja hänen pitäisi saada toimitus rullaamaan. Se ei kuitenkaan ole helppoa, sillä osa toimituksen porukasta on kateellisia Annikan korottamisesta pomoksi ja yrittävät loukata ja saada tämän eroamaan tehtävästään. Kun kaupungissa räjähtelee pommeja, tuntuu Annika pääsevän liiankin syvälle asian ytimeen, sillä hänen oma henkensä on vaarassa.

Uutispommi oli ensimmäinen lukemani kirja Marklundilta. Päätin koittaa jotain itselleni tuntematonta dekkari kirjailijaa ja koska pidän sarjoista koitin tätä. Kirjan alku ei tehnyt minuun suurta vaikutusta. Ajattelin, että tässä on nyt ihan liikaa iltapäivälehden työjuttuja, mutta siihen tottui aika pian ja voisin jopa ottaa piakkoin luettavaksi sarjan seuraavan osan.

Hiukan täytyy kansikuvasta valittaa, oli mielestäni aika tylsä ratkaisu läimäistä kirjailijan naama kanteen... Kansikuvahan ei toki kirjaa huononna, mutta itse jos olen vain katselemassa kivoja kirjoja ostettavaksi niin aika usein alan lukemaan takakantta jos kansi on mielenkiintoinen.

Seuraavasta osasta odotan jännityksellä, että onko siinä edelleen yhtä paljon "valittamista" Annikan johtaja paikan hankaluudesta... vähempikin riittäisi.


Uutispommi, (Sprängaren, 1998)
Otava, 2000
Suom. Outi Knuuttila
s. 382
Kannen kuvat: Elisabeth Ohlson

Helen Fielding: Bridget Jones - Mad about The Boy

Mad about The Boy on jatkoa tunnetuille Bridget Jones kirjoille. Bridget Jones on nyt reilu 50-vuotias kahden lapsen äiti, joka taistelee selvitäkseen lesken elämästä ja ollakseen hyvä äiti. Hän kamppailee myös  huomattavasti pienempien ongelmien kimpussa. Esimerkiksi teknologian. Tottakai kun kyse on Bridget Jonesista on myös treffailu ja miehen iskeminen erittäin suuressa roolissa.

Pidän Bridget Jones kirjoista todella paljon ja minua hieman arvelutti aloittaa tämä uusin kirja joka on kirjoitettu näin monta vuotta ensimmäisten jälkeen. Varsinkin, kun toisessa osassa ei jää mitään oikeastaan kesken eikä jatkoa välttämättä tarvittaisi. Mielenkiinnolla aloin siis kirjaa lukemaan selvittääkseni onko kirja mistään kotoisin.

Kyllä minä tykkäsin! Uutta väriä kirjaan toi Bridgetin lapset ja se, että hän on jo yli viisikymmentä ja äiti. Kuitenkin aikaisemmista kirjoista tunnetun Bridgetin tunnisti edelleen samaksi henkilöksi kuin aikaisemmin, eikä hän ollut liikaa muuttunut.

Bridgetin kommelluksista oli oikein hauska lukea, vaikka välillä olikin sellainen fiilis, että teknologiaa ja bridgetin ongelmia sen kanssa oli korostettu liikaa, myös loppu oli aika arvattavissa, mutta niin on todella monessa hömppä kirjassa, joten ei haittaa. :D Pääasia on, että lukiessa on hauskaa ja aivot saa heittää narikkaan tätä kirjaa lukiessa.

Vaikka Bridget jaksoi yhä naurattaa, en kaipaa enempää osia tähän sarjaan, vaikka luultavasti lukisin myös ne jos Fielding vielä jatkoa kirjoittaisi.


Bridget Jones - Mad about The Boy, (2013)
Otava, 2013
Suom. Annika Eräpuro
s. 441

Kauko Röyhkä: Miss Farkku-Suomi

Miss Farku-Suomi sijoittuu 1970-luvun lopun Ouluun. Kirjassa seurataan nuoren pojan Välden elämää. Välde on rakastunut luokkansa kauneimpaan tyttöön Pikeen ja haaveilee tästä läpi koko kirjan. Pike voittaa Miss Farkku-Suomi kilpailut, eikä osoitakkaan Väldeä kohtaan tämän toivomaa huomiota. Punk ja uusi aalto tekevät tuloaan ja Väldekin on mukana musiikin maailmassa.

Miss farkku-Suomesta on tehty elokuva, joka juuri vähän aikaa sitten tuli telkkaristakin, mutta jota itse en ole katsonut. Kuitenkin itse kirja on ollut jo jonkun aikaa lukulistalla ja löytyy omalta TBR100 listaltanikin.

Ensimmäisenä pitää sanoa, että en pidänyt päähenkilöstä Väldestä yhtään. Kirja itsessään oli hyvä. Kevyttä ja ymmärrettävää tekstiä. Hauskasti ja mielenkiintoisesti kuvailtua 70-lukua, joka piti mielenkiinnon yllä koko kirjan läpi. Paljon puhetta musiikista, josta itse en todellakaan kaikista ollut koskaan kuullutkaan, joten en osannut kovin hyvin kuvitella kirjan kaikkia kohtauksia, kun en oikeastaan tiennyt mistä puhutaan.

En kuitenkaan löydä kirjasta muuta huonoa, kuin Välden. Välde oli todella todella todella ärsyttävä. Hänen ajatusmaailma pisti välillä kiehumaan. Välillä taas hänen ajatuksensa kulki liiankin hienosti. Alussa sain hänestä käsityksen, että hän on vähän liian fiksun oloinen, mutta sitten tapahtui täyskäännös ja hän vaikutti ääliöltä koko loppu kirjan. :D


Miss Farkku-Suomi
Otava, 2003
s. 303

Kirjaostoksilla

Oksan hyllyltä -blogin MarikaOksa haastoi bloggaajat ostamaan kirjoja syyskuussa. En yleensä osallistu haasteisiin, mutta kerrankin löytyi itselleni sopiva haaste, sillä kirjoja tykkään ostella.

Kuukauden aikana kotiin päätyi kolme uutta kirjaa. Vaikka vain yksi niistä olikin oikeasti uusi kirjakaupan kirja ja muut kaksi kirppislöytöjä.

Ostan yleensä kirjani kirppiksiltä, ellei sitten kirjakaupoissa ole hyviä alennuksia. Tällä kertaa kuitenkin menin ostamaan kirjakaupasta normaalihintaisen kirjan, sillä olin odotellut jo sen ilmestymistä pokkariksi.

Kirjakaupasta mukaan lähti Helen Fieldingin kirja Bridget Jones - Mad about The Boy. Pidän paljon kahdesta ensimmäisestä Bridget Jones kirjasta, mutta tämä vähän arveluttaa. Epäilen hieman onko pitkän tauon jälkeen tämä kolmas enään lähellekkään yhtä hyvä, kuin aikaisemmat. Arvostelu kirjasta tulee, kun ehtisin sen lukemaan. :)

Kirppikseltä mukaan lähti Virpi Hämeen-Anttilan kirja Tapetinvärinen. Ostin tämän jo alkukuusta, ennen kuin olin lukenut yhtään Hämeen-Anttilan kirjaa ja nyt odottelenkin, että ehdin kirjan lukemaan, jotta saisin tietää onko tämä parempi, kuin ensimmäinen kirja jonka kirjailijalta luin, sillä siitä en hirveästi innostunut.

Toinen kirppikseltä mukaan lähtenyt kirja oli Joanne Harrisksen Appelsiinin tuoksu. Olen lähiaikoina ostellut enemmänkin Harriksen kirjoja, sillä pidän hänen tyylistään kuvailla asioita, kuten tuoksuja ja makuja.

Suomalaisesta ostamani kirja maksoi 9,95e ja kirppislöydöt ainoastaan 2,50e yhteensä. Tässä kuussa kirjoihin meni yhteensä siis 12,45e

John Franklin Bardin: Philip Banterin viimeiset päivät

Mainostoimittaja Philip Banter saapuu työpaikkalleen ja löytää työpöydältään omituisen yllätyksen. Joku on tuonut hänen pöydälleen kertomuksen. Sen nimi on "Tunnustus". Philip järkyttyy, sillä tunnustus kertoo härskisti hänen omasta elämästään. Tunnustus pitää sisällään hänen ajatuksia, juopottelua, mielenterveyden huojumisia ja pettämisisä.
Banter yrittää selvittää kuka on kirjoituksen takana. Hän itsekkö? vai joku joka haluaa hänelle pahaa.

Minun teki mieli lukea joku vähän vanhempi rikostarina, mutta kuitenkin jotain muuta kuin Christietä. Hyllystäni löytyikin joku aika sitten ostamani Philip Banterin viimeiset päivät, joten päätin lukea sen.

Kirja ei ollut erikoinen. Toivoin että kirjassa olisi kuvailtu hiukan kyseistä aikakautta ja elämää, mutta sellainen jäi erittäin pieneksi, niin kuin muukin kuvailu. Se sentään selvisi, että kirjan tapahtumat sijoittuivat New Yorkiin.

Takakannessa sanottiin, että jostakin aikaisemmasta kirjasta tuttu psykiatri purkaa karmaisevan arvoituksen langat. Odotin, että kyseinen henkilö seikkailisi kirjassa enemmän ja hänen ajatuksiaan saisi lukea kirjassa, mutta hän olikin hyvin harvoissa kohtauksissa ja marssi vain lopulta kertomaan ratkaisun, mikä ärsyttää minua kirjoissa paljon. jotenkin en vain pidä siitä, että henkilö jota ei edes kunnolla "tunne" tulee ja ilmoittaa asiat, kuin ne oisi kaikille päivänselvää. itse kun tykkään siitä, että henkilöihin saisi tutustua kunnolla.

Kirja oli kuitenkin ihan lukukelpoinen välipalakirjaksi, vaikkei se tulekkaan jäämään pitkäksi aikaan mieleen, enkä nyt varsinaisesti lisää lukulistalleni kyseisen kirjaiijan muita kirjoja, vaikka saatan niitä tulevaisuudessa lukea, jos vastaan tulee ja kuulostaa mielenkiintoiselta.


Philip Banterin viimeiset päivät, (The Last of Philip Banter, 1947)
WSOY
Suom. Pirjo Latvala
s. 240
Päällys: Raimo Raatikainen

Virpi Hämeen-Anttila: Kolmastoista lapsi

Kolmastoista lapsi kertoo perheestä, jossa jokaisella on eri sukunimi. Perheen äiti Tea Arola-Pozzuoli on maailmaa kiertävä pianisti. Hänen lapsensa Johanna ja Joakim asuvat suomessa ja kantavat kaunaa heidät hylännyttä äitiä kohtaan, sekä isovanhempiaan joiden luona he lapsuutensa joutuivat asumaan.

Hämeen-Anttila on minulle uusi tuttavuus. Törmäsin tähän kirjaan joku aika sitten kirppiksellä ja se lähti mukaan kun kuulosti mielenkiintoiselta.
Itse kirja ei sitten ollutkaan niin mielenkiintoinen kuin odotin. Itseasiassa se tuntui minusta hyvinkin tylsältä. Henkilöt olisivat voineet olla todella mielenkiintoisia, mutta ne jäivät hyvin kaukaisiksi. Takakannessa luvattuja salaisuuksia ei osannut yhtään odottaa. Kirja vaan junnasi eteenpäin, kunnes välillä selvisi jokin hirmuinen salaisuus. Näistä paljastuneista salaisuuksistakaan en sitten osannut nauttia, kun kirja jatkoi taas mielestäni tylsästi eteenpäin.

Kirjassa oli kuitenkin mukana tärkeitäkin asioita, kuten luonnon suojelu, mutta välillä tuntui, että miksi tässä edes puhutaan näistä, kun ne eivät mitenkään liity mihinkään. Toki nämä aiheesta poikkeamiset tekivät edes yhdestä kirjan henkilöstä Ilkasta hieman uskottavamman ja elävämmän.

Vaikka kirjasta jäi pettynyt fiilis, saa Hämeen-Anttila minulta myöhemmin toisen mahdollisuuden, sillä ostin ennen tämän lukemista myös toisen mielenkiintoisen kuuloisen kirjan samaiselta kirjailijalta. Pitääpä toivoa, että se olisi mielenkiintoisempi ja enemmän minun tyyliseni kuin tämä.


Kolmastoista lapsi
Otava, 2005
s. 320
Kannen suunnittelu: Camilla Pentti