Anne Holt: Sokea jumalatar

Poliisille tutun huumetrokarin löytyminen murhattuna, ei ihmetytä poliiseja suuresti ja tapausta pidetään yksinkertaisena, kunnes asuntoonsa murhattu asianajaja löytyy pian huumetrokarin murhan jälkeen. Ylikonstaapeli Hanne Wilhemsen ja hänen työtoverinsa Håkon Sand alkavat epäilemään, että jutut liittyvät jotenkin toisiinsa.
Murhia selvittäessään Hanne ja Håkon ajautuvat vaarallisille vesille, kun huumerinkiin tuntuu olevan sekaantunut isompikenkäisiäkin, ja he haluavat estää paljastumisensa.

Sokea jumalatar on ensimmäinen Hanne Wilhelmsen -dekkari.
Hanne Wilhelmsen kuulostaa mukavan erilaiselta dekkarihahmolta, vaaleanpunaisen Harrikkansa kanssa, vaikka tästä ensimmäisestä osasta mieleen jäi enemmän Håkon ja hänen hiukan liian saamaton hahmonsa. Jos päätän jatkaa tätä sarjaa, toivon Hannen olevan siinä enemmän mukana. Itselleni jäi enemmän sellainen olo, että sarjan pitäisi olla Håkon sand -dekkari.

Lukijalle selviää aika pian mihin suuntaan kirjan juoni etenee, mutta liikaa ei kuitenkaan paljasteta ja jännitys säilyy loppuun saakka. Osaa kirjan rikollisista pystyy arvailemaan jo kirjan aikana, mutta itselleni ei ainakaan auennut yhtään vihjettä, josta loppuratkaisun olisi selville saanut.

Sokea jumalatar päätyi luettavaksi Pohjoismaa -haasteen takia, vaikka kirja onkin hyllyssäni ollut pitkään. Eikä Holtin kirja huonoimmasta päästä lukemiani dekkareita ollut, vaikka ei ihan kärkijoukkoon pääsekkään. Holt voi hyvinkin päätyä lukulistalleni jatkossakin. :)

Hiukan oli pettymys, ettei tässä kirjassa paljoa Norjaa esitelty. Olisi ollut kiva tutustua paremminkin, kun en ole ennen tainnut edes muita norjalaisia kirjoja lukea. Tapahtumat olisi voinut tavallaan kuvitella mihin vain pohjoismaahan.



Sokea jumalatar, (Blind gudinne, 1993)
Gummerus, 1998
Suom. Katriina savolainen
s. 342
Kannen suunnittelu: Liisa Holm

Cecelia Ahern: Sadan nimen mittainen matka

Kitty Logan on toimittaja jonka ura tuhoutuu, kun hän julkaisee vääriä tietoja televisiossa. Mikään ei tunnu menevän niin kuin pitäisi, vihamiehiä on joka puolella, eikä hän enää tiedä kehen luottaa. Hänen paras ystävänsä, joka on myös hänen pomonsa, sairastaa syöpää ja pyytää Kittyä kuolinvuoteellaan hakemaan kotoaan kansion, joka sisältää jutunaiheen lehtikirjoitukseen, jonka hän on kauan halunnut kirjoittaa.
Kitty tottelee, mutta kun hän löytää kansion ja aikoo viedä sen sairaalaan, on jo liian myöshäistä. Kitty on erittäin vaikean tehtävän edessä selvittäessään mitä Constance olisi halunnut kirjoittaa, sillä idea on vain sata nimeä paperilla, eikä Kitty tunne heistä yhtään.

Sadan nimen mittainen matka kertoo ihmisistä. Vasta kirjan loppupuolella alkoi tapahtumaan vauhdikkaammin, mutta rauhallinen eteneminen sopi kirjaan loistavasti. Itselläni ei ainakaan ollut tylsää lukea näiden tavallisten ihmisten elämistä juttuja, sillä kaikilla on varmasti jotain jännittättävää kerrottavaa. Itseasiassa pidin enemmän muusta kirjasta, kuin lopusta, jonka tapahtumat oli aika helppo arvata ja kaikki järjestyi vähän liian helposti, mutta eihän se mikään yllätys ollut sekään.

Kirjaan oli keksitty monta erilaista hahmoa, joista aika moneen päästiin tutustumaan paljon. Oli kirjassa muutamia hahmoja, jotka jätettiin huomattavasti vähemmälle, tosin kirjasta olisi tullut aika valtava, jos kaikki hahmot olisi saaneet yhtä paljon tilaa, kuin esimerkiksi Birdie.

Ahern kirjoittaa loistavasti ihmisistä ja hän onkin noussut yhdeksi suosikeistani, tälläisen kevyemmän naistenkirjallisuuden kirjoittajista. Mielestäni Ahernin kirjat eivät ole sellaista samanlaista hömppää mitä muut samankaltaiset kevyemmät kirjat, sillä hän kirjoittaa aika haikeista ja syvällisemmistäkin asioista ja kuvailee ihmisiä paljon aidommin, kun suurin osa hömppäkirjailijoista, joiden hahmot ovat lähinnä hauskoja.

Lue myös: Sateenkaaren tuolla puolen, P.S. Rakastan sinua, ja Mitä huominen tuo tullessaan.

Sadan nimen mittainen matka, (One Hundred Names, 2012)
Gummerus, 2014
Suom. Terhi Leskinen
s. 476
Kannen suunnittelu: S-R Meilahti

Jussi Adler-Olsen: Vanki

 Murharyhmässä työskentelevä Carl on yksi poliisivoimien parhaista miehistä Kööpenhaminassa, kunnes yksi kollegoiden kanssa tehty tehtävä menee pieleen ja yksi Carlin kollegoista kuolee ja toinen halvaantuu. Carl ei tunnu pääsevän enää kunnolla jaloilleen palattuaan töihin ja muut ryhmässä työskentelevät poliisit alkavat valittaa Carlin käyttäytymisestä.
Carl päätetään siirtää pois ryhmästä ja tälle perustetaan kokonaan uusi osasto. Kellariin perustettu osasto Q tutkii vanhoja jo suljettuja, mutta selvittämättömiä tapauksia. Carl saa avukseen Hafez el-Assadin.
Pienen alkukankeuden jälkeen Carl ja Assad alkavat selvittämään viisi vuotta sitten kadonneen poliitikon Merete Lynggaardin kohtaloa, joka yllättää sekä Carlin, että innokkaan Assadin.

Tanskaan sijoittuva Vanki on ensimmäinen osa osasto Q -sarjasta.
Kirja koostuu kahdenlaisista luvuista. Toisissa kerrotaan Carlista ja tutkimuksen etenemisestä ja toisissa Mereten elämästä. Tämän rakenteen takia lukija tietää paljon ennen poliiseja, mitä on tapahtunut. Vaikka lukija jo tavallaan tietää mitä kirjassa tapahtuu, ei mielenkiinto silti lopahda.

Carl ja varsinkin Assad ovat sen verran mielenkiintoisia hahmoja, että heidän tutkintaansa jaksaa seurata, vaikka yleensä en pidä siitä, että tiedän enemmän kuin he. Myös Meretestä kertovat luvut olivat kiinnostavia, mutta myös ahdistavia.

Syyrialainen Assad toi kirjaan kivan lisän. Innokas luonne, salaperäiset taustat ja mielenkiintoiset kulttuuriasiat, kuten ruoka, juoma ja työhuoneen sisustus teki dekkarista omanlaisensa. Toivottavasti muissakin sarjan osissa kerrotaan Assadista, ehkä enemmän kuin tässä kirjassa.

Syyllisen arvasi jo aika aikaisessa vaiheessa kirjaa, mutta motiivia sai jännittää onneksi vähän pidempään. Kun kaikki sitten oli selvinnyt, piti alkaa jännittää koska Carl ja Assad tajuaisivat tilanteen ja miten loppujenlopuksi sitten käy.

Vanki päätyi luettavaksi Pohjoismaa -haasteen takia. Nyt olen lukenut haasteen ensimmäisen Tanskalaisen kirjan.


Vanki, (Kvinden i buret, 2007)
Gummerus
Suom. Katriina Huttunen
s. 437
Kannen suunnittelu: Tuomo Parikka

Outi Pakkanen: Marius

Televisiotähti Mauri Leppänen, eli Marius on kuollut. Entinen juorulehden toimittaja saa puhelun Berliiniin. Häntä pyydetään palaamaan suomeen tekemään Mariuksesta juttusarja. Entinen toimittaja päättää ottaa homman vastaan ja lähteä tutkimaan saisiko Mariuksen, entisen rakkautensa kuolemasta selville jotakin, mitä vielä ei tiedetä.

Marius oli todella erilainen kirja, kuin Pakkasen kirjat yleensä, eikä tämä ollut lähelläkään niin hyvä, kuin aikaisemmat. Pakkanen sai kuitenkin tähänkin kirjaan luotua ympäristön, jonka voi kuvitella mielessään hyvin aidon tuntuisena, mutta juoni tökki omalla kohdallani.

Henkilöt jäivät kaukaisiksi, eikä päähenkilöä edes nimetty. Kirja oli kuitenkin lyhyt,  nopealukuinen ja ihan kiva välipalakirja, joka ei varmaan kovin pitkäsksi aikaa jää mieleen pyörimään.

Mariuksessa seikkailtiin tuttuun tapaan Helsingissä ja paikkoja kuvailtiin hyvin, niin kuin ruokaakin. Nämä asiat ovat aina olleet aika keskeisessä osassa Pakkasen kirjoja. Kirjassa oltiin joulutunnelmissa, mutta ei kirja kuitenkaan kovin suurta joulutunnelmaa lukijalle tuottanut.

Ehkä taas seuraava Pakkasen kirja on sopivampi minulle, kun Anna Lainekkin taitaa siinä olla, tässä hän ei ollut. Anna Laine on Pakkasen hahmoista suosikkini, joten hänen puuttuminen kirjasta on aina pettymys.


Marius
Crime Time, 2014
s. 232
Kannen ulkoasu: Laura Rahinantti

Agatha Christie: Kaikki päättyy kuolemaan

Nuori leski Renisenb palaa Ka-pappi isänsä kotiin miehensä kuoltua. Hänestä tuntuu, että kaikki on täysin samanlaista, kuin aina ennenkin. Hänen kolme veljeään, heidän vaimonsa ja lapsensa, avustaja Henet, isoäiti, sekä perheen kirjuri Hori vaikuttavat kaikki olevan, täysin samanlaisia, kuin ennenkin.
Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hänen isänsä Imhotep tuo matkoiltaan kotiin nuoren ja kauniin jalkavaimon.
Jalkavaimo saa ilkeillä sanoillaan aikaan riitoja talon asukkaiden välillä, eikä kukaan enää vaikuta Renisenbin silmissä samanlaiselta, Horia lukuun ottamatta. Jalkavaimon mukana taloon saapuu myös kuolema. Onko kyse pahoista hengistä, vai murhanhimoisesta ihmisestä?

Kaikki päättyy kuolemaan sijoittuu Egyptiin noin 2000eKr. Tapahtumien aika ja paikka tekevät kirjasta mielenkiintoisen. Historiallisen Egyptin tapoja ja kulttuuria esiteltiin mielestäni sopivasti. Esimerkiksi Jumalista ja vainajien hautaamisesta puhuttiin jonkinverran. Mielenkiintoisinta mielestäni olivat puheet Jumalista, joita heillä olikin monen monta erilaista.

Tuttuun Christie tyyliin kirja tarjosi kiinnostavat hahmot, sekä monia mahdollisuuksia siihen kuka murhaaja voisi olla. Mutta tuttuun tapaan omat arvailut olivat jälleen vääriä.

Vaikka kirja oli erilainen ja todella hyvä, ei se noussut suosikikseni Christien kirjoista. Syy tähän oli se, että kirjasta meni hieman turhan paljon aikaa, ennen kuin lukijaa alettiin johdattelemaan syyllisen jäljille. Arvailut pahoista hengistä oli toki hauska ja kirjaan sopiva mutta en uskonut niiden kuitenkaan olevan kirjan murhaaja.

Lue myös: Vaarallinen talo, Eikä yksikään pelastunut, Idän pikajunan arvoitus, Salaperäiset rukiinjyvät, Totuus Hallavan hevosen majatalosta, ja Kuolleen miehen huvimaja.


Kaikki päättyy kuolemaan, (Death Comes as the End, 1945)
WSOY
Suom. Anna-Liisa Laine
s. 221
Päällys: Heikki Ahtiala

Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia

Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia koostuu Härkösen Image lehteen kirjoittamista jutuista vuosilta 1996-2006. Tämä kirja sisältää aiemmin ilmestyneet kirjat: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia (1999), Terveisiä pallomerestä ja muita kirjoituksia (2004) ja Palele porvari ja muita kirjoituksia (2007). Yhteensä kirjassa on 54 kirjoitusta.

Kirjoitusten aiheet vaihtelivat aika laidasta laitaan. Härkösellä on taito keksiä loistavia ja hauskoja juttuja ihan arkipäiväisistä asioista. Juttuihin on helppo samaistua, ainakin suurimpaan osaan. Tämä kirja on täydellinen hyvän mielen kirja, eli ei tätä lukiessa ainakaan surulliseksi tule. :D Kirjoitukset ovat mukavan lyhyitä, mutta silti niistä löytyy yllättävän paljon kaikkea. Kirjaa lukiessa saa nauraa ääneen ja niin minä teinkin.

Koska kirja on koottu kolmesta aiemmin ilmestyneestä kirjasta ja kirjoituksia on aika monta, voisi näitä juttuja toki lukea vaikka jonkun toisen kirjan ohella, mutta itse koukutuin heti niin pahasti, että luin kaikki putkeen.

Härkönen on yksi suosikki kirjailijoistani, ja tämä kirja on ehkä paras häneltä lukemani kirja, vaikka hänen romaaninsakin on loistavia. Voin suositella kirjaa kaikille. Varsinkin jos kaipaa vähän jotain hauskempaa luettavaa.

Lue myös: Juhannusvieras, Onnen tunti, Avoimien ovien päivä, Akvaariorakkautta ja Ei kiitos.


Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia
Otava, 2010
s. 395

Tuomas Keskimäki: Sinä, taivaani - Kustaa II Aadolfin & Ebba Brahen lauluja 1611-1615

Sinä, taivaani - Kustaa II Aadolfin & Ebba Brahen lauluja 1611-1615 kertoo Kustaa II Aadolfin ja Ebban nuoruuden rakkaudesta.

Runokokoelma on kirjoitettu kirjeenvaihdon muotoon ja jokaisen vuoden alussa on pieni perehdytys sen vuoden tapahtumista nuorenparin suhteessa..

Ensimmäisellä lukukerralla luin koko kirjan yhdellä kertaa, sillä en malttanut jättää sitä kesken. Halusin niin kovin tietää miten tämän pariskunnan loppujenlopuksi käy. Vuosien alussa olevat tietotekstit olivat loistava lisä runoille, sillä niiden avulla runoista sai paljon enemmän irti. Runoista toki ymmärsi millainen mielentila kummallakin oli, mutta oli mukava lisä saada tietää miksi. Runot ja tietotekstit muodostivat näin loistavan kokonaisuuden.

En ole lukenut runoja moneen vuoteen, vaikka moneen kertaan on ollut tarkoitus etsiä, joku sopiva runokirja luettavaksi. Tämä kokoelma kuulosti juuri sellaiselta, mistä minä pitäisin, sillä historialliset ajankohdat kiinnostavat aina.

Toisella lukukerralla maltoin jo syventyä enemmän runojen sanoihin, kun tiesin jo loppuratkaisun. Runoissa olikin tunteita vaikka millä mitalla. Oli rakkautta, onnea, kaipuuta, epätoivoa ja surua. Omaa suosikki runoa oli näistä vaikea valita, mutta Ebban 7. ja 10. runot tekivät ehkä suurimman vaikutuksen.

Keskimäki osaa hyvin vangita hahmojen tunteet runoihin ja minusta ainakin tuntui siltä, että ymmärsin runot ja niiden tarkoituksen. Aluksi vähän pelotti, kun en ole runoja pitkään aikaan lukenut, jos en saisi runoista mitään irti tai en ymmärtäisi mitä niissä tapahtuu, mutta tämä runokokoelma oli ainakin ymmärrettävää tekstiä, jota voin siis suositella vähemmän runoja lukeneillekkin.

Näiden runojen pariin voin helposti kuvitella palaavani vielä uudemmankin kerran. :)


Sinä, taivaani
Sunkirja, 2015
s. 63
Kansi: Jamppa Lammimpää
Arvostelukappale